Tämä on suositeltu artikkeli.

Kiekkokalat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kiekkokalat
Värimuodot punaturkoosi (risteymä) ja sinitimantti (mutaatio)
Värimuodot punaturkoosi (risteymä) ja sinitimantti (mutaatio)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Yläluokka: Luukalat Osteichthyes
Luokka: Viuhkaeväiset Actinopterygii
Alaluokka: Neopterygii
Osaluokka: Teleostei
Ylälahko: Acanthopterygii
Lahko: Ahvenkalat Perciformes
Alalahko: Labroidei
Heimo: Kirjoahvenet Cichlidae
Suku: Kiekkokalat
Symphysodon
Heckel, 1840[1]
Kiekkokalojen levinneisyys (oranssi).
Kiekkokalojen levinneisyys (oranssi).
Lajit ja alalajit
Katso myös

  Kiekkokalat Wikispeciesissä
  Kiekkokalat Commonsissa

Kiekkokalat (Symphysodon) on eteläamerikkalaisten kirjoahventen suku. Suvussa on kolme lajia ja kolme alalajia. Kiekkokaloja tavataan Amazonin vesistössä. Suvun tunnusmerkkejä ovat kalojen kiekkomainen muoto ja kyljen yhdeksän tummaa poikkijuovaa, jotka löytyvät suvun jokaiselta lajilta. Kiekkokalat elävät parvissa ja käyttävät ravinnokseen hyönteisten toukkia ja pieniä äyriäisiä.

Kiekkokaloja on pidetty akvaarioissa 70 vuoden ajan, ja niistä on kehitetty lukuisia värimuotoja. Nykyisin kiekkokala on yksi arvostetuimmista makeanveden akvaariokaloista.[2] Kiekkokalat ovat rauhallisempia ja sopivat paremmin muiden kalojen seuraan kuin muut saman kokoiset kirjoahvenet. Toisaalta ne ovat herkkiä huonolle veden laadulle.[3]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lajit ja alalajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiekkokala Symphysodon discus.
Sinikiekkokalan alalaji Symphysodon aequifasciata axelrodi.
Sinikiekkokalan alalaji Symphysodon aequifasciata haraldi.
Värimuoto "Leopard Snakeskin".

Kaikki kiekkokalat ovat nimensä mukaisesti kiekkomaisia. Kiekon halkaisija on noin 20 cm. Selkä- ja vatsapuolen evät ovat kasvaneet yhtenäisiksi reunuksiksi, rintaevät ovat pitkät ja ohuet. Silmä on suurehko ja oranssin tai punaisen sävyinen. Aikuisen koiraan ja naaraan voi erottaa kutuaikana munanasetinputken muodosta, mutta se on vaikeaa. Koiraan putki on pitempi ja kapeampi.[4]

Kaikkien lajien kyljessä on yhdeksän tummaa pystyjuovaa. Siniset ja punaiset vaaka- ja vinokuviot peittävät toisinaan nämä tummat juovat lähes täysin, mutta ne tulevat esille varsinkin kalan ollessa stressaantunut. Symphysodon discus -lajilla keskimmäinen viiva on tummempi ja paksumpi kuin muut.[5] Juovat auttavat kalaa piiloutumaan sen tyypillisessä elinympäristössä, veteen kaatuneen puun oksien joukossa.[6]

Sinikiekkokalasta (S. aequifasciata) on kolme alalajia, joista S. aequifasciata axelrodi on tyypillisesti ruskean sävyinen. Sitä näkee joskus kutsuttavan ruskokiekkokalaksi, ja sitä koristavat siniset juovat evissä. S. aequifasciata haraldi on kokonaan neonsinisten juovien kirjoma. S. aequifasciata aequifasciata on alalajeista vihertävin, ja sitä kutsutaankin viherkiekkokalaksi.

Viimeiseksi löydetyllä Symphysodon tarzoo -lajilla on punaisia pilkkuja peräevässä ja vartalossaan.[7]

Jalostetut muunnokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosikymmenten mittaan akvaariokauppoihin on tuotu yhä erikoisemman värisiä kiekkokaloja. Uusia muunnoksia syntyy joko luonnonmuotoja valitsemalla ja risteyttämällä tai erikoisia mutaatioita etsimällä ja edelleen risteyttämällä. Toisinaan on kaupattu myös yksilöitä, joiden hehkuvat värit ovat peräisin erikoisruokinnasta (karoteeni syventää punaisen sävyjä) tai hormonihoidoista.[8]

Viljellyistä värimuunnoksista tunnetuimpia ovat[9]

  • Blue Turquoise eli ”Siniturkoosi”, joka on kehitetty Yhdysvalloissa risteyttämällä sinikiekkokalan haraldi- ja aequifasciata-alalajeja. Sen pohjaväri on siniturkoosi, ja kalan kylkiä ja kiduskansia koristavat mutkittelevat punasävyiset juovat. Värimuodosta on useita erilaisia alatyyppejä, esimerkiksi korkeavartaloinen ja leveäeväinen muoto.
  • Red Turquoise eli ”Punaturkoosi”, joka on risteytetty Saksassa. Siinä on punaisella pohjalla turkoosinsinisiä vaakajuovia.
  • Pigeon Blood eli ”Kyyhkynveri”, joka sai alkunsa Thaimaassa 1991 löytyneestä mutaatiosta. Sillä on oranssinsävyinen pohjaväri, musta pyrstö ja mustia pilkkuja.
  • Blue Diamond eli ”Sinitimantti” on vuoden 1990 vaiheilla Malesiassa ja Hongkongissa mutaationa syntynyt rotu, jolla on tasaisen sininen väri ja punaiset silmät. Poikasena se on lähes läpikuultava. Tasavärisimmissäkin siniturkooseissa kiekkokaloissa on vaakaraitoja evissä ja kiduskansissa, mutta sinitimantilta nämä kuviot puuttuvat. Sillä ei myöskään ole havaittavia tummia pystyjuovia, jotka muilla värimuodoilla tulevat selvästi esiin kalan stressaantuessa.
  • Leopard Skin eli ”Leopardinnahka” on syntynyt Hongkongissa järjestelmällisen risteytystyön tuloksena ja tuli markkinoille 1993. Sillä ei ole raitoja vaan pilkkuja. Eri alatyypeillä on isompia tai pienempiä pilkkuja, jotka saattavat muodostaa renkaita.
  • Snake Skin eli ”Käärmeennahka” on mutaatio, jolla on 14 pystyjuovaa normaalin yhdeksän sijasta. Myös kiemurtelevat vaaka- ja vinojuovat ovat selvästi kapeampia kuin luonnonmuodoilla. Siitä on perusväreiltään erilaisia versioita, kuten punainen ja sininen käärmeennahka.
  • Leopard Snakeskin eli ”Leopardin-käärmeennahka” on leopardin ja käärmeennahan sekoitus: pilkullinen laji jolla on 14 pystyjuovaa.
  • Snow White eli ”Lumivalkoinen” ei ole albiino, vaan mutaation kautta syntynyt ruskean kiekon värimuunnos.
  • Golden eli ”Kullanvärinen” on myös ruskokiekkokalasta jalostettu muunnos.
  • San Merah on Singaporessa jalostettu muunnos, jossa ei ole vaakasuoria sinisiä viiruja lainkaan eikä juurikaan tummia pystyjuovia.
  • Albino on tullut markkinoille vuonna 2000.

Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki kiekkokalalajit ovat kotoisin Amazonin vesistön eri osista. Kiekkokalaa (S. discus) tavataan lähinnä Rio Negron keskijuoksulla, sinikiekkokalaa sekä ylä- että alajuoksulla.[10] Alalajeista S. a. axelrodi elää Belémin lähistöllä ja Rio Urubussa. S. a. aequifasciatus -alalajia on tavattu Tefe- ja Coarijärvestä, Nanayn ja Japurán alueilta Perun ja Brasilian Amazoniasta. S. a. haraldi -alalajia tavataan Manausin lähistöltä, Purus-joelta ja Brasilian Manacapurun sekä Perun Letician seudulta.[9] Saattaa kuitenkin olla, että ainakin osa S. aequifasciatus -lajin yläjuoksun esiintymistä onkin lajia S. tarzoo.[7] Nanay-joen erityisen värikäs kanta on ainakin osaksi peräisin kasvattamosta karanneiden yksilöiden jälkeläisistä.[11]

Kiekkokalat elävät joen hitaasti virtaavissa osissa, missä on tyypillisesti puiden oksia ja juuria veden seassa. Sadekauden ja kuivan kauden vaihtelu vaikuttaa joen virtaamaan.[12] Kalat pysyttelevät päiväsaikaan yleensä varjoisilla alueilla.[13] Joulukuussa alkavan sadekauden aikana alueella sataa yli 2 000 mm vettä, ja keväällä joet tulvivat. Silloin muulloin eristyksissä elävät kiekkokalapopulaatiot saattavat sekoittua keskenään. Kuivan kauden aikana keväästä lokakuuhun joen pinta laskee, ja kiekkoja saattaa jäädä eristyksiin pieniin lammikoihin.[14] Luonnossa kiekkoja tavataan sekä Amazonin ”mustasta”, ”valkeasta” että kirkkaasta vedestä. Valkeaa vettä on Andeilta lähtevissä sivujoissa, kun taas Brasilian ylängöltä Amazonin pääuoman eteläpuolelta alkunsa saavissa sivujoissa vesi on kirkasta. Näissä kahdessa vesityypissä elää lähinnä lajeja S. tarzoo ja S.aequifasciatus. Mustavetiset sivujoet lähtevät Guyanan ylängöltä ja Andien itäosasta, ja niissä elää lajia S. discus.[15] Mustan veden väri tulee orgaanisista yhdisteistä, ja sitä jäljitelläkseen jotkut harrastajat käyttävät turvepohjaisia seoksia muuttamaan akvaariovettä samankaltaisemmaksi.[16]

Kalastus ja uhanalaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paikalliset heimot pyydystävät perinteisesti isoja kiekkokaloja syötäväksi – hidasliikkeinen kala on helppo saalis.[17] Kuitenkin vasta pyydystys akvaariokauppaan on herättänyt kysymykset lajin liikakalastuksesta.[18] Kalan uhanalaisuuteen vaikuttavat myös Amazonin alueen yleiset ympäristöuhat, kuten kultakaivoksista veteen pääsevä elohopea,[19] metsäpalot, metsänhakkuut ja kuivuuskaudet.[20] Myös ilmaston lämpeneminen voi aiheuttaa Amazonilla suuria tuhoja.[21] Kansainvälinen eläinsuojelujärjestö IUCN ei ole vielä arvioinut kiekkokaloja punaisella listallaan.[22]

Käyttäytyminen ja lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiekkokalat elävät parvina. Parveen muodostuu selkeä nokkimisjärjestys: yleensä johtajana on kaloista suurin, joka syö ja parittelee ensimmäisenä.[16] Luonnossa kiekkokalat liikkuvat korkean veden aikana yksikseen tulvametsissä eli várzeoissa, mutta vedenpinnan laskiessa ne kokoontuvat parviksi kaatuneiden puiden latvuksiin.[23]

Kiekkokala hoitaa mätimunia.

Samankokoisten kiekkokalojen parvessa voi huomata muodostuneen parin, kun kaksi kalaa alkaa liikkua ja ruokailla keskenään erossa muista parven jäsenistä. Kiekkokalat kutevat pystylle pinnalle kuten kiven kylkeen tai kasvin lehdelle, akvaariossa myös sivulasille, jollekin putkelle tai tarkoitusta varten tarjotulle keramiikkakartiolle. Kutuun valmistautuessaan tulevat vanhemmat puhdistamaan pesäksi valitsemaansa pintaa, ja tekevät sitten sen yli harjoitusuinteja. Varsinaisessa kututapahtumassa naaras asettelee alustalle jonon mätimunia, ja perässä uiva koiras hedelmöittää ne saman tien. Naaras jatkaa seuraavalla munarivillä. Koko tapahtuma voi kestää yli tunnin. Sen jälkeen vanhemmat vartioivat mätimuniaan vuorotellen, ja leyhyttelevät raikasta vettä munien lähelle.[24]

Mätimunista kuoriutuu pieniä toukkia noin 60 tunnin kuluttua kututapahtumasta, nopeamminkin, jos vesi on lämmintä. Kuoriutumisen jälkeen menee vielä 50–60 tuntia, ennen kuin toukat lähtevät uimaan kutualustalta. Kuoriuduttuaan poikaset siirtyvät vanhempiensa luo ja syövät näiden kyljiltä erittyviä soluja, sekretosyyttejä, joita muodostuu, kun vanhempien prolaktiinihormonin tuotanto lisääntyy.[25] Tämä lima on niiden ainoaa ravintoa muutaman päivän ajan, mutta pian ne alkavat syödä lisäksi planktonin kokoisia eliöitä. Neljän viikon ikäisinä poikaset ovat noin 15 mm pitkiä ja pärjäävät ilman vanhempiaan.[26] Poikaset ovat nuorina pitkulaisia, ”tavallisen kalan muotoisia”, mutta pyöristyvät nopeasti. Kolmen kuukauden ikäisinä ne ovat saavuttaneet tyypillisen kiekkokalan muodon.[27]

Toisinaan kaksi naarasta muodostaa parin, kutee samaan pesään ja hoitaa munia, joista ei kuitenkaan kuoriudu poikasia.[24]

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiekkokalat syövät luonnossa hyönteisten toukkia ja pieniä äyriäisiä. Kalojen ravinto vaihtelee vuodenaikojen mukaan: kuivalla kaudella ne kaivelevat pohjaliejusta siellä eläviä selkärangattomia, kun taas sadekaudella veteen huuhtoutuu myös puissa eläviä hyönteisiä ja niiden toukkia sekä kukkia ja muita kasvikunnan aineita.[28]

Akvaariossa kiekkokaloille annetaan proteiinipitoista ravintoa.[29] Ruoan on oltava tarpeeksi pieninä palasina, sillä kalat eivät pureskele eivätkä haukkaa vaan nielaisevat ravintonsa kokonaisina. Kelluva ruoka voi olla myös ongelma, sillä useimmat kiekkokalat haluavat syödä ruokaa pohjalta.[30] Jotkut kasvattajat syöttävät kiekkokaloille naudansydäntä, toisten mielestä tämä johtaa helposti maksavaurioihin.[31] Naudansydän oli aiemmin suosittua, koska siitä saa edullisesti proteiinia – nykyisin on useita kuiva- ja pakasteruokia, jotka käyvät osaksi kiekkokalojen ruokavaliota.[12] Artemia-suvun kidusjalkaiset ovat suosittua eläinperäistä ravintoa. Kalat huolivat monia muitakin pikkueläimiä, mutta varovaiset harrastajat pelkäävät makeavetisistä lammikoista pyydystettyjen saaliseläinten tuovan mukanaan mahdollisesti bakteereja, loiseläimiä tai raskasmetalleja, jotka saattaisivat vahingoittaa kaloja.[3] Nuoria kiekkokaloja ruokitaan useita kertoja päivässä, ja aikuisiakin yleensä kaksi kertaa päivässä. Aikuiset pitävät joskus usean päivän paastojaksoja ilman havaittavaa syytä.[25] Jatkuvasti aliravitsemuksesta kärsivä kala kasvaa huonosti, ja sellaisen voi tunnistaa kalan kokoon nähden suhteettoman suurista silmistä.[3]

Kiekkokalat akvaariossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiekkokaloja seura-akvaariossa.
Kiekkokaloja seura-akvaariossa.

Kiekkokaloja on pidetty akvaarioissa Saksassa ja Yhdysvalloissa jo 1930-luvulta asti.[32] Kiekkokaloilla on erittäin hankalien kalojen maine, joka osittain periytyy ajoilta, jolloin kaupan olevat kiekkokalat olivat luonnosta pyydystettyjä, hyviä valmisruokia ei ollut saatavana[12] ja veden laatu kotiakvaarioissa oli huonompi kuin nykyisin.

Kiekkokaloja pidetään akvaariossa pehmeässä, melko happamassa vedessä, jonka pH on perinteisesti noin 5–6,5. Viljellyille yksilöille kelpaa usein vähemmän hapan vesi, jonka pH voi olla jopa 8.[12] Siellä, missä hanavesi on kovaa, sitä pehmennetään käänteisosmoosin avulla kiekoille sopivaksi.[33] Turvetta ja turveuutetta käytetään pH:n alentamiseen, torjumaan mätimunissa eläviä sieniä ja lisäämään veden puskurikykyä.[34]

Altaan pitää olla tarpeeksi suuri (350–400 litraa) ja varsinkin korkea (50 cm). Sopiva lämpötila on vähän korkeampi kuin monilla muilla kalalajeilla, tyypillisesti 27–32 astetta. Siksi kiekkoakvaarioon on vaikea löytää sopivia kasveja. Keihäslehdet, varsinkin Anubias barteri var. nana, kestävät noin lämmintä vettä. Muita kiekkoaltaissa nähtyjä lajeja ovat miekkakasvit, jaavansaniainen ja melalehdet.[25]

Aluksi kiekkoja pidettiin paljaspohjaisissa altaissa, ja poikasten myyntiin tähtäävät kasvattajat jatkavat perinnettä. Jos kalat ovat huonoja syömään ja herkkiä veden pilaantumiselle, paljaspohjaisessa altaassa niitä voi ruokkia runsaasti ja siivota altaan usein. Harrastajat pitävät nykyisin kiekkoaltaissakin soraa pohjalla ja mangrovekannoiksi kutsuttuja juurakoita, usein myös kasveja. Kasvit ja juurakot tarjoavat kaloille piilopaikkoja, mikä rauhoittaa niiden käytöstä. Kalat liikkuvat normaalisti hitaan majesteettisesti lipuen, mutta joutuessaan paniikkiin ne säntäilevät päättömästi ja voivat silloin kolhia itseään teräviin kulmiin.[12]

Kiekkokalojen voimakas hierarkia voi johtaa heikoimpien yksilöiden kiusaamiseen. Parvessa on aluksi syytä olla pariton määrä kaloja (3, 5 tai 7). Tällöin johtajakalan ottaessa paikkansa sen aggressio ei todennäköisesti kohdistu yhteen kaikkein pienimpään yksilöön vaan jakautuu tasaisemmin. Jos tuodaan uusia kaloja jo muodostuneeseen parveen, niiden pitää olla selvästi pienempiä kuin muut. Jos mahdollista, tulokkaita pidetään aluksi näkö- ja hajuyhteydessä parveen ilman fyysistä kontaktia.[25]

Kiekkokalojen seuraan sopivat pienet, rauhalliset lajit, jotka sopeutuvat samanlaisiin vesioloihin. Liian ahneet kalat syövät nopeammin kuin kiekkokalat ja jättävät ne nälkäisiksi.[2] Sopivia pieniä kaloja ovat kardinaalitetra ja monet muut tetralajit, monet Apistogramma-suvun kääpiökirjoahvenet, eteläamerikkalaiset monniset ja muut pienet panssarimonnit.[35] Pienten kalojen, kuten kardinaalitetrojen parvi saattaa rauhoittaa kiekkokaloja: kun kiekot näkevät tetrojen uivan pelottomasti, nekin uskaltavat lähteä liikkeelle.[12] Lehtikala on kiekkojen lähisukulainen, ja monet loiset ja sairaudet voivat siirtyä lajista toiseen, minkä takia toiset asiantuntijat varoittavat pitämästä lehtikaloja kiekkojen kanssa. Toisilla on kuitenkin myös kokemuksia lajien onnistuneesta yhdessä kasvattamisesta.[36]

Sairaudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiekkokalat voivat sairastua muiden kalojen tavoin bakteerien, virusten, loisten tai sieni-infektion aiheuttamiin tauteihin. Usein sairaudenaiheuttaja piilee kalan elimistössä tai ympäristössä, mutta tauti puhkeaa vasta, kun kala on huonossa kunnossa stressin, huonojen olojen, aliravitsemuksen tai onnettomuuden seurauksena. Muillakin kaloilla havaittavaa valkopilkkutautia aiheuttaa Ichthyophthirius multifilis. Hexamita-alkueläimen aiheuttama reikätauti on myös kiekkokalojen ongelma.[37]

Kiekkokalojen evissä on joskus evämädäksi kutsuttu Flexibacter columnaris-bakteerin aiheuttama tulehdus, joka pahimmillaan syövyttää kaikki kalan evät pois.[25] Kidusloisina voi olla laakamatoihin kuuluvia kidusmatoja.[38] Kidusmatotartunnan oireita ovat pään ja kylkien hierominen rakenteita vasten, pään ravistelu, hakeutuminen virtapaikkoihin kuten suodattimen suuaukon luo, pohjan lähellä nyhjöttäminen ja ilman haukkominen veden pinnassa.[39] Akvaariossa kidusmatoja tai muita ulkoloisia saaneita kiekkokaloja voi hoitaa formaliinilla[40] tai kylvettämällä kalaa suolavedessä noin 20 minuutin ajan.[41]

Sisäloisia pitää epäillä aina kun kiekkokalojen uloste ei ole mustaa.[42] Vaikka tervekin kala voi paastota satunnaisesti, ruokahaluttomuuteen yhdistyvä piilottelu ja värien tummuminen antaa aihetta epäillä sairautta. Ensimmäinen hoitotoimenpide on aina veden laadun tarkistaminen ja osittainen vedenvaihto.[25]

Kiekkokalojen taksonomian ja evoluution tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiekkokalojen jako lajeihin ja alalajeihin on vaihdellut vuosikymmenten kuluessa. Amazonin vesistön eri osista löytyy erinäköisiä kiekkokaloja, mutta eri lajit elävät osittain myös samoilla alueilla, ja samassakin parvessa on hyvin erinäköisiä yksilöitä.

1990-luvun lopussa ja 2000-luvulla kiekkokaloista on kerätty suuria tutkimusaineistoja, joihin on kuulunut satoja kaloja kymmenistä eri paikoista pitkin Amazonin vesistöä. Näitä on tutkittu sekä luokittelemalla ulkonäön piirteitä että molekyylibiologian keinoin.[15][43]

Kiekkokalojen lajien eriytymistä on käytetty vahvistamaan tietoja Amazonin virtausten muuttumisesta. Ne viittaavat siihen, että Amazonian itä- ja länsiosat ovat olleet eristyksissä toisistaan[43] ja että koko Amazonin virtaussuunta on ollut aiemmin idästä länteen.[15]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Symphysodon (TSN 170023) itis.gov. Viitattu 23.12.2010. (englanniksi)
  2. ↑ a b Sarakontu, L: Sinikiekkokala Faunatar. Viitattu 5.5.2009.
  3. ↑ a b c Wu Walter: Introduction to Discus 2004–2009. Walter's Discus Aquarium. Viitattu 19.8.2012. (englanniksi)
  4. ↑ Degen s. 31
  5. ↑ Wattley, s. 23
  6. ↑ Giovanetti: Discus Fish, s. 12. Barron's Educational Series, 1991. ISBN 0812046692. (englanniksi)
  7. ↑ a b Clarke, M: New Discus named Symphysodon tarzoo 2006. Practical Fishkeeping. Viitattu 19.8.2012. (englanniksi)
  8. ↑ Degen, s. 68–69
  9. ↑ a b Wu, W.: Types and strains Walter's Discus Aquarium. 2009. Viitattu 19.8.2012. (englanniksi)
  10. ↑ Kullander, S.: Symphysodon Heckel (myös kartta) Naturhistoriska Riksmuseet, Ruotsi. Viitattu 5.5.2009. (englanniksi)
  11. ↑ Rio Nanay 2001–2006. Florida: Aquatechnics Inc.. Viitattu 18.5.2009. (englanniksi)
  12. ↑ a b c d e f Benedict. A: Diva Discus Conscientiouls Aquarist. 2005. Wet Web Media. Viitattu 3.5.2009. (englanniksi)
  13. ↑ Butler, R: Discus Fish – Genus Symphysodon Tropical Freshwater Aquarium Fish. 1994–1995. Mongabay. Viitattu 7.5.2009. (englanniksi)
  14. ↑ Natural Habitats Simply Discus. (englanniksi)
  15. ↑ a b c Ready J.S. et al.: Discus fishes: mitochondrial DNA evidence for a phylogeographic barrier in the Amazonian genus Symphysodon (Teleostei: Cichlidae). Journal of Fish Biology, 2006, 69. vsk, s. 200–211. doi:10.1111/j.1095-8649.2006.01232.x. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 12.5.2009. (englanniksi)
  16. ↑ a b Discus Fish Care Rocky Mountain Discus. Viitattu 5.5.2009. (englanniksi)
  17. ↑ Wattley s. 44
  18. ↑ Mark McGinley (Topic Editor): Purus varzea Encyclopedia of Earth. 2008. World Wildlife Fund. Viitattu 10.5. 2009. (englanniksi)
  19. ↑ Diaz E: Mercury Pollution at Gold Mining Sites in the Amazon Environment 2000. University of Idaho. Viitattu 10.5.2009. (englanniksi)
  20. ↑ More help to fight Amazon drought 2005. BBC. Viitattu 10.5.2009. (englanniksi)
  21. ↑ Smith, L.: 85 per cent of Amazonian rainforest at risk of destruction, researchers warn 9.3.2009. Times. Viitattu 10.5.2009. (englanniksi)
  22. ↑ IUCN Red List IUCN. Viitattu 10.5.2009. (englanniksi)
  23. ↑ Heok Hee Ng: Discus gather in fallen trees, says study 20.1.2009. Practical Fishkeeping. Viitattu 19.8.2012. (englanniksi)
  24. ↑ a b Discus breeding and Discus diseases. Aquatic Community. Viitattu 5.5.2009. (englanniksi)
  25. ↑ a b c d e f Fenner B: The Cichlid Fishes Called Discus Wet Web Media. Viitattu 3.5.2009. (englanniksi)
  26. ↑ Degen, s. 43–49
  27. ↑ Discus Fish (hyvä kuva poikasista) 2007-2009. Diszhal.info. Viitattu 10.5.2009. (englanniksi)
  28. ↑ Adolfsson K: Dry and Rainy Seasons in the Tank UK Discus Club. Viitattu 3.5.2009. (englanniksi)
  29. ↑ Wattley, s. 42
  30. ↑ Degen, s. 23
  31. ↑ Degen, s. 21
  32. ↑ Wattley, s. 10
  33. ↑ Reverse Osmosis and Discus Fish 2001. Rocky Mountain Discus. Viitattu 10.5.2009. (englanniksi)
  34. ↑ Wheeler Web: Water Quality Management in The Discus Aquarium "OUR DISCUS" North American Discus Society.. 1991. Archer's Discus. Viitattu 10.5.2009. (englanniksi)
  35. ↑ Evenden M.: Fish to keep with Discus 2003. Practical Fishkeeping. Viitattu 19.8.2012. (englanniksi)
  36. ↑ About Our Discus (Discus Fish for Sale) Angelsplus. Viitattu 10.5.2009. (englanniksi)
  37. ↑ Hexamitiasis Simply Discus. Viitattu 5.5.2009. (englanniksi)
  38. ↑ Reed et al: Monogenean Parasites of Fish University of Florida. Viitattu 5.5.2009. (englanniksi)
  39. ↑ Gill Flukes Nielsen Marine Mates, Australia. Viitattu 5.5.2009. (englanniksi)
  40. ↑ Discus for Perfectionist, s. 87–88
  41. ↑ Degen, s. 106
  42. ↑ Evenden, M: Choosing Discus 2004. Practical Fishkeeping. Viitattu 19.8.2012. (englanniksi)
  43. ↑ a b Farias IP, Hrbek T.: Patterns of diversification in the discus fishes (Symphysodon spp. Cichlidae) of the Amazon basin.. Mol Phylogenet Evol., 2008, nro 49(1), s. 32–43. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 14.5.2009. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taksonitunnisteet
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kiekkokalat&oldid=21418522”