Khagendra Thapa Magar

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Khagendra Thapa Magar (s. 14. lokakuuta 1992[1]) on nepalilainen vihanneskauppiaan poika ja oli Guinnessin ennätysten kirjan mukaan maailman lyhyin mies, kunnes filippiiniläinen Junrey Balawing tuli hänen tilalleen kesäkuussa 2011. Hän on 67 senttimetriä pitkä ja painaa noin 5,5 kilogrammaa. Lääkärin mukaan Magar on niin keholtaan kuin henkisiltä ominaisuuksiltaan lapsen tasolla.

Magarin äidin mukaan hän oppi kävelemään vasta kahdeksanvuotiaana ja hänen pituuskasvunsa loppui kokonaan 11 vuoden iässä. Aluksi vanhemmat häpesivät poikaansa, mutta sittemmin hänestä on tullut maailmankuulu. Magar kävi koulua, mutta häntä kiusattiin ja kanneltiin ympäriinsä kuin nukkea, minkä takia hänen isänsä päätti ottaa pojan pois koulusta.

Kun tieto Magarista levisi, Pokharan kaupungissa vieraili kahden vuorokauden aikana 50 000 ihmistä katsomassa häntä, vanhempien vietyä hänet näytille kaupungin ostoskeskukseen. Kerätyillä rahoilla kylään on saatu hankituksi sähkö ja moni muukin asia on kehittynyt. Varojen keräystä varten on perustettu Khagendra Thapa Magar -säätiö. Monet ihmiset uskovat hänen olevan Baman Avatar, Vishnun uudestisyntymä.

Säätiö ilmoitti Guinnessin ennätysten kirjaan Magarista, joka on pienempi kuin aiemmin virallisesti maailman lyhyimmäksi ilmoitettu mies, jordanialainen Younis Edwan, tai hänen jälkeensä vielä lyhyemmäksi mitattu kolumbialainen Edward Nino Hernandez. Magar pääsi ennätystenkirjaan kuitenkin vasta lokakuussa 2010 täytettyään 18 vuotta, sillä oli epävarmaa, kasvaisiko hän vielä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.