Kevyt osasto 6 (jatkosota)

Wikipedia
(Ohjattu sivulta Kevyt Osasto 6 (jatkosota))
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kevyt osasto 6 (KevOs 6) Kevyt osasto oli kolmen jalkaväkikomppanian muodostoma joukko, jonka määrävahvuus oli 597, eli noin puolet jalkaväkirykmentin pataljoonan vahvuudesta. Kevyt osaston organisaatiosta puuttui kokonaan oma epäsuora tuli. Kevyt osasto 6 kuului 2. divisioonaan.

Perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kevyen osaston 6 perusti Jyväskylän suojeluskuntapiiri 17. kesäkuuta 1941, ja sen perustamispaikka oli Kintaus. Perustamisen jälkeinen osaston vahvuus oli 23 upseeria, 103 aliupseeeria ja 485 miestä, yhteensä 611. Tämä oli ainut kerta, jolloin osasto oli vähintään määrävahvuinen, ylivahvuutta 17 miestä.

Puolustusvoimien materiaalitilanne oli jatkosodan alkaessa huomattavasti talvisodan aikaista parempi, mutta siitä huolimatta eivät yksiköt tulleet varustettua kaikin osin määrävahvuuksien mukaisiksi. Kevyet osastot pyrittiin kuitenkin varustamaan liikkuvina yksiköinä mahdollisimman hyvin.

Yksiköt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Esikuntakomppania (EK/KvOs6), perustettiin Petäjävedellä asuneista reserviläisistä
  • 1. Komppania (1./KvOs6) päällikkönä luutnantti Toivo Paloheimo, perustettiin Petäjävedellä asuneista reserviläisistä
  • 2. Komppania (2./KvOs6) päällikkönä ratsumestari Gösta Silén, perustettiin Uuraisilla asuneista reserviläisistä
  • Konekiväärikomppania (KKK/KvOs6), myöhemmin 3. Komppania, päällikkönä luutnantti Kauko Siikki, perustettiin Petäjävedellä asuneista reserviläisistä

Komentaja(t)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Luutnantti Jorma Nurmi 18. - 26.6.1941
  • Kapteeni Yrjö Hokkanen 26.6. - 1.7.1941
  • Ratsumestari Göstä Silén 1. - 3.7.1941
  • Kapteeni Veli Setälä 3. - 10.7.1941
  • Kapteeni Aimo Ojanen 10.7. - 12.7.1941
  • Ratsumestari Teuvo Paananen 12.7. - 17.8.1941
  • Ratsumestari Göstä Silén 18. - 31.8.1941
  • Kapteeni Arvo Kettunen 31.8. - 26.12.1941
  • Ratsumestari Torsten von Essen 26.12.1941 - 28.3.1942

Tappiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kaatuneina 80

Lakkauttaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kevyt Osasto 6 lakkautettiin 28.3.1942. Osaston henkilöstöstä vanhimmat ikäluokat kotiutettiin ja nuoremmat siirrettiin pääosin III/JR 27:ään

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jatkosodan historia. toimitettu Sotatieteen laitoksen toimistossa. Werner Söderström Osakeyhtiö, 1988–1994. ISBN 951-0-15326-5.
  • toim. Olavi Antila: Suomen rintamamiehet 2. Divisioona. Turku: Etelä-Suomen kustannus, 1975. ISBN 951-9064-08-7.
  • Kimmo Sorko: Eversti Blickin kevytjoukko, Kevyt Osasto 6 1941–1942. Jyväskylä: Omakustanne, 1996. ISBN 952-90-7779-3.