Kevin Mirocha
| Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia lähteitä. |
Kevin Mirocha (s.7.lokakuuta 1991 Hamm) on saksalais-puolalainen autourheilija. Nykyään hän ajaa Formula 2 -sarjassa, jossa hän kilpailee puolalaisella lisenssillä.
Ura [muokkaa]
Mirocha aloitti karting-uransa vuonna 2001, sen jälkeen vuonna 2007 hän siirtyi Formula ADAC BMW -sarjaan ja sijoittui kahdeksanneksi ja oli samalla sarjan kolmanneksi paras tulokaskuljettaja. Seuraavalla kaudella Mirocha siirtyi Saksan Formula 3 -sarjaan ja sijoittui sarjan kuudenneksi otettuaan neljä palkintosijaa. Vuonna 2009 hän ajoi Formula 3 Euroseries -sarjassa, mutta jätti sarjan kesken kaiken väliin. Vuonna 2010 hän ajoi Formula Renault 2.0 NEC -sarjassa voittaen yhden kilpailun. Vuonna 2011 Mirocha ajoi GP2 -sarjassa Ocean Racing Technology -tallissa. Hän ei saavuttanut pisteitä ja hänet korvattiin Belgian kilpailusta lähtien Brendon Hartleyllä. Vuonna 2012 Mirocha kilpaili Formula 2 -sarjassa. Hän voitti yhden kilpailun sijoittuen sarjan kuudenneksi.
Sivulta puuttuu