Ketonoidanlukko

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ketonoidanlukko
Noidanlukko Botrychium lunaria.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Sanikkaiset Pteridophyta
Alakaari: Saniaiset Pteridophytina
Luokka: Ophioglossopsida
Lahko: Ophioglossales
Heimo: Käärmeenkielikasvit Ophioglossaceae
Suku: Noidanlukot Botrychium
Laji: lunaria
Kaksiosainen nimi
Botrychium lunaria
(L.) Sw.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Ketonoidanlukko Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Ketonoidanlukko Commonsissa

Ketonoidanlukko (Botrychium lunaria) on pieni yhtäläisitiöinen saniaislaji. Laji on levinnyt laajalle pohjoisella pallonpuoliskolla. Suomessa se on silmälläpidettävä laji.[1]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ketonoidanlukon kypsä itiöpesäkkeistö.
Ketonoidanlykon lehti muistuttaa vanhanaikaista avainta.

Ketonoidanlukolla on mehevä maavarsi, josta nousee 5–25 cm korkea lehtivarsi, joka on puolivälistä jakautunut lapaan ja itiöpesäikkeistöön. Vaaleanvihreän, kiiltävän lehden lapa on hyvin lyhytruotinen tai ruoditon, pitkulainen ja 2–3 kertaa leveytensä pituinen. Lapa on parilehdykkäinen ja lehdykkäpareja on tavallisesti 4–8 kappaletta. Lehdykät ovat keskisuonettomia, viuhkanmuotoisia, pyöreäkärkisiä, pituuttaan leveämpiä sekä ehytlaitaisia tai usein myös lyhythampaisia. Latvan tyvi- ja keskiosissa lehdykät ovat lähes samankokoisia, ja ne ovat osittain päällekkäin. Itiöpesäkkeistö on pitkäperäinen ja haarova. Itiöpesäkkeet ovat lyhytperäisiä ja muodostavat usein rypälemäisiä ryhmiä. Kypsinä ne ovat ruosteenruskeita. Suomessa ketonoidanlukon itiöt kypsyvät kesä-heinäkuussa. Kasvin alkeisvarsikko on maansisäinen ja mukulamainen.[2]

Ketonoidanlukko on muiden noidanlukkojen tavaan vaikeasti havaittava laji. Paitsi että se on huomaamaton, se saattaa joinakin vuosina kasvaa täysin maavartensa varassa ilman maanpäällistä lehteä. Kasvin maanpäälliset osat myös häviävät nopeasti itiöiden kypsymisen jälkeen.[3]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ketonoidanlukkoa esiintyy hyvin laajalla alueella pohjoisella pallonpuoliskolla. Sen vahvinta levinneisyysaluetta on Eurooppa, jossa sitä tavataan koko maanosassa, mutta erityisesti Keski-, Itä- ja Pohjois-Euroopassa. Aasian puolella levinneisyysalue kattaa laikuttaisena suuren osan Siperiaa sekä myös osan Keski-Aasiaa. Ketonoidanlukon levinneisyysalue jatkuu Pohjois-Amerikkaan, jossa sitä tavataan Alaskassa, Kanadassa ja Yhdysvaltojen pohjoisosissa.[4]

Ketonoidanlukkoa kasvaa harvinaisena koko Suomessa, ja se on yleisin maassa esiintyvistä noidanlukoista. Muiden noidanlukkolajien tapaan sekin on harvinaistunut tyypillisten kasvupaikkojen vähentyessä.[5][6]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ketonoidanlukon tyypillisiä kasvupaikkoja ovat ihmisen toiminnasta muokkautuneet ympäristöt kuten kylä- ja laidunkedot. Luonnonympäristöissä sitä tavataan muun muassa katajikkoisilla rantaniityillä ja kalliopengermillä.[7] Maatalouden muutoksen myötä Suomessa aiemmin hyvin yleinen kasvi on 1900-luvun puolenvälin jälkeen rajusti harvinaistunut.[8]

Kansanperinne ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ketonoidanlukon lehtilapa muistuttaa muodoltaan vanhaa avaintyyppiä, minkä takia kansanperinteessä siihen yhdistettiin maagisia ominaisuuksia. Koska kasvin lehdykät ovat kuun muotoisia, kuutamolla kerätyn kasvin uskottiin voivan avata lukkoja ja kahleita.[4][3] Kasvilla uskottiin myös olevan parantavia ominaisuuksia. Koska lehdykät muistuttavat myös kirveen terän laitaa, ketonoidanlukon uskottiin parantavan kirveellä aiheutettuihin haavoihin.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Helsingin kasvit – Kukkivilta kiviltä metsän syliin. Toim. Kurtto, Arto & Helynranta, Leena. Helsingin kaupungin ympäristökeskus. Yliopistopaino, Helsinki 1998.
  • Kuopion katoava kasvimaailma. Toim. Renvall, Pertti & Fagerstén, Reino & Knuutinen, Jorma & Vainio, Outi. Kuopion luonnontieteellisen museon julkaisuja 6. Kuopion luonnontieteellinen museo, Kuopio 2002.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Ålands flora. Toim. Hæggström, Carl-Adam & Hæggström, Eeva. Toinen laajennettu painos. Ekenäs Tryckeri, Ekenäs 2010.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010, s. 190. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, 2010. ISBN 978-952-11-3806-5. Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010 sivut 181–685 (pdf).
  2. Retkeilykasvio 1998, s. 45–46.
  3. a b Helsingin kasvit 1998, s. 150.
  4. a b Arne Anderberg: Den virtuella floran: Låsbräken (myös kartta) Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 17.9.2011. (ruotsiksi)
  5. Harvinaistuneet noidanlukot etsintäkuulutetaan koko maassa 2004. Suomen Ympäristökeskus. Viitattu 17.9.2011.
  6. Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Ketonoidanlukon levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viittattu 17.9.2011.
  7. Retkeilykasvio 1998, s. 46.
  8. Kuopion katoava kasvimaailma 2002, s. 110.
  9. Ålands flora 2010, s. 92.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]