Ketokatkero

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ketokatkero
Feldenzian.JPG
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Gentianales
Heimo: Katkerokasvit Gentianaceae
Suku: Ketokatkerot Gentianella
Laji: campestris
Kaksiosainen nimi
Gentianella campestris
(L.) Boerner
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Ketokatkero Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Ketokatkero Commonsissa

Ketokatkero (Gentianella campestris) on Euroopassa tavattava, suuresti harvinaistunut niittyjen katkerokasvi. Suomessa laji on erittäin harvinainen ja se on luonnonsuojeluasetuksessa määritelty uhanalaiseksi, erityisesti suojeltavaksi lajiksi.[1]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ketokatkeron kukka.

Kaksivuotinen ketokatkero kasvaa 10–30 cm korkeaksi. Varsi on pystyhaarainen ja sen tyvellä on kuihtunut tai tuore lehtiruusuke. Aluslehdet ovat tylppiä, ylemmät lehdet tavallisesti suippoja. Kukka on sinivioletti. Kukan verhiö on syvään neliliuskainen, ja liuskat ovat pareittain hyvin erikokoisia ja osaksi toisiaan peittäviä. Teriö on väljänieluinen ja sen suu on ripsiliuskainen.[2]

Suomessa ketokatkerosta tavataan kahta eri kausimuunnosta, syysketokatkeroa (var. campestris) ja kesäketokatkeroa (var. suecica). Toisinaan muunnokset luokitellaan myös omiksi alalajeikseen. Muunnokset poikkeavat toisistaan varren nivelvälien, lehtien ja kukinta-ajan perusteella. Syysketokatkerolla varren nivelvälejä on 4–7 ja välit ovat hieman varsilehtiä pidempiä. Keskimmäiset varsilehdet ovat suikeita tai puikeita sekä suippoja. Muunnos kukkii elo-syyskuussa. Kesäketokatkerolla nivelvälejä on 3–5 ja välit ovat huomattavasti varsilehtiä pitempiä. Keskimmäiset varsilehdet oavt kapean vastapuikeita, tylppiä ja kielimäisiä. Muunnos kukkii kesä-heinäkuussa.[2] Kesäkatkeron arvellaan syntyneen sopeutumana kasvupaikkojen niittämiseen.[3]

Ketokatkerosta tunnetaan vielä kolmaskin muunnos, vuoriketokatkero (var. islandica). Nivelvälejä tällä muunnoksella on 6–9 ja ne ovat hyvin lyhyet. Kukat ovat useimmiten valkoiset.[4]

Muista Suomessa tavattavista ketokatkerolajeista ketokatkero erottuu parhaiten kukkansa perusteella. Ketokatkeron teriö on neljäliuskainen, kun muilla lajeilla teriö on useimmiten viisiliuskainen. Ketokatkero saattaa risteytyä sitä läheisesti muistuttavan horkkakatkeron (G. amarella) kanssa.[5]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ketokatkeroa kasvaa kaikissa Pohjoismaissa, Isossa-Britanniassa ja Irlannissa, Ranskassa, Italiassa, Saksassa sekä Alppien alueella.[5] Suomessa ketokatkeron vanha levinneisyysalue painottui KotkaKokkola-linjan eteläpuolelle. Pohjoisimmat havainnot lajista ovat Tornion seudulta. Laji on kuitenkin suuresti harvinaistunut koko maassa ja kasvupaikkoja on nykyään vain siellä täältä entisellä levinnäisyysalueella. Muunnoksien levinneisyys on Suomessa huonosti tunnettu, mutta syysketokatkero näyttäisi olevan vallitseva Manner-Suomessa ja kesäketokatkero Ahvenanmaalla.[3]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ketokatkero kasvaa kedoilla, laitumilla ja rantaniityillä. Kasvupaikat ovat lähes poikkeuksetta karjan laiduntamia alueita. Perinteisen laidunnuksen loppumista seuraava kasvupaikkojen umpeenkasvu on hävittänyt tehokkaasti aikaisemmin menestyneitä ketokatkeropopulaatioita.[2][3]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ketokatkeron ollessa aikaisemmin yleinen sitä on ainakin Ruotsissa käytetty humalan sijasta oluenpanossa sekä myös rohtona. Kasvista saatua uutetta nautittiin vilustumista vastaan.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Ryttäri, Terhi: Ketokatkero. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 160–161.
  • Suuri Pohjolan kasvio. Toim. Mossberg, Bo & Stenberg, Lennart. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 2005 (2003).

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Uhanalaiset putkilokasvit luonnonsuojeluasetuksessa Ympäristö.
  2. a b c Retkeilykasvio 1998, s. 336–337.
  3. a b c Ryttäri 1997, s. 160.
  4. Suuri Pohjolan kasvio 2005, s. 472.
  5. a b c Anderberg, Arne: Den virtuella floran: Fältgentiana Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 12.1.2010. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]