Ketobemidoni
| |
Ketobemidoni
| |
| Systemaattinen (IUPAC) nimi | |
| 1-[4-(3-hydroksifenyyli)-1-metyyli-4-piperidyyli]propan-1-oni | |
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| ATC-koodi | N02 |
| PubChem CID | |
| Kemialliset tiedot | |
| Kaava | C15H21NO2 |
| Moolimassa | 247,333 |
| Farmakokineettiset tiedot | |
| Hyötyosuus | 34 % (oraalinen), 44 % (rektaalinen) |
| Metabolia | Hepaattinen |
| Puoliintumisaika | ? |
| Ekskreetio | Virtsa |
| Terapeuttiset näkökohdat | |
| Raskauskategoria |
? |
| Reseptiluokitus |
|
| Antotapa | Oraalinen, rektaalinen, intravenoosinen |
Ketobemidoni on voimakas opioidi analgeetti, jonka teho on samansuuruinen morfiinin kanssa. Se toimii lisäksi NMDA-antagonistina metaboliittinsa norketobemidonin kautta. Tämän takia se on käyttökelpoista sellaisten kipujen hoidossa, jotka eivät reagoi opioideihin. Yleensä sitä käytetään suhteessa 25 mg ketobemidonihydrobromidia ja 60 mg morfiinihydrokloridia sekä noin 8 mg injektiona.
Sitä käytetään kaikenlaisiin koviin kipuihin, kuten leikkauksen jälkeiseen kivunhoitoon, syöpään, munuaiskiviin ja luunmurtumakipujen hoitoihin.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ketobemidoni syntetisoitiin ensi kerran Saksassa toisen maailmansodan aikana.[1] Ensimmäinen tutkimus lääkeaineen vaikutuksista ihmiseen julkistettiin 1946[2], ja se otettiin käyttöön vähän sen jälkeen.
Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ketobemidoni on 4-m-hydroksifenyyli-1-metyyli-4-propionyylipiperidiini [3]. Normaalisti sitä käytetään hydrokloridina, jollaisena se on valkeaa pulveria. Sitä valmistetaan alkyloimalla (3-metoksifenyyli)asetonitrilli bis(2-kloroetyyli)metyyliaminilla, jota seuraa reaktio etyylimagnesiumbromidilla, ja finalisoimalla O-demetylisaatio hydrobromidihapolla.[4]
Farmakologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Entisten käyttäjien mukaan se aiheuttaa muita opoideja enemmän addiktiota, joten vuonna 1954 Economic and Social Council vaati hallituksia lopettamaan sen valmistuksen ja käytön.[5] Kliiniset havainnot eivät kuitenkaan yhtyneet tähän näkemykseen ja toinen tutkimus vuonna 1958 ei havainnut sitä sen enempää riippuvuutta aiheuttavaksi kuim morfiini. Tässä tutkimuksessa todettiin, että vaikka morfiinin annos joka aikaansaa euforiaa on samansuuruinen kivunlievitysominaisuuden kanssa, ketobemidonin kipua lievittävä annos on huomettavasti pienempi kuin euforoiva annos.[6]
Ketobemidonia käytetään eniten Skandinaviassa ja Tanskan olevan kärkisijalla tilastoissa (2004).[7]
Kivulievityksessä annos on 5–10 mg oraalisesti tai 5–7.5 mg suonensisäisesti, jotka kestävät 3–5 tuntia
Ketobemidoni metabolisoituu maksassa fenolihydroksyyliryhmän ksenobioottisella konjugaatiolla[8] sekä N-desmetylaatiolla. Vain 13–24 % poistuu virtsan mukana muuttumattomana intravenoosisesti annosteltuna.[9]
Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa sitä myydään nimillä Ketogan ja Ketorax. Sitä on saatavissa tabletteina, peräpuikkoina ja injektionesteenä.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ http://worldwide.espacenet.com/publicationDetails/biblio?CC=GB&NR=609763&KC=&FT=E&locale=en_EP
- ↑ http://worldwide.espacenet.com/publicationDetails/biblio?CC=US&NR=2486796&KC=&FT=E&locale=en_EP
- ↑ Kielletyt aineet #Ketobemidoni (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://pubs.rsc.org/en/Content/ArticleLanding/1950/JR/jr9500001469
- ↑ "Development of Synthetic Narcotic Drugs" (1956). Bulletin on narcotic drugs (1): 11–14. UNODC. Viitattu 2006-09-07.
- ↑ Bondesson, Ulf (1982). "Biological fate of ketobemidone in man". Abstracts of Uppsala dissertations from the Faculty of Pharmacy 68.
- ↑ Statistical information on narcotic drugs (pdf) INCB. Arkistoitu 7.10.2006. Viitattu 7.9.2006.
- ↑ Ksenobioottisten aineiden käsittely
- ↑ Urinary excretion of ketobemidone