Kestävä kehitys

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua.
Tarkennus: Asiatekstin seassa mielipiteitä, julistusta, lähteistämättömiä kappaleita ja myös mongertamista
YK:n kestävän kehityksen logo.

Kestävä kehitys on kehitystä, jolla pyritään tyydyttämään nykyisen yhteiskunnan tarpeet tekemättä myönnytyksiä tulevien sukupolvien kustannuksella[1]. Tärkeitä huomioon otettavia tekijöitä ovat luonnonvarojen riittävyys ja köyhyys[1]. Kestävä kehitys on erityisesti Yhdistyneiden kansakuntien (YK) hanke Kestävän kehityksen tavoitteiden muodossa.[2] Nykyiset YK:n tavoitteet ulottuvat vuoteen 2030 ja niistä käytetään myös nimitystä Agenda2030.[3]

Kestävän kehityksen määrittely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kestävä kehitys on paikallista ja globaalia yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata tuleville sukupolville yhtä hyvät tai paremmat toimintamahdollisuudet kuin nykyisillä sukupolvilla on. Tähän pyritään pääsemään niin, että ympäristö, ihminen ja talous otetaan huomioon päätöksenteossa ja toiminnassa. Kestävän kehityksen lähtökohtana on huoli ihmisten välisestä eriarvoisuudesta ja elämän perustan muodostavien ekosysteemien elinvoimaisuuden ehtymisestä.lähde?

Kestävää kehitystä käsiteltiin ensimmäisen kerran Yhdistyneiden kansakuntien Brundtlandin komissiossa 1987. Gro Harlem Brundtland totesi vuonna 1987: ”Kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa.”[1]

Rio de Janeirossa järjestettiin vuonna 1992 YK:n ympäristö ja kehityskonferenssi (UNCED), jonka tavoitteena oli sopia kestävästä kehityksestä siten, että taloudellinen ja sosiaalinen kehitys sovitetaan luonnonvarojen määräämiin puitteisiin niin, että luonto ja inhimillisen elämän edellytykset säilyvät myös tuleville sukupolville.[4]

Yhdistyneiden kansakuntien aloitteena Rion huippukokouksessa vuonna 1992 syntyi monia tärkeitä dokumentteja. Huippukokouksesta sai alkunsa myös Kestävän kehityksen peruskirja.[5] Kestävän kehityksen peruskirja on syntynyt vuosikymmenen kestäneen maailmanlaajuisen ja kulttuurienvälisen, yhteisiä päämääriä ja jaettuja arvoja koskevan vuoropuhelun tuloksena. Projekti alkoi Riossa, mutta sen kehittämistä jatkettiin ja se saatettiin lopulliseen muotoonsa maailmanlaajuisen kansalaisliikkeen voimin vuonna 2000. Kestävän kehityksen peruskirja on julistus, johon on koottu oikeudenmukaisen, kestävän ja rauhanomaisen nyky-yhteiskunnan rakentamiseen tähtäävät eettiset perusperiaatteet. Tuhannet järjestöt ovat allekirjoittaneet sen.lähde? Allekirjoittaneiden joukossa on monia hallituksia ja kansainvälisiä organisaatioita.

Kestävä kehitys määrittyy poikkitieteelliseksi kulttuuriseksi muutosprosessiksi, johon sisältyvät ekologinen-, sosiaalinen- ja taloudellinen kestävyys. Kestävää kehitystä edistettäessä pyritään kokonaisvaltaiseen kulttuuriseen muutokseen, jossa pidetään kiinni periksiantamattomasti ihmisarvosta, vaalitaan elämän perustan muodostavien ekosysteemeiden elinvoimaisuutta ja huolehditaan vakaasta taloudesta.

Vuonna 1992 ilmestyneessä tutkimuksessa käytiin läpi 60 erilaista määritelmää kestävyydelle[6]. Määritelmät erosivat toisistaan pääasiassa talouskytkösten osalta, tai tarkemmin ottaen, ihmisen tuottaman pääoman ja luonnonpääoman substituutiomahdollisuuden suhteen[7]. Määritelmien erot koskivat siis taloudellisen pääoman, ekologisen pääoman ja sosiaalisen pääoman keskinäisiä suhteita, ja näin ollen myös suhtautumista teknologiaan[8]. Niin kutsutun heikon kestävyyden mukaan ajatellaan, että eri pääomien lajit ovat substituutteja keskenään: luontopääomaa voidaan korvata ihmisen tuottamalla pääomalla[9]. Vahvan kestävyyden mukaan taas ajatellaan, että pääomien lajit ovat keskenään ainoastaan komplementaarisia[10].

Ekososiaalisen sivistys­käsityksen lähtökohtana on hierarkia, joka ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen ulottuvuuden välillä vallitsee. Ihmistä ei voi sen mukaan olla olemassa ilman elinvoimaisia luonnon ekosysteemeitä. Esimerkiksi ravinnontuotanto edellyttää maaperän uusiutumista ja suotuisaa ilmastoa. Luonnon ilmaiseksi tarjoamia ekosysteemipalveluja – kuten kasvien pölytystä, ilman puhdistusta ja kalaston uusiutumista – on jokseenkin mahdoton korvata ihmisvoimin. Talous perustuu luonnonvarojen hyödyntämiseen ja ihmisen panoksiin. Talouden selkäranka murtuu, jos elämän edellytyksiä turvaavat ekosysteemit turmeltuvat[11].

Aavikoituminen on uhka sekä ekologiselle, sosiaaliselle että taloudelliselle kehitykselle. Punainen osoittaa suurinta aavikoitumisen uhkaa, oranssi korkeaa ja keltainen kohtalaista uhkaa.

Kestävyyden eri alalajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Työtä voidaan tarkastella kolmen edellisen lisäksi inhimillisen kestävyyden kautta.[13] Tutkija Antti Kasvio esittää kirjassaan Kestävä työ ja hyvä elämä, että työ ei saisi vaarantaa kenenkään terveyttä. Hän pitää kuitenkin ekologista kestävyyttä kantavana periaatteena myös työnteolle.

Käsitteen käyttökelpoisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua.
Tarkennus: Liikaa mielipiteitä, liikaa selvennettevää

Kestävän kehityksen käsitteestä vallitsee suuria erimielisyyksiä, ja jotkut ovat ehdottaneet jopa koko käsitteestä luopumista, koska sen sisällöstä on tullut niin epäselvä. Kyynisimmän määritelmän mukaan kestävä kehitys ”synnyttää keskustelua”. Useissa kansainvälisissä yhteyksissä "kestävä kehitys" (sustainable development) on korvattu käsitteellä "kestävyys" (sustainability).

Kestävän kehityksen tunnusmerkkien määrittely on osoittautunut vaikeaksi. Kiistaa on esimerkiksi siitä, mikä on erilaisten sosiaalisten indikaattoreiden suhteellinen painoarvo. Pitkän tähtäimen mittareiden painotuserot voivat johtaa täysin erilaiseen käsitykseen kehityksen kestävyydestä. Esimerkiksi metsä, joka tarjoaa kestävän jatkuvuuden puutavaran tuotolle, ei välttämättä tue alkuperäisiä lintukantoja. Mineraaliesiintymä, joka lopulta ehtyy, ei myöskään välttämättä tue enemmän tai vähemmän vakaita ja kestäviä yhteisöjä.

Suomen ympäristöministeriö kannattaa kestävälle kehitykselle OECD-maiden piirissä hyväksyttyjä arviointiperusteita, joiden mukaan Suomi on maailman paras maa kestävässä kehityksessä. Kansainvälisesti tunnettu ympäristönsuojeluun keskittyvä The Ecologist -lehti julkaisi puolestaan oman kestävän kehityksen indeksinsä, jossa Suomi oli sijalla 52 ja parhaiten oli sijoittunut Keski-Afrikan tasavalta.[14]

Kestävän kehityksen ajatusta arvostellaan usein siksi, että se ei poissulje talouskasvun ihannetta. Taloudellista kehitystä on huomattavasti helpompi mitata kuin sosiaalista tai ekologista kestävyyttä. Arvostelun kohteena voidaan pitää myös kestävän kehityksen ihmiskeskeistä lähestymistapaa.

Kestävän kehityksen käsitteellinen voima on ekologisen, taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden yhtäaikaisuudessa. Vahva kestävyysajattelu tarjoaa systeemisen näkökulman kestävyyteen määrittämällä ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden riippuvuussuhteet. Näiden tekijöiden keskinäisriippuvuuden ymmärtäminen on myös ekososiaalisen sivistyksen ydintä. Lähtökohtana on se tosiasia, että ihmislajin hengissä säilyminen ja ihmisen talous on riippuvaista luonnon tarjoamista ekosysteemipalveluista kuten hyönteisten suorittamista kasvien pölytyksistä, vedenpuhdistuspalveluista, jätteiden maatumisesta, UV-säteilyltä suojaavasta otsonikerroksesta, luontaisesta tuholaistorjunnasta ja maaperän eroosion torjunnasta. Vakaa talous on mahdollista pitkällä aikavälillä jos huolehditaan, että elämän edellytykset turvaavat luonnon ekosysteemit säilyvät elinvoimaisina ja ihmisyhteisössä pidetään tinkimättömästi kiinni ihmisarvosta. Tälle perustalle on mahdollista rakentaa luottamusta herättävä talous.

Useissa standardeissa käsitellään kestävää kehitystä. Esimerkiksi standardi ISO 37101 käsittelee kestävää kehitystä kaupungeissa [15], ISO 20121 kestävää kehitystä tapahtumien järjestämisessä,[16] ISO 21401 kestävää kehitystä majoituksissa ja standardi ISO 34101 kestävää kehitystä kaakaon tuotannossa.[17]

Luonnon köyhtyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ekologisen kestävyyden keskeisenä huolena on luonnon köyhtyminen. Se tarkoittaa paikallisen ekosysteemin tai koko biosfäärin köyhtymistä ihmisen toiminnan seurauksena. Luonto köyhtyy kun luonnonvaroja (polttopuuta, ympäristöä, puhdasta vettä) käytetään nopeammin kuin ne uusiutuvat. Voidaan kirjoittaa (epä)yhtälöitä

  • Uudistuvien luonnonvarojen kulutus > Luonnon uusiutuminen: Ympäristö köyhtyy
  • Uudistuvien luonnonvarojen kulutus = Luonnon uusiutuminen: Tasapaino / kestävä kehitys.
  • Uudistuvien luonnonvarojen kulutus < Luonnon uusiutuminen: Uudistuminen / myös kestävä kehitys.

Permakulttuuri on kestävän kehityksen periaatteita noudattava liittyvä yhdyskuntasuunnitteluliike, joka alkoi maatalouden parista mutta laajeni muuhunkin ekologiseen suunnitteluun.

Ihmisten välinen eriarvoisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pakkotyö, lapsityö ja epäinhimilliset työskentelyolosuhteet liittyvät globaalissa ajassa yhä useammin tavanomaisiin päivittäin käyttämiimme hyödykkeisiin. Naiset tuottavat puolet maailman ruoasta, mutta ansaitsevat kymmenesosan tuloista ja omistavat sadasosan omaisuudesta. lähde? Kasvun, kehityksen ja markkinatalouden tuomista hyödyistä nauttii kattavasti 20 prosenttia ihmiskunnasta. lähde? Ihmisten välinen epätasa-arvo erityisesti tulojen kohdalla on parantanut viimeisten vuosikymmenien aikana ja Hans Rosling kertoo tästä kirjassaan FactFullness.[18]

Kestävä kehitys Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hallitus perusti Suomen kestävän kehityksen toimikunnan vuonna 1993. Toimikunnan tehtävänä on edistää kestävää kehitystä ja toimia neuvoa antavana elimenä YK:ta ja sen kestävän kehityksen toimikuntaa, CSD:tä, koskevissa asioissa. Toimikunta kokoontuu neljä kertaa vuodessa. Alussa toimikunnan puheenjohtajana toimi pääministeri, kevään 2007 eduskuntavaaleista alkaen työministeri Tarja Cronberg ja kesällä 2009 hänen paikkansa peri Anni Sinnemäki työ- ja elinkeinoministeriöstä. Toimikunnan 43 muun jäsenen joukossa on työ- ja elinkeinoelämän, erilaisten kansalaisjärjestöjen, poliittisen elämän, ministeriöiden ja kunnalliselämän edustajia. Toimikunnan työtä tukee sihteeristö, joka aiemmin koostui ympäristöministeriössä työskentelevistä virkamiehistä. Vuodesta 2016 lähtien kansallista kestävän kehityksen työtä on koordinoinut valtioneuvoston kanslian alaisuudessa työskentelevä sihteeristö.

Kestävän kehityksen toimikunta hyväksyi vuonna 2006 uuden kansallisen kestävän kehityksen strategian, jossa on pyritty hahmottelemaan Suomen tulevaisuutta ja sen hallintaa suhteessa kestävän kehityksen eri osa-alueisiin pitkällä aikaperspektiivillä. Vuoden 2009 Kansallisen kestävän kehityksen kokonaisarvioinnin mukaan kestävän kehityksen eri näkökulmien integrointi ja laaja-alainen kestävyysajattelu on Suomessa harvinaista. Vuonna 2014 strategian sijasta lanseerattiin kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus, joka on herättänyt kansainvälistä kiinnostusta.[19]

Riippumattomista asiantuntijoista koostuva kestävän kehityksen asiantuntijapaneeli kokoaa yhteen kestävään kehityksen liittyvää tietoa ja pyrkii tukemaan päätöksentekoa sekä edistämään yhteiskunnallista keskustelua.[20] Paneeli perustettiin vuonna 2013 SITRAn yhteyteen. Vuodesta 2019 alkaen paneelin koordinoinnista ovat vastanneet yhdessä Helsingin yliopiston kestävyystieteen instituutti, Luonnonvarakeskus ja Suomen ympäristökeskus.

Suomen Laatukeskuksen Green Lean -hankkeessa lähtökohtana on toiminnan laadun ja kestävän kehityksen kehittämisen myötä parantaa ennen kaikkea taloudellista kestävyyttä. Lisäarvona tulee useimmiten myös ekologinen kestävyyslähde?. 2010 jälkeen tehdyissä pilottihankkeissa on saavutettu merkittäviä parannuksia kestävän kehityksen kannalta ottamalla ajattelu mukaan tuotesuunnittelusta lähtien. Vaihtamalla lyhyellä tähtäimellä näennäisesti hieman kalliimpiin ratkaisuihin on saavutettu tuotteiden ja palveluiden elinkaaren aikana huomattavia kustannusparannuksia. Samalla on parannettu ekologista kestävyyttä.[21] Käytännön kestävän kehityksen työtä tekevät Suomessa alueelliset paikallisagendatoimistot, kuten Valonia Varsinais-Suomessa ja Moreenia Pirkanmaalla.

Ammattikorkeakoulujen koulutusohjelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kestävän kehityksen koulutusohjelmasta valmistuu ympäristösuunnittelijoita (AMK). Opintojen laajuus on 240 opintopistettä ja kesto noin neljä vuotta.

Opiskelija perehtyy luonnonvarojen kestävään käyttöön, maaseudun ja rakennettujen ympäristöjen kehittämiseen, ympäristöseurantaan ja yritysten ympäristöasioihin.

Ympäristösuunnittelijat sijoittuvat yrityksiin, julkisen sektorin organisaatioihin esimerkiksi ympäristöasiantuntijaksi, -sihteeriksi tai -neuvojaksi. Myös projektit ja järjestö-, neuvonta- ja koulutuspalvelut tarjoavat työpaikkoja.[22] Kestävän kehityksen koulutusohjelma siirtyi syksyllä 2008 Laurea-ammattikorkeakoulusta Hämeen ammattikorkeakouluun.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kestävän kehityksen
teemasivu
Ympäristönsuojelun
teemasivu

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Tämän artikkelin tai sen osan viitteitä on pyydetty muotoiltavaksi.
Voit auttaa Wikipediaa muotoilemalla viitteet ohjeen mukaisiksi, esimerkiksi siirtämällä linkit viitemallineille.
  1. ↑ a b c Ympäristön ja kehityksen maailmankomissio: Yhteinen tulevaisuutemme. Ympäristön ja kehityksen maailmankomission raportti. Suomentanut Kaija Anttonen. Helsinki: Valtion painatuskeskus: Ympäristöministeriö, 1988. ISBN 951-47-0424-X ISBN 951-860-816-4.
  2. ↑ Sustanable development goals Un.org
  3. ↑ Yk-liitto (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. ↑ Yk-liitto (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. ↑ Kestävän kehityksen peruskirja (Arkistoitu – Internet Archive) (engl. Earth Charter (Arkistoitu – Internet Archive))
  6. ↑ Pezzey, J. (1992). Sustainable Development Concepts: An Economic Analysis World Bank Environment Paper No. 2 World Bank, Washington D.C.
  7. ↑ Ks. esim. Daly, H. E. (1997). Beyond growth: the economics of sustainable development. Beacon Press, Boston.
  8. ↑ Heikkurinen, Pasi (2014). Kestävyyden käsitteen ulottuvuudet. Tieteessä tapahtuu, 32(4), 10-16.
  9. ↑ Esim. Pearce, D.W., Atkinson, G.D. (1993). Capital theory and the measurement of sustainable development: an indicator of “weak” sustainability. Ecological Economics 8, 103-108.
  10. ↑ a b Esim. Goodland, R., & Daly, H. (1996). Environmental sustainability: universal and non-negotiable. Ecological Applications, 6(4),1002-1017.
  11. ↑ Salonen, A. & Bardy, M. (2015). Ekososiaalinen sivistys herättää luottamusta tulevaisuuteen. Aikuiskasvatus 35(1), 4-15.
  12. ↑ Kehitys. Pori.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
  13. ↑ Jatkuva talouskasvu ei välttämättä tuo töitä Työpiste-lehti. 26.2.2015. Työterveyslaitos. Arkistoitu 26.2.2015. Viitattu 26.2.2015.
  14. ↑ Hs.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
  15. ↑ ([https://web.archive.org/web/20190723103850/https://www.sfs.fi/ajankohtaista/artikkelit/uusi_iso-standardi_auttaa_kaupunkeja_kestavan_kehityksen_tiella Arkistoitu – Internet Archive)
  16. ↑ Hiihdon MM-kisoissa huomioidaan kestävä kehitys sfs.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
  17. ↑ Vastuullisen ja jäljitettävän kaakaon standardi valmis sfs.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
  18. ↑ Income Mountains Dataset — Documentation | Gapminder gapminder.org. Viitattu 22.6.2022. (englanniksi)
  19. ↑ Sitoumus ymm.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
  20. ↑ Etusivu Kestävyyspaneeli. Viitattu 17.10.2019.
  21. ↑ Laatukeskus.fi
  22. ↑ Laurea.fi (Arkistoitu – Internet Archive)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aulio, Kai: Kasvun rajoilla? Väestönkasvun, ravinnontuotannon ja luonnonvarojen käytön tehokkuus ja tulevaisuuden näkymät. Turku: Ympäristöliike, 1990. ISBN 952-90-1691-3.
  • ISO 20121:2012 Event sustainability management systems -- Requirements with guidance for use
  • ISO 21401:2018 Tourism and related services -- Sustainability management system for accommodation establishments – Requirements
  • ISO 34101:2019 Sustainable and traceable cocoa
  • ISO 37101:2016 Sustainable development in communities -- Management system for sustainable development -- Requirements with guidance for use
  • Heikkurinen, Pasi (2014). Kestävyyden käsitteen ulottuvuudet. Tieteessä tapahtuu, 32(4), 10-16. Saatavilla osoitteessa: http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/view/46149.
  • Kasvio, Antti: Kestävä työ ja hyvä elämä. Helsinki: Gaudeamus, 2014. ISBN 978-952-495-325-2.
  • Kuivanen, Tuula: Vihreät silmälasit. Toimi ympäristövaikuttajana. Porvoo Helsinki: WSOY, 1999. ISBN 951-0-22495-2.
  • Pietarinen, Juhani ym.: Ympäristönsuojelu ja yhteiskunta. 2. uudistettu painos. Turku: Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus, 1997. ISBN 951-29-1025-X.
  • Rissa, Kari: Ekotehokkuus. Enemmän vähemmästä. Helsinki: Ympäristöministeriö: Edita, 2001. ISBN 951-37-3577-X.
  • Salonen, Arto: Kestävä kehitys globaalin ajan hyvinvointiyhteiskunnan haasteena. Helsinki: Helsingin yliopisto, 2010. ISBN 952-10-6535-4.
  • Wilkki, Minna (toim.): Kestävä kehitys. Lähivuosien toimenpiteitä Suomessa ja Suomen kansainvälisessä yhteistyössä. 2. korjattu painos. Helsinki: Suomen kestävän kehityksen toimikunta: Ympäristöministeriö, 1995. ISBN 951-47-5090-X.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kestävä kehitys.
Uusiutuva energia ja kestävä kehitys
Aurinkovoima:

aurinkokenno | aurinkolämmitys | aurinkokeräin | keskittävä aurinkovoima | aurinkojäähdytys

Tuulivoima:

merituulivoima | luettelo merituulivoimasta | tuulipuisto | tuulimylly

Vesivoima:

aaltoenergia | vuorovesienergia | vuorovesimylly

Maa, vesi ja ilma:

geoterminen energia | maalämpö | ilmalämpöpumppu | ilma-vesilämpöpumppu | ilmavirtavoimala

Biologinen:

biomassa | energiakasvit | puupolttoaine | pelletti | biopolttoaine | bioetanoli | E85 | biodiesel | biokaasu

Kemiallinen:

polttokenno | vetytalous | metanolitalous

Muuta

energiansäästö | energiatehokkuus | fuusioreaktori | vihreä sähkö | hajautettu energiantuotanto | sähköntuotanto | lämmöntuotanto | kaukolämpö | energiankulutus| valaistus | tuontisähkö | säätövoima | lämmön varastointi | sähkön varastointi | kuljetus | sähköauto | hybridiauto | joukkoliikenne | kimppakyyti

Energiantuotanto
Käsitteitä:

energiansäästö · hajautettu tuotanto · kaukolämpö · lämmöntuotanto · sähköntuotanto · säätövoima · varavoima · lämpöenergian varastointi · energian varastointi

Uusiutumaton energia:
Fossiilinen: hiilivoima · maakaasuvoima · maaöljy
Muut: turvevoima · ydinvoima
Uusiutuva energia:

aaltovoima · aurinkoenergia · biomassa · geoterminen energia · tuulivoima · vesivoima

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kestävä_kehitys&oldid=22332897”