Keskustelu:Tommy Tabermann

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Poismenon jälkeen ??? Kun ihminen kuolee, hän kuolee, ei mene pois ( on kuollut ei voi enää mennä ), eikä hän myöskään nuku pois. Nämä "kauniimmat" ilmaisut voivat olla hyvinkin traumaattisia lapsille, joille on selitetty kuolemaa.

Jos Tabermann on "35 vuotta kirjoittanut vähintään kirjan vuodessa" *suomeksi*, mikä on hänen suomenruotsalaisuutensa tila? Poistin sen.--Ulrika 5. kesäkuuta 2006 kello 18.49 (UTC)

Kirjoittihan Samuel Beckettkin ranskaksi. Ei ole lainkaan tavatonta että esim. kaksikieliset henkilöt voivat toimia jopa kirjailijoina myös muulla kuin äidinkielellään. Mutta mitä Tabermanniin tulee, niin asiaan perehtymättömänä minulla ei ole mitään lähempää tietoa tai lähteitä asiasta suuntaan tai toiseen. Paitsi että kyllä Tabermann joskus hämärän muistikuvani mukaan esiintyi jossakin television ohjelmasarjassa, jossa tunnetut suomenruotsalaiset kertoivat suomenruotsalaisuudestaan (ja mahtoiko hän siinä nimittää itseään "kaappisuomenruotsalaiseksi"), mutta valitettavasti näin ohjelmasta vain esittelyn eikä ohjelman tarkempi nimi ole jäänyt mieleeni.--Urjanhai 16. joulukuuta 2008 kello 22.34 (EET)[vastaa]
Lisäys: en:Tommy Tabermann sanoo: "Tabermann's native language is Swedish (see: Swedish-speaking Finns) but he writes in Finnish."--Urjanhai 16. joulukuuta 2008 kello 22.40 (EET)[vastaa]

Mutta miksi varsinaisesti tulin tälle sivulle, niin ilmeisesti Tabermann on joskus muuttanut nimensä Tabermanista Tabermanniksi, ja myös siitä, sekä nimenmuuton ajankohdasta olisi varmaan hyvä saada lähteistetty maininta artikkeliin. Mutta kun henkilö on kansanedustaja, niin se varmaan löytyy esim. Kuka kukin on -kirjasta.--Urjanhai 16. joulukuuta 2008 kello 22.34 (EET)[vastaa]

Josta taas Tabermannin kotisivu sanoo, että osa perheestä on palauttanut nimen vanhan kirjoitusasun (Tommy ja yksi muu sisarussarjasta).--Urjanhai 16. joulukuuta 2008 kello 22.40 (EET)[vastaa]

Eikö Tabermannilla ollut muita etunimiä? 85.217.47.12 5. heinäkuuta 2010 kello 02.30 (EEST)[vastaa]

Kuolinpäivä[muokkaa wikitekstiä]

Lisätkää se kuolinpäivä sitten kun on lähteistetty varmuus mikä päivä se on ollut. --Ekeb 3. heinäkuuta 2010 kello 00.41 (EEST)[vastaa]

Tabermannin kuolinpäivästä on kahdenlaista tietoa. Iltalehden [1] mukaan hän kuoli torstai-iltana eli 1. heinäkuuta, kun vastaavasti Helsingin Sanomat (numero 4.7.2010 s. B 7, muistokirjoittajana Jari Tervo) listaa kuolinpäiväksi 2. heinäkuuta eli perjantain. Kumpi pitää paikkaansa? --Peltimikko 5. heinäkuuta 2010 kello 14.15 (EEST)[vastaa]

Iltalehti puhuu "Torstai-illasta", mikä hyvin voi tarkoittaa että kuolinhetki oli puolen yön jälkeen. Tietty voimme jäädä odottamaan että tieto kuolemasta saavuttaa hänen oman kotisivunsa, mutta siinä voi mennä aikaa: jos sivun päivitysoikeudet ovat vain taiteilijalla itsellään, sivua ei ehkä voi päivittää ennen pesänselvitystä. --LemonKing 7. heinäkuuta 2010 kello 15.41 (EEST)[vastaa]
Kun sanomalehtiin tulee omaisten jättämä kuolinilmoitus, sitä voinee pitää riittävän luotettavana lähteenä kuolinpäivälle. --Ryhanen 7. heinäkuuta 2010 kello 16.40 (EEST)[vastaa]
Tänään oli Helsingin Sanomissa kuolinilmoitus, laitoin sen perusteella kuolinpäiväksi 1. heinäkuuta. --Ryhanen 18. heinäkuuta 2010 kello 10.40 (EEST)[vastaa]
Onko eduskunnan sivu riittävä varmistus kuolinpäivälle?--Soppakanuuna 8. heinäkuuta 2010 kello 20.32 (EEST)[vastaa]
Varmasti, mulla on tosin sellainen muistikuva, että siinä olisi ensin ollut 2. pvä (joskus sunnuntaina) Htm 17. heinäkuuta 2010 kello 19.37 (EEST)[vastaa]
Mielestäni artikkelissa olisi parempi olla vain yksi kuolinpäivä. Jos kuollut henkilö on kansanedustaja ja lehdissä sanotaan kuolleen jonkun päivän "vastaisena yönä", voidaan mielestäni ihan hyvin laittaa sama kuolinpäivä kuin eduskunnan sivuilla. --Soppakanuuna 17. heinäkuuta 2010 kello 19.50 (EEST)[vastaa]
Tabermannin kuolinilmoitus julkaistiin HS:ssa 18.7.2010. Htm 18. heinäkuuta 2010 kello 10.43 (EEST)[vastaa]
Hyvä näin. --Soppakanuuna 18. heinäkuuta 2010 kello 12.17 (EEST)[vastaa]