Keskustelu:Teddy

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Miksi tämä koko artikkeli on imperfektissä? Menkää joskus vaikkapa Poriin tai muuhun samankaltaiseen autokulttuuria ihannoivaan taantuvaan teollisuuskaupunkiin. Siellä niitä redneckejä palloilee edelleen. Parhaita paikkoja bongata ovat suuret huoltoasemat tai pikaruokalat. --BrDead 25. toukokuuta 2006 kello 04.49 (UTC)

"Myöhemmin vastaavaa sitoutumista ilmentäviä, toisilleen vastakkaisia, väkivaltaisia ja selvärajaisia nuorison alakulttuurien muotoja ei ole ollut Suomessa yhtä laajassa mittakaavassa." Miten olisi 90-luvun skinheadit vs. hopparit-mittelöt? Olkoonkin, että hoppareilla oli ulkomaalaisvahvistuksia, ja skineilläkin kotimaisia.--85.156.13.50 7. maaliskuuta 2013 kello 22.13 (EET)[vastaa]

Sana teddy johtuu Englannin kuninkaan Edward VII:n nimestä, jonka 40-luvun vaatemuotiin kuuluivat löysät housut ja puolireiteen ulottuva takki. Takin hihakäännökset, taskunreunat ja kaulukset olivat samaa väriä kuin takin sisävuori. Lontoon nuoriso omi tämän muodin 50-luvulla ja osa käytti sitä vielä 80-luvullakin. Teddy tulee siis vaatemuodista eikä niinkään musiikista. 20. elokuuta 2017 kello 11.40 (EEST)