Keskustelu:Syntetisaattori

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Millä tavalla Rolandin Fantom-mallisarja on yhtiön tunnetuin tuote, koska se vaikuttaa maahantuojan sivuilla olevan melkoisen uusi malli? Jospa artikkelin viimeistä kappaletta viimeksi muokannut käyttäjä voisi tätä kommentoida. Olin nimenomaan koonnut yhtiöiden tunnetuimpia soitinmalleja kappaleeseen sillä perusteella, joista olen itse eniten kuullut, lukenut erinäisistä alan kirjoista ja joita on valmistettu ja myyty lukuisia määriä ympäri maailmaa ja joita useat tunnetut musiikintekijät ovat käyttäneet levytyksissään. Rolandin System 700 oli yhtiön suurin analoginen modulaarisyntetisaattori 70- ja 80-lukujen vaihteessa ja sitä ovat käyttäneet levytyksissään useat tunnetut musiikkiartistit tuohon aikaan.

Korgin valmistama Triton-malli on kieltämättä yhtiön eräs tunnetuimpia soittimia, mutta sitä käyttäneiden artistien määrä on eräiden lähteiden mukaan melko vähäinen verrattuna Korgin varhaisempaan MS-20-analogisyntetisaattoriin, jota on käyttänyt hyvin monet levyttäneet musiikintekijät. -Halonen 2. syyskuuta 2006 kello 21.03 (UTC)

Artikkelin nimeäminen[muokkaa wikitekstiä]

Käsite syntetisaattori ei rajoitu pelkästään äänen tuottamiseen, kuten artikkeli nyt antaa ymmärtää. On olemassa mm. kuvasyntetisaattoreita jne. Ja äänisynteesinkin alueella erotetaan esim. puhesyntetisaattorit omaksi ryhmäkseen. Artikkeli kannattaa nimetä uudestaan. –Sumafi 2. syyskuuta 2006 kello 22.07 (UTC)

Ei tänä päivänä tekniikan kehittymisen takia, mutta yleisesti ottaen monet ymmärtävät syntetisaattorilla tarkoitettavan sähköistä musiikki-instrumenttia, kuten sitä on jo vuosikymmeniä nimitetty, myös muissakin kielissä. Robert "Bob" Moog otti aikoinaan tämän nimityksen käyttöön. Mitä ehdotat artikkelin nimeksi? -Halonen 3. syyskuuta 2006 kello 00.31 (UTC)
Perinteisesti kirjallisuudessa lienee käytetty sanaa musiikkisyntetisaattori (engl. sanoista "music synthesizer" – Googlella 180 000 osumaa). Mutta myös sanaa äänisyntetisaattori olen nähnyt käytettävän. Artikkelin nimeämisongelman voi tietysti ajatella ratkaistavan myös täsmennyssivun avulla.
Sana syntetisaattori oli ollut musiikin alalla käytössä pitkään ennen Moogia. Bob Moogin ja Moog Music Inc:in vaikutus kieleen oli päinvastoin siinä, että sanasta "Moog" tuli 1970-luvulla puhekielessä joksikin aikaa musiikkisyntetisaattoria tarkoittava yleisnimi. Tuohon aikaan Suomessa saattoi kuulla jonkun kysyvän toiselta: "Minkä valmistajan muugi sinulla on?" –Sumafi 3. syyskuuta 2006 kello 09.32 (UTC)
Ottaen huomioon termien yleisyysnäkökannan, ehdotan että tämä artikkeli annetaan olla näin, ja laitetaan erikseen täsmennyssivu, jonne olisi linkki tämän sivun yläreunasta. Sitten erikseen puhesyntetisaattori jne. artikkelit. --80.221.29.88 3. syyskuuta 2006 kello 10.17 (UTC)
Toimiva ratkaisu varmasti tuokin. On kuitenkin syytä muistaa, että myös sanalle syntetisaattori on merkityksiä. Ja mikäli sanan päälle ladataan tuo musiikkisyntetisaattori, ei enää ole paikkaa missä tuon alkuperäisen, joskin harvoin käytetyn merkityksen ylipäätään voi mainita. Tästä syystä ehdotan, että tämä artikkeli siirretään nimelle musiikkisyntetisaattori, ja hakusanan syntetisaattori alle luodaan täsmennyssivu, jossa samalla lyhyesti mainitaan tuo sanan filosofisempi merkitys. –Sumafi 5. syyskuuta 2006 kello 08.16 (UTC)
Väärin, tämä on jatkossakin "syntetisaattori" ja sen sijaan voidaan tehdä erikseen "syntetisaattori (täsmennyssivu)" jossa on muita merkityksiä. Tämmöinen sivu on nyt luotu. --80.221.29.88 9. syyskuuta 2006 kello 18.35 (UTC)

Rengasmodulaattori[muokkaa wikitekstiä]

Hillis, mistä muuten repäisitkin muokatessasi artikkelia tuon nimityksen kehämodulaattori? Itse en ole koskaan moisesta nimityksestä kuullutkaan, vaan kaikissa lukemassani, suomenkielisessä alan kirjallisuudessa ja erään omistamani syntetisaattorin suomennetussa käyttöoppaassa käytetään nimitystä rengasmodulaattori, joka on kyseisen syntetisaattorin muokkausyksikön virallinen suomenkielinen nimi, vaikka se onkin aikoinaan käännetty turhan sanatarkasti englanninkielestä. -Halonen 9. syyskuuta 2006 kello 18.31 (UTC)

Käyttäjä Hillis ei ole yli vuoteen kommentoinut tähän kysymykseen rengasmodulaattorin nimen muuttamisesta kehämodulaattoriksi. Voisinko/voidaanko tämä nimitys muuttaa takaisin aiemmin kirjoittamaani muotoon rengasmodulaattori, joka on yleinen suomenkielinen nimitys tälle moduulille soittimien suomennetuissa käyttöohjekirjoissa? Valitettavasti tätä ei voi lähdeviitoittaa, koska laitteiden manuaalit eivät ole kirjastotavaraa. Jos tämä on muille käyttäjille "all right", niin muutetaan nimitys takaisin rengasmodulaattoriksi. --Halonen 19. lokakuuta 2007 kello 21.19 (UTC)
Ei ainakaan erityisempiä vastalauseita asiaan ilmennyt tällä sivulla, niin muutin kehämodulaattorin nimityksen takaisin alkujaan kirjoittamakseni nimeksi rengasmodulaattori. Asian tueksi on myös pari kirjallisuusviitettä. Ilmeisesti myös koulukirjat voidaan hyväksyä lähteiksi, koska niissähän juuri pitäisikin opetustarkoituksessa olla oikein tarkistettua ja luotettavaa tietoa. --Halonen 26. lokakuuta 2007 kello 19.03 (UTC)

Täsmennystä?

lauserakenteesta nipottaisin...lisäksi kaipaisin selvyyttä kitarasyntetisaattoreihin Moduulisyntetisaattoreista ja käyttötarkoitus. Käyttötarkoitus on äänen tms. tuottaminen, studio paikka jossa niitä käytetään :)

On olemassa yksinomaan kitaralla soitettavaksi tarkoitettuja syntetisaattoreita, mutta mitä tahansa syntetisaattoria voi ohjata kitaralla jos siihen on asennettu asianmukainen tekniikka, jonka myös "pelkkä" kitarasyntetisaattori vaatii. Käytössä kitaristi soittaa/ohjaa nimenomaan syntetisaattoria vaikka kitara muutoin voi edelleen toimia normaalina kitarana. Roland lienee tunnetuin laitevalmistaja. Synthaxe on esimerkki kitarankaltaisesta midi-ohjaimesta joka ei tuota itsessään ääntä. Sekään ei siis ole kitarasyntetisaattori samassa mielessä kuin esim. Minimoog on syntetisaattori jossa on soitettava/ohjaava koskettimisto ja äänet tuottava tekniikka yhdessä. Syntetisaattori tai moduuli voi olla ns. räkkimalli jota ohjataan millä tahansa yhteensopivalla laitteella esim.rumpupadilla, koskettimistolla, tietokoneelta jne.

korina

Digitaaliset syntetisaattorit ja niiden käytön vaikeus[muokkaa wikitekstiä]

Eivät sentään aivan kaikki digitaaliset syntetisaattorit olleet käyttöliittymiltään vaikeaselkoisia, vaikka tuottivatkin äänen osittain tai täysin digitaalisesti. Valtaosa niistä suunniteltiin perinteisten analogisten syntetisaattoreiden tapaan käytettäväksi, jolloin analogisiin soittimiin tottuneet muusikot pystyivät ohjelmoimaan sointuääniä aivan samalla tavalla kuin ennenkin. Vain äänen luontitekniikka elektronisesti tarkasteltuna oli muuttunut. Tästä syystä hieman kyseenalaistaisin artikkelissa kirjoitettua, että yleistettynä digitaalisyntetisaattorit olisivat olleet vaikeita ohjelmoida. Ainoana poikkeuksena tätä käyttöliittymän vaikeaselkoisuutta tukee Yamahan käyttämä FM-synteesi DX-mallisarjassa. Lähes kaikki DX-mallien käyttäjät ovat moittineet, että sen sointiääniä on todella vaikea itse ohjelmoida, ja tästä syystä käyttäneet pelkästään valmistajan ohjelmoimia valmiita sointuääniä (presets). Koska FM-syntetisaattorin ohjelmointi perustuu matemaattisesti siniaaltojen yhdistämisen algoritmeihin, on täysin ymmärrettävää, että sellaisia on äärimmäisen vaikea hahmottaa ihmisaivoissa ja avuksi tarvitsee vähintäänkin graafisesti funktion piirtävän laskukoneen, joka sekään ei välttämättä johda oikeille jäljille äänen tuotoksessa. Pelkällä kokeilulla korvakuulolla voi sattumalta saada aikaan itseään viehättävän soundin, jota ehkä kukaan muu maailmassa ei ole koskaan kehittänyt täsmälleen samanlaista, koska yhdistelmämahdollisuuksia FM-operaattoreiden kesken on äärettömän rajaton määrä. Mitä todennäköisemmin Yamahan tehtailla ovat itsekin laskukoneet kädessä tai tietokoneita apuna käyttäen luoneet akustisia soittimia imitoivat esiohjelmoidut soundit ja loput kokeilemalla.

Casion käyttämä PD-synteesi, jonka soundin tuotto perustuu täysin digitaalisesti vaiheistuksen viivästämiseen CZ-mallisarjassa, on sekin käyttäjän kannalta paljon helpompi ohjelmoida FM-synteesiin verrattuna. Siinä käyttäjän ei edes tarvitse ymmärtää, miten ääni syntetisaattorissa käytännössä luodaan, vaikka se onkin käyttöoppaassa hyvin selkeästi esitetty. Käyttöpaneeli on suunniteltu hyvin pitkälti sellaiseksi kuin ohjelmoisi analogista syntetisaattoria. Halonen (keskustelu) 3. huhtikuuta 2014 kello 04.01 (EEST)[vastaa]

Dave Smith Instruments on nykyään Sequential[muokkaa wikitekstiä]

Dave Smithin yhtiö sai oikeudet takaisin alkuperäiseen nimeensä vuonna 2015 ja yhtiön nimi muutettiin vuonna 2018. Englanninkielisessä Wikipediassa aiheesta lisää: https://en.wikipedia.org/wiki/Sequential_(company)