Keskustelu:Nuijapää

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

miksi nuija päät kuolevat ämpärissä?'

Koska ne eivät saa happea tai ruokaa. Niidenkin on hengitettävä ja syötävä. Lisäksi veden pitää olla sopivaa, ei esimerkiksi liian lämmintä tai vesijohtovettä. Nuijapäiden ruoka on niin pieniä eliöitä, ettei niille voi kerätä ruokaa ja ruokkia sillä. Älä kasvata nuijapäitä ämpärissä. Vaikka ne ihmeen kaupalla jäisivät eloon, ne viihtyvät paremmin ja kasvavat terveemmiksi ja isommiksi luonnossa. 193.65.112.51 4. kesäkuuta 2007 kello 18.12 (UTC)

Nuijapäiden ämpärissä pitäminen on rangaistava teko, josta seuraa sakot. Suomen luonnonvaraisista sammakkoeläimistä kaikki ovat rauhoitettuja. Lainaus Luonnonsuojelulaista : › 39 § Rauhoitussäännökset Kiellettyä on rauhoitettuihin eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden: 1) tahallinen tappaminen tai pyydystäminen; 2) pesien sekä munien ja yksilöiden muiden kehitysasteiden ottaminen haltuun, siirtäminen toiseen paikkaan tai muu tahallinen vahingoittaminen; ja 3) tahallinen häiritseminen, erityisesti eläinten lisääntymisaikana, tärkeillä muuton aikaisilla levähdysalueilla tai muutoin niiden elämänkierron kannalta tärkeillä paikoilla. --Tappinen 4. kesäkuuta 2007 kello 18.21 (UTC) (Lisäänpä tämän myös artikkeliin, lähdeviitteineen) --Tappinen 4. kesäkuuta 2007 kello 18.22 (UTC)

Kun tiedät näitä lakiasioita, niin sanopa, onko nuijapäiden tappaminen ämpärissä myös eläinrääkkäystä? Nuijapää on kuitenkin selkärankainen, ja monet uskovat ainakin selkärankaisten kokevan kipua ja muitakin ikäviä tuntemuksia, kuten pelkoa ja turhautumista. Tuohirulla 4. kesäkuuta 2007 kello 18.32 (UTC)
Ottamatta kantaa onko se rääkkäystä, laitonta se ainakin on: ...tahallinen tappaminen tai pyydystäminen... Kipu ja nosiseptio-artikkeli pohdiskelee kipua tietoisuuden asiana, onko sammakoilla tietoisuutta on liki uskonnollinen asia. Mutta tuolla sivulla mainitut fysiologiset edellyttykset kipuun nuijapäillä on - henkilökohtaisesti se riittää minulle. --Tappinen 4. kesäkuuta 2007 kello 18.47 (UTC)

Ja niitä lakilainauksia tähän: Eläinsuojelulaki 2$: Eläimiä on kohdeltava hyvin eikä niille saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä. Tarpeettoman kivun ja tuskan tuottaminen eläimille on kielletty. 5$ Eläimen on saatava riittävästi sille sopivaa ravintoa, juotavaa ja muuta sen tarvitsemaa hoitoa. 64 $ Lapsen huoltajien ja muiden henkilöiden, joilla on valvonnassaan viittätoista vuotta nuorempi lapsi, on huolehdittava siitä, ettei lapsi kohtele eläimiä tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten vastaisesti. --Tappinen 4. kesäkuuta 2007 kello 18.58 (UTC)