Keskustelu:Manner

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

"Maailman kuusi mannerta "kansanomaisemman" jaon mukaisesti."

Eikös mantereita kansanomaisesti ole seitsemän, kun käsite sotketaan maanosien kanssa?

Wikisijä 24. tammikuuta 2008 kello 19.39 (UTC)

Niin tietysti voisi jossain kohtaa edelleen painottaa sitä, että manner ja maanosa ei suomen kielessä ole sama asia, mutta nimitys "kansanomaisempi" tulee siitä, että aikaisemmin tämä "kansanomaisempi" jako on KAI ollut vallitseva, ainakin näin voisi päätellä lähteiden perusteella. Itse muistan myös koulussa opetetun, että mantereita on kuusi, siitä ei tosin edes ole montaa kymmentä vuotta. Siitä, onko nykyään "kansanomaisempi" jako ennen ollut virallinen, en osaa sanoa varmasti, joten en spekulaatiota siitä ole kirjoittanut. Oman käsitykseni mukaan aina, jos joku väittää mantereita olevan seitsemän, hän on sotkenut mantereet ja maanosat keskenään. En ole "löytänyt" "luotettavaa" lähdettä, jossa mantereita sanottaisiin olevan seitsemän, näin ollen en näe, että tännekään olisi perusteltua ottaa enää kolmatta määritelmää näiden kahden rinnalle. Kuuteen mantereeseen jaon esittelemistä pidän perusteltuna, koska jakoa Vanhaan mantereeseen ja Uuteen mantereeseen käytetään hyvin harvoin arkikielessä, vaikka asia näin määritelläänkin painetuissa nykyisissä sanakirjoissa. --Luhtahuitti - porzana porzana 7. helmikuuta 2008 kello 10.57 (UTC)
Wikipedia kuitenkin nojaa juuri luotettaviin sekundäärilähteisiin, ei omaan tutkimukseen tai mutuun, eli arvaukseen siitä, miten ajattelisin arkikielessä määriteltävän (vaikka ajatukseni aiheesta sattuisi pitämään paikkansakin). Eli sen mukaan menään, mitä sanotaan painetuissa nykyisissä sanakirjoissa, ja jos eri tietoteoksissa on erilaisia määrittelyjä, niin viitataan näihin lähteistetysti, ja pyritään käyttämään vain luotettavia lähteitä.--Urjanhai 3. marraskuuta 2009 kello 21.17 (EET)[vastaa]

"Virallinen" ja "kansanomainen" käsite???[muokkaa wikitekstiä]

Lähes kaksi vuotta edellisestä kommentista...

Eiköhän voida pitää ihan virallisena ja kansainvälisenä jakona sitä että mantereita on 6. Lisäksi ainakin en-wikilinkki taitaa viitata väärään "mantereeseen", eli sanaan "Mainland". Mutta mikä lie oikea.

Eli pitäisikö mokoma sekoilu korjata? --EsaL-74 30. lokakuuta 2009 kello 18.25 (EET)[vastaa]

"Manner" lienee englannksi "continent", mutta miten tämä taasen soveltuu (lähes) samaa tarkoittavaan termiin "Maanosa" (Johon linkittyy en-arikkeli "Continent"). Maanosiahan voidaan laskea olevan 7, kun Euraasia hajotetaan Eurooppaan ja Aasiaan.. --EsaL-74 30. lokakuuta 2009 kello 18.32 (EET)[vastaa]

Tässä on nyt se ero, että suomen (ja myös ruotsin, ks. sv:Världsdelar och kontinenter) kielessä on kaksi sanaa siinä missä englannissa yksi (en:Continent), minkä lisäksi vielä suomen sanalla Manner ilmaistaan kahta eri asiaa, joille englannin kielessä on eri sanat en:Continent ja en:Mainland. (Joskin näistä tuo mainland on suomen kielen kannalta enemmän sanakirjakamaa, ja sopii siksi fi-wikissä ehkä kenties parhaiten vain alakappaleeksi artikkeliin fi:Manner, kun se nyt kumminkin on vain yksi aspekti samasta asiasta.) Itse näkisin (mutta jos on erimielisyyttä, niin pitää etsiä lähteet) peruskoulun maantieteen oppimäärän pohjalta, että asia on niin kuin artikkelissa Maanosa selostetaan, eli että mantereita on neljä: Uusi manner eli Amerikka, Vanha manner, Australia ja Antarktis, ja että tämä jako on maantieteellinen, joskin vielä sattumalta Vanha Manner jakautuu luonnonmaantieteellisesti melko selkeästi Euraasiaan ja Afrikkaan ja Uusi manner Pohjois- ja etelä-Amerikkaan, mikä kuitenkaan ei tee näistä osista eri mantereita (tai voi tehdäkin, jos löytyy luotettava suomenkielinen lähde, jossa tällainen määrittely esitetään). Kun taas maanosat ovat täysin sopimuksen tai perinteen varaisia, mitä osoittaa esimerkiksi se, että Eurooppa luetaan maanosaksi, mutta Kiinaa tai Intiaa ei (ja niin kuin artikkelissa Maanosa esitetään, tämä määrittely myös vaihtelee eri puolilla maailmaa). Mutta niin kuin totean keskustelussa Wikipedia:Kahvihuone (sekalaista)#Manner-artikkeli samasta aiheesta, niin jos ei yksimielisyyteen päästä, niin ei muuta kuin sanakirjoista, tietoteoksista ja oppikirjoista määritelmiä kehiin eri määrittelyille. Mutta kun eri kielissä, niin kuin nähtiin, sanojen merkitykset vaihtelevat, niin fi-wikiin kelpaavat tässä tapauksessa vain suomenkieliset lähteet.--Urjanhai 3. marraskuuta 2009 kello 20.48 (EET)[vastaa]

Vaikka eihän tuossa artikkelissa sinällään kyllä ole juuri muuta korjattavaa kuin tuo käsitteiden "virallinen" ja "kansanomainen" vapaa käyttö.--Urjanhai 3. marraskuuta 2009 kello 21.29 (EET)[vastaa]

Ja jos vielä hämmenetään lisää niin suuria Mannerlaattoja on seitsemän. (Näistä yksi on Tyynenmeren laatta, siis ei mannermaata) Seitsemän suuren lisäksi on joukko pienempiä. Ok, käsite on kuitenkin toinen, ja "Mannerlaatta" sanana kieltämättä ns. kansanomainen, ei tieteellinen. (Tiedemiehet puhuvat litosfäärilautoista.) Nämä laatat kuitenkin seurailevat karkeasti Mantereiden (tai maanosien, miten vaan) rajoja. --EsaL-74 3. marraskuuta 2009 kello 21.43 (EET)[vastaa]
Mannerlaatta-sanassahan tuo "manner" on tosiaan vain havainnollistavana lisämääreenä, joka noin ylipäättään viittaa laattojen pääsääntöiseen suuruusluokkaan, jos nyt olen oikein ymmärtänyt. Nehän ovat geologisia rakenteita, joille suhde merenpintaan on sivuseikka, kun taas manner määrittyy maa-alueena suhteessa merenpintaan. Ja kun kaatat vielä liikkuvat, niin mantereet ovat vain laatoista kunakin hetkenä muodostuva asetelma tietyllä merenpinnan tasolla. --Urjanhai 4. marraskuuta 2009 kello 12.10 (EET)[vastaa]
Tai siis, kun nyt muotoilin tekstiä, niin ainoaksi lisäselvitystä vaativaksi jäi mantereen (sanakirja/tietoasanakirja)määrittely: eli kun Afrikka, Pohjois- ja Etelä-Amerikka eivät ole merien ympäröimiä, niin ovatko ne mantereita (maanosiahan ne ovat, siitä ei ole epäilystä)? Ja tässä kuten sanottu, vain suomenkieliset lähteet kelpaavat suomen kielen sanan määrittelyyn. Eli nuo lainausmerkit vain väliaikaisena hätäratkaisuna, kunnes sanakirjamäärittelyjä suuntaan tai toiseen löytyy.--Urjanhai 4. marraskuuta 2009 kello 11.46 (EET)[vastaa]
Factum. Uusi tietosanakirja W+G 2004 ilmoitta yksikäsitteisesti, että mantereet ovat ne jotka on lueteltu artikkelin alussa. Nykysuomen sanakirjaa en vielä saanut käsiini. --Urjanhai 4. marraskuuta 2009 kello 17.48 (EET)[vastaa]
Mutta mitä nyt mahdetaan sanoa tuossa Isossa tietosanakirjassa?--Urjanhai 4. marraskuuta 2009 kello 22.15 (EET)[vastaa]
Manner, suuri maa-alue, saaren vastakohtana. Maapallon m:t ovat Vanha m. (Aasia, Eurooppa, Afrikka), Uusi m. (Amerikat), Australian m. ja Etelä-m. Vrt. Maanosat. (Iso tietosanakirja, Otava 1963.) --Jmk 4. marraskuuta 2009 kello 23.05 (EET)[vastaa]
Eli "vaihtoehtoinen" tulkinta ei oikein taida saada lähteistä tukea. Tulisikohan siis tuo toinen kuva poistaa? (En kyllä tiedä osaanko kun siinä on tuo koodihäkkyrä.)--Urjanhai 4. marraskuuta 2009 kello 23.31 (EET)[vastaa]
Neljän manteren kannalla ovat myös Uusi tietosanakirja (Tietosanakirja Oy, 2. painos 1967) ja Nykysuomen sanakirja (5. painos 1963). Sitä vastoin Otavan suuri ensyklopedia (1983) erottaa kuusi mannerta: Euraasia ja Afrikka erikseen, Amerikat erikseen, Etelämanner ja Australia. --Jmk 5. marraskuuta 2009 kello 16.22 (EET)[vastaa]
Eli taisin hiukan hätäillä ja (jälleen kerran) lähteettömänä poistetun tiedon voi palauttaa lähteistettynä.--Urjanhai 5. marraskuuta 2009 kello 17.22 (EET)[vastaa]
Joka tapauksessa viittauksen tuohon 1920-luvun tietosanakirjaan poistin. Sillä ei ole nykyiselle kielenkäytölle enää mitään ohjearvoa (ja muokkaushistoriastahan se löytyy, jos tarvitaan).--Urjanhai 4. marraskuuta 2009 kello 22.48 (EET)[vastaa]

Miksihän tämä on linkitetty en-wikin artikkeliin "Mainland"? Ei mielestäni ihan vastaava. Jos syynä on vain se, että maanosa on linkitetty "Continent":iin, niin on aika huono perustelu. en:Continent sisältää sekä Manner- että Maanosa-artikkeleissa käsitellyt asiat. 82.141.65.218 24. marraskuuta 2011 kello 20.11 (EET)[vastaa]

Joskus noita interwikejä säätävät myös botit, en tosin katsonut miten tässä. Jos kyseessä on botin muokkaus, niin silloin pitää yrittää korjata myös interwikit kaikissa interwikitetyissä artikkeleissa. Ja botit tosiaan tekevät muokkauksiaan täysin ilman aivoja.--Urjanhai 24. marraskuuta 2011 kello 20.15 (EET)[vastaa]
Ja bottihan tuo näkyy tässäkin ahkeroineen - ja taatusti aivoitta. --Urjanhai 24. marraskuuta 2011 kello 20.19 (EET)[vastaa]

Nythän se on sitten en:Landmass. Tuoko sitten on vastaava? Ei ainakaan sanakirjan mukaan. Eikös Eurooppa ole sekä manner että maanosa? Ei se ainakaan Landmass ole. 82.141.75.217 28. joulukuuta 2012 kello 05.24 (EET)[vastaa]

Käytännössähän sekä manner että maanosa pitäisi linkittää en-wikin "continent":iin, mutta en tiedä onko se mahdollista. Vai pitäisikö sitten manner- ja maanosa-artikkelit yhdistää täälläpäin en:continent-tyyliin. Siellä on esimerkiksi taulukko jossa (lähes?) kaikki mahdolliset vaihtoehdot 7 maanosasta 4 mantereeseen asti. 82.141.126.42 30. kesäkuuta 2014 kello 11.23 (EEST)[vastaa]