Keskustelu:Isä Akaki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Akakin virallinen syntymäpäivä oli 17. eikä 27. lokakuuta. Tarkastettavissa vaikka GRG:n sivuilta (listattu syntymäajan mukaan). Vuosien 1981 ja -82 Guinnessin ennätyskirjoissa todetaan, että kirkonkirjojen mukaan syntymäaika on 17.10.1873, mutta miehen itsensä mukaan 30.10.1874. Syntymäpäiväksi on joskus listattu myös 29.10. Päivämäärän ristiriitaisuuksiin saattaa olla yksinkertainen selitys: kenties hän oli syntynyt 17.10. juliaanisen kalenterin mukaan, jolloin gregoriaaniseksi päivämääräksi tulee 29.10. Kenties mies itse ei ollut tietoinen, että vaikka 1900-luvulla kalentereiden ero olikin 13 päivää, niin 1800-luvulla se oli 12 – ja siksi tuo 30.10. Tuosta vuoden heitosta en osaakaan sanoa juuta enkä jaata, saattaa olla painovirhekin. Kuolinpäiväksi olen nähnyt merkityn myös 31. tammikuuta, mutta 30. lienee oikein. Tällöin tarkaksi iäksi tulee 110 v 105 vrk – 7 vrk Anna Hagmania vähemmän siis – eikä millään laskutavalla tulokseksi tule artikkelissa väitetyt 110 v 126 vrk (artikkelin mukaisella virheellisellä syntymäpäivällä muuten 110 v 95 vrk).

Todettakoon myös, että vaikka Suomen väestökirjanpito onkin maailman huippua – GRG:n listoille pääsyyn ei muita todisteita tarvita – niin Akakiin tämä ei päde, koska hän syntyi Venäjällä, jonka väestötiedot ovat huomattavasti heikkotasoisempia. Myös YK-demografi Väinö Kannisto on kyseenalaistanut Akakin iän. Silti, Akakin elämä tunnetaan pitkältä ajalta, eikä liioittelulle jää paljoa varaa. Ja Akakin satavuotispäivä sai myös aikanaan mediahuomiota ja on siis luotettavasti dokumentoitu, mikä on yksi korkean iän todistamisen kriteereistä (esim. jos joku väittää täyttäneensä 123 vuonna 2007, niin pitää löytyä todisteet satavuotispäiviltä vuodelta 1984).

Viralliselta iältään Akaki oli Pohjoismaiden ensimmäinen yli 110-vuotiaaksi elänyt henkilö ja edelleen kautta aikain Suomen vanhin mies. Hän lienee myös maailman vanhin munkki, yli 110-vuotiaita nunnia on ollut useampikin. Edellinen Suomen ikäennätys oli Amalia Walleniuksen (o.s. Forsten, 6.8.1867–24.3.1975) saavuttama 107 v 230 vrk, ja Akakin ennätyksen rikkoi Fanny Matilda Nyström (30.9.1878–31.8.1989, 110 v 335 vrk).

--Anshelm 26. toukokuuta 2007 kello 20.58 (UTC)

Syntymä- ja kuolinpäivät (27.10.1873 ja 30.1.1984) ovat VTJ:n mukaiset.--91.155.87.216 19. joulukuuta 2007 kello 14.02 (UTC)

"Täytettyään 107 vuotta hän sai Heinäveden kunnalta kirjeen, jossa hänet kutsuttiin peruskoulun ensimmäiselle luokalle tietokoneohjelman väärinkäsityksen takia, tietokone ei osannut erottaa eri vuosisadoilla syntyneitä toisistaan." Eikö kouluun mennä/menty 80-luvullakin sinä vuonna kun täytetään 7 vuotta? Joten lokakuussa syntyneet ovat 6-vuotiaita aloittaessaan koulun. Kaipaa täsmennystä. Asgardian 7. huhtikuuta 2010 kello 03.44 (EEST)[vastaa]

Ja oliskohan Heinäveden kunantalolta löytyny vuonna -79 kompuutteria jos löytykin niin osasko kukaan käyttää sitä. Taitaa olla jonku urbaani legenda. Vähintäänkin lähdettä kaipais.Vesteri 7. huhtikuuta 2010 kello 04.13 (EEST)[vastaa]
Jos yhtään kolmenkymmenen vuoden taakse muistan, niin Savon Sanomat asiasta kirjoitti. Ja eivät tietokoneet mitenkään harvinaisia olleet vuonna 1979. Edit: tässä olisi lähde[1] Edit: kovasti muistuttaa lähde artikkelitekstiä. Kumpikohan on kopioitu kummasta? --Otrfan 7. huhtikuuta 2010 kello 04.16 (EEST)[vastaa]
No hyvä jos lähde löyty. Tuohon aikaan ei ollu koneet mun kukkarolle sopivia mitä lie vickejä olivatkaan ja koulullekkin tais tulla ensimmäinen kone vuonna -78. Mutta Heinäveellä tällä tavalla.Vesteri 7. huhtikuuta 2010 kello 04.24 (EEST)[vastaa]
Kyllä se tämä wikiartikkeli on kopsattu tuolta lähteestä jos on uskomista sivun päivityspäivämäärään.Vesteri 7. huhtikuuta 2010 kello 04.28 (EEST)[vastaa]
Silti kaipaisin selvyyttä ja se olisi hyvä artikkeliinkin lisätä mikäli selvyys saadaan. Joko tietokone lähetti pyynnön vasta koulujen aloittamisen jälkeen tai Isä Akaki sain pyynnön jo ennen 107-vuotispäiviään. Vai oliko 70- ja 80-lukujen vaihteessa tapana aloittaa koulut tammikuussa joillain seuduilla? Ortfanin lähde ei vaikuta kovin luotettavalta, siinä puhutaan kansakoulusta vaikka peruskoulu oli syrjäyttänyt kansakoulun kaikkialla maassa viimeistään vuonna 1978. Asgardian 7. huhtikuuta 2010 kello 16.36 (EEST)[vastaa]

Isä Akakin syntymäpaikka[muokkaa wikitekstiä]

Miksi artikkelissa isä Akakin syntymäpaikaksi ilmoitetaan Puola? Tämän mukaan hän syntyi Venäjällä Vologdan läänissä. Tässä myös sanotaan hänen kuolleen 31.1.1984, vaikka artikkeli ilmoittaa kuolinajaksi 30.1.1984. http://www.karjalansivistysseura.fi/sampo/sites/default/files/kh-artikkelit/KH1984_01-02_366a.pdf Omitti86 (keskustelu) 11. joulukuuta 2016 kello 18.50 (EET)[vastaa]