Keskustelu:Fasismi

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Jos edelleen väitetään että muutkin fasistiliikkeen perustajat kuin Musoolini olivat sos. puolueesta lähteneitä niin kaipaisin vähän lähdetietoja...--Ravelre 19:45 elo 2, 2004 (UTC)

Hmm... perustelen tarv. paremmin muutoksiani, nyt on jo kiirus... Mutta, korporaatioteoriaa ei tule mielestäni liikaa korostaa, vaan fasismi tulee heti alkuun selittää hieman laajemmin. Toistoa oli paljon, hieman sitä karsin. Myös lisää tietoa, pitkälti WSOYn pikkujättilaistä lähteenä käyttäen. Hieman kiireessä kirjoitin, korjailkaa, kiitos, mutta nyt mielestäni parempi kuitenkin. Iglu 28. joulukuuta 2005 kello 23:28:00 (UTC)

"Adolf Hitlerin kansallissosialismi sisälsi rotuopin. Fasismi itsessään ei välttämättä sisältänyt esimerkiksi rotusortoa, koska fasismille ominainen militaristinen ja autoritaarinen valtionpalvonta olisi toiminut myös monirotuisessa ja monikulttuurisessa yhteiskunnassa. Mussolini ei ollut kiinnostunut esimerkiksi juutalaisten vainoamisesta, joten Italian juutalaiset joutuivat vainon kohteeksi vasta Italian liittouduttua Saksan kanssa." Epäilyttävä kappale ottaen huomioon että artikkeli itse aiemmin toteaa: "Fasismissa kansallisuusaate oli äärimmilleen vietyä ja se tarkoitti oman kansan ja valtion ihannoimista ja parempana pitämistä sekä muiden kansojen halveksimista.". Poistin nyt ainakin räikeimmän ristiriidan (vahvennettu). --ML 4. tammikuuta 2006 kello 11:10:10 (UTC)

Mikä tuossa nyt niin ristiriitaista oli? Fasismi itsessään kun ei ollut välttämättä rasistinen taikka vaatinut jonkun kansanryhmän vainoja. Rotuoppi tuli kansallissosialismista ja kuten tuossa sanotaan, vasta Mussolinin alettua kaveeraamaan Hitlerin kanssa, alettiin Italiassakin vainota juutalaisia. --Ningyou 4. tammikuuta 2006 kello 11:21:11 (UTC)
"Fasismi itsessään kun ei ollut välttämättä rasistinen taikka vaatinut jonkun kansanryhmän vainoja.". Uusinta: "Fasismissa kansallisuusaate oli äärimmilleen vietyä ja se tarkoitti oman kansan ja valtion ihannoimista ja parempana pitämistä sekä muiden kansojen halveksimista." --ML 4. tammikuuta 2006 kello 11:26:30 (UTC)
Sitä paitsi tuo väite fasistien juutalaisvainoista vasta Saksaan liittymisen jälkeen on jossain määrin kyseenalainen (ks. googlella "Falco Law"). Mutta tuo ei sentään ole enää yhtä päin honkia kun aiempi versio, joka väitti juutalaisvainoja tapahtuneen vain Saksan miehitysaikana... --ML 4. tammikuuta 2006 kello 11:37:06 (UTC)
Fasismi ei ole lähtökohtaisesti antisemitististä--Rongoteus 23. heinäkuuta 2006 kello 13.15 (UTC)
Kyllä se siinä mielessä on, että juutalaiset edustavat valtaväestöstä poikkeavaa etnistä ryhmää (paitsi Israelissa), jota fasistien mukaan ei saisi olla. Voi tietenkin kiistellä, mitä fasismiin "pohjimmiltaan" kuuluu, koska sehän ei ole mikään konsistentti ideologia, mutta eiköhän tuo "yksi maa, yksi kansa" ole perustavimpia asioita.--ML 23. heinäkuuta 2006 kello 13.18 (UTC)
Tarkoitin "lähtökohtaisesti" sitä, ettei muukalaisvastaisuun ole vain ja ainostaan yhteen rotuun tai ryhmään kuuluvaa (vrt. kansallissosialismiin liittyvä antisemitismi)--Rongoteus 24. heinäkuuta 2006 kello 09.04 (UTC)
Puhe Fasismin suhteesta sotaan oli ristiriidassa itsensä Mussolinin eli mr. Fasismin lausunnon kanssa pari riviä myöhemmin. Lausetta, ettei fasismi perustu totalitarismiin edelsi lause, jonka mukaan fasismi perustuu totalitarismiin. --ML 24. tammikuuta 2006 kello 16.26 (UTC)
Henkilökohtaiset työkalut