Keskustelu:CCSVI

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tein aikapaljon muutoksia, mutta mitään en poistanut. Lisäsin kappaleen meneillään olevia tutkimuksia kovasti odotetuille prospektiivisille plasebokontrolloiduille tutkimuksille. Lisäksi pari tuloksissa ollutta tutkimusta siirsin toimenpideriskejä käsittelevään kappaleeseen, koska näissä oikeastaan vaan kerrottiin toimnepiteen riskeistä. Joitakin linkkejä siirsin aiheesta muualla kohtaan. Lisäksi lisäsin jonkin verran CCSVI hypoteesia kriittisesti käsitteleviä tutkimuksia. Suurin osa on kritiikki kappaleen alla. Näin pääseen ensimmäisessä kappaleessa CCSVI hypoteesia tukevia tutkimuksia lukemaan ja kritiikki kappaleessa sitten hiukan toisenlaista näkemystä. Eli mielestäni en mitään ottanut kokonaan pois. Hiukan artikkelin rakennetta muokkasin. 188.67.151.96 2. elokuuta 2013 kello 20.56 (EEST)muokkailija[vastaa]

Sivun putsausta[muokkaa wikitekstiä]

Tein kohtuullisen määrän päivityksiä sivuun, sillä uusia tutkimustuloksia julkaistaan tiheäasti. Korjasin omaa vanhaa tekstiäni ja todellakin aihetta viilailuun oli ja on edelleen. Lähdeluettelokin muokkaantui huomattavasti paremmaksi, tosin siellä on vielä viilattavaa. Korjailen ajan kanssa. Pitänee paremmin tutustua wikipedian ohjeistuksiin, sääntöihin jne.

4. joulukuuta 2014 kello 22.39 (EET)