Keskustelu:23. syyskuuta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tässä näyttäisi valitettavasti olevan virhe. Ainakin artikkelissa 490 eaa. sanotaan, että Marathonin taistelu käytiin 12. syyskuuta, ei 23. syyskuuta, ja sinne on merkitty lähdekin (tosin en nyt löytänyt sitä kirjaa kirjastostakaan), ja samoin sanotaan myös yhtäpitävästi engl. Wikipedian artikkeleissa 490 BC ( [1]), September 12 ([2]) ja Battle of Marathon ([3]), joista viimeksi mainitussa asia on myös lähteistetty. Sen sijaan kymmenen vuotta myöhemmin käyty Salamiin taistelu tosiaan näyttäisi käydyn 23. syyskuuta, joten sen voisi lisätä tähän artikkeliin. Näin sanotaan engl. Wikipediassa ja myös eräässä löytämässäni suomenkielisessä lähteessä: Sami Feiring, Heikki Oja: Päivien kirja, s. 294, ISBN 951-1-16885-1. Lieneekö joku sekoittanut taistelut keskenään. Tosin kaikkien ennen vuotta 45 eKr, juliaanisen kalenterin käyttöönottoa sattuneiden tapahtumien päivämääriin lienee suhtauduttava varauksellisesti. Nämäkään eivät vastaa Kreikassa tuolloin käytössä olleen lunisolaarisen kalenterin mukaisia päivämääriä, vaan historioitsijat ovat myöhemmin, kuun vaiheista laadittujen taulukkojen avulla, muuntaneet esimerkiksi Herodotoksen mainitsemat päivämäärät "taaksepäin jatketun" juliaanisen kalenterin mukaisiksi, kuten tuossa engl. Wikipedian artikkelissa Battle of Marathon selitetäänkin. -KLS 23. syyskuuta 2011 kello 15.20 (EEST)[vastaa]

Virhe on nyt korjattu. -KLS 23. syyskuuta 2011 kello 15.28 (EEST)[vastaa]
P.S. Menettelinkö kenties virheellisesti, jonkin lähteistyskäytännön vastaisesti, kun kopioin lähteistetyn tiedon lähdeviitteineen päivineen artikkelista toiseen (artikkelista 490 eaa. artikkeliin 12. syyskuuta), vaikka en ole nähnytkään siinä lähteeksi merkittyä kirjaa? Kuten edellä jo totesin, tieto oli kuitenkin yhtäpitävä myös engl. Wikipedian kanssa, mutta en ole tarkistanut asiaa myöskään sinne lähteeksi merkityistä kirjoista. -KLS 23. syyskuuta 2011 kello 15.39 (EEST)[vastaa]