Keritseminen
Wikipedia
Keritseminen on prosessi jossa muun muassa lampaalta (tai myös esimerkiksi alpakalta) ajetaan villa pois. Keritseminen tehdään keritsin-nimisellä välineellä. Keritsemisestä hyötyy sekä eläin, että ihminen, sillä eläin pääsee paksusta ja kuumasta karvapeitteestään ja ihminen saa villaa, josta voi kutoa esimerkiksi lankaa.
Taitava keritsijä voi keritä päivässä yli 200 lammasta.
Australialaiset ovat kehittäneet kemiallisen keritsemismenetelmän, jossa lampaalle annetaan karvanlähtöä aiheuttava proteiinirokote, ja niiden päälle vedetään hiusverkkoa muistuttava verkkopaita. Viikkoa myöhemmin karva irtoaa ilman leikkausta.
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Lampaan keritseminen - Ilmajoen maatalousoppilaitoksen verkko-opetusmateriaalia.
Sivulta puuttuu