Kerguelen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Koordinaatit: 49.3°S, 69.5°E

Kerguelen
Îles Kerguelen
Flag of the French Southern and Antarctic Lands.svg Kerguelen-pos.png
Perustiedot
Hallinnollinen status: Ranskan eteläisten ja antarktisten alueiden alue
Maa: Ranska
Pääkaupunki: Port-aux-Français
Väestö: n. 100, kesäisin (eteläisen pallonpuoliskon): 200
Sijainti: Eteläinen Intian Valtameri
Pinta-ala: 7 215 km²
Rantaviiva: 2.800 km
Korkein paikka: Mont Ross (1 850 m)
Pisin vuono: Baie de Recques (21 km)
Suurin järvi: Lac Marville (25 km²)
Suurin saari: Île Kerguelen / Grande Terre (6 675 km²)
Suurin jäätikkö: Cook-Gletscher / Calotte Glaciaire Cook (500 km²)
Löydetty: 12 February 1772, Yves Joseph de Kerguelen de Trémarec
Sivusto: www.taaf.fr
Iles kerguelen2.png
Orthographinen projektio, Kerguelenin saaristo keskellä
Port Aux Français
Cook Glacier

Kerguelen-saaret tai Kerguelenin saaristo (ranskaksi: Îles Kerguelen tai Archipel de Kerguelen eli virallisesti Archipel des Kerguelen tai Archipel Kerguelen) on ryhmä saaria subantarktisella eteläisellä Intian valtamerellä. Alue on hallinnollisesti osa Ranskan eteläisiä ja antarktisia territorioita (Terres Australes et Antarctiques Françaises; TAAF), johon kuuluu myös Adeliemaa Antarktisella, Crozét'n saaristo ja pienet Amsterdamin ja St.Paul'n saaret.

Pääsaaren Grande Terren pinta-ala on 6 675 km2 ja sitä ympäröi noin 300 saarta ja luotoa, joista yhteensä 7 215 km2:n laajuinen saaristo muodostuu. Ilmasto on viileä (vuoden keskilämpötila 4–6 °C) ja sateinen, räntää, vettä tai lunta sataa 300 päivänä vuodessa. Lunta voi sataa merenpinnan tasolla myös kesäisin, mutta meri on alueella aina jäätön. Eteläisen jäämeren länsituulet puhaltavat saarilla keskimäärin 30,5 m/s:n vauhdilla (puuskissa jopa 55 m/s), merenkäynti on siten tavallisesti voimakasta (12–15-metriset aallot ovat tavanomaisia). Rukoushuone saarella on nimetty Notre-Dame de Vents'ksi (vapaasti suomennettuna Tuultemme Kuningatar).

Pääsaari on idästä länteen 150 km pitkä ja pohjoisesta etelään 120 km. Korkein huippu on Mont Ross, saaren länsipuolella, sen huipun korkeus merenpinnasta on 1850 m. Sitä peittää Cookin jäätikkö. Saaressa on monia niemiä ja niemimaita. Saaren rantaviiva on mutkikas, vuonoja on paljon, ja yksikään kohta maalla ei ole 20 kilometriä kauempana merestä. Muutenkin saarten maasto on jyrkkäpiirteistä, tasaisimmat alueet löytyvät pääsaaren itäpäästä, jossa myös suurin rakennuskeskittymä, Port-aux-Francais sijaitsee. Saaret ovat vulkaanisperäisiä, mutta saarten tulivuorten aktiivisuus on nykyään vähäistä tai olematonta. Vakituisia asukkaita saarilla ei ole.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saaret löysi vuoden 1772 helmikuussa Yves-Joseph de Kerguelen-Trémarec. Kerguelen teki kaksi kuninkaan rahoittamaa tutkimusmatkaa Eteläisen Intian Valtameren alueelle etsiessään mannerta joka "tasapainottaisi" pohjoisen suuria mantereita.

Ensimmäisellä matkalla hänen laivansa joutuivat eroon toisistaan. Kerguelen palasi Mauritiukselle korjauksia varten ja kapteeni de Boiguehenneuc rantautui saarelle Gros-Ventre -aluksellaan, ja liitti sen muodollisesti kuningas Ludvig XV:n maihin. Rantautumisen paikan nimi on Anse du Gros-Ventre (poukama).

Toisella Kerguelenin johtamalla matkalla yksi hänen laivoistaan, l'Oiseau, kapteeninaan de Rochegude, onnistui rantautumaan saarelle tammikuun kuudentena, 1773. Koska Kerguelen oli ensimmäisen matkansa jälkeen Ranskan kuninkaalle kuvaillut saaria metsäisiksi, asutuiksi ja luonnonvaroiltaan rikkaiksi, joutui hän vankilaan totuuden tultua kuninkaan tietoon. Kuningas kuoli seuraavana vuonna isorokkoon. Kerguelen vapautettiin Ranskan vallankumouksen jälkeen v. 1789, hän toimi Brestin sataman johtajana kuolemaansa asti vuoteen 1797. Kapteeni Kerguelen ei koskaan kävellyt nimeään kantavilla saarilla.

Kun James Cook purjehti saarten ohi muutamaa vuotta myöhemmin (v. 1776), hän kutsui pääsaarta Desolation Islandksi (Lohduton saari). Monissa englanninkielisissä kartoissa saaresta on käytetty tätä nimeä.

Saarella ei voinut asua vakituisesti, joten seuraavan sadan vuoden aikana siellä kävivät ainoastaan valaanpyytäjät ja eksyneet merenkulkijat. Useat alukset ovat haaksirikkoutuneet saarilla. Turkishylkeet metsästettiin sukupuuttoon saarilta 1800-luvulla ja merinorsut 1900-luvun alussa.

Ranskan viranomaiset kävivät saarilla seuraavaksi vuonna 1893. Vuonna 1908 Boissièren veljekset yrittivät aloittaa saarella lampaiden kasvatuksen, mutta yritys päättyi nopeasti. Tämän jälkeen saarella oli lyhyen aikaa valaanpyyntiasema, ja saarelle yritettiin jäädä asumaan vakituisesti. Tämä yritys epäonnistui.

Kerguelenin saarten rannikot kartoitettiin v. 1908–1909 ja saarten sisäosat v. 1913–1914, saarten ensimmäinen täydellinen kartta julkaistiin vuonna 1922. Geologisia tutkimuksia saarilla tehtiin 1928–1931. Vuosien 1931–1940 välillä saarilla kävi kaksi tutkimusretkikuntaa.

Toisen maailmansodan aikana Kerguelen oli autiona. Saksalainen apuristeilijä Atlantis valitsi saaren täydennys- ja huoltopaikaksi vuoden vaihteessa 1940–41. Alus koki siellä ensimmäisen miestappionsa joulupäivänä v. 1940, kun merimies putosi maalatessaan savupiippua. Hänet haudattiin saarelle, "eteläisimpään Saksan sotilaan hautaan".

Nykyaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kerguelen islands.jpg

Toisen maailmansodan jälkeen Ranska velvoitettiin miehittämään Kerguelen pysyvästi, jotta se pysyisi Ranskan hallinnassa. Vuodesta 1963 saarella on toiminut tutkimusasema Port-aux-Français, jolta lähetetään tutkimusraketteja (Arcas, Dragon ja Eridan) avaruuteen, sekä tarkkaillaan niiden toimintaa. Ympärivuotinen miehitetty sääasema on toiminut vuodesta 1951, ja geofysiikan tutkimusasema vuodesta 1957. Port-aux-Français'ssä sijaitsevat tutkimusasemien ja e.m. kappelin lisäksi baari, voimistelusali, sairaala, elokuvateatteri ja kirjasto. Kerguelenilla on ajoittain ollut myös kaivostoimintaa, Guanoa on kaivettu lannoitteeksi. Marion Dufresne, maailman suurin merentutkimusalus, käy säännöllisesti Kerguelenilla vaihtamassa asemien miehistöä sekä tuomassa ruoka- ja muita tarpeita tutkimushenkilökunnalle (50-100 henkilöä).

Kasvisto ja eläimistö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

kergueleninkaali

Saaret ovat kokonaan antarktista tundraa rannikkoalangoilta 50 metrin korkeuteen merenpinnasta. Korkeammalla on vain satunnaisia tupaksia, sammalta ja jäkälää. Saarella on myös jäätiköitä, joten kasvilajistoon kuuluu lähinnä jäkäliä, sammalia ja tussokheinää (Poa cookii). Merkittävänä saarten kasvilajina voidaan pitää villikaalin näihin oloihin sopeutunutta sukulaista, kergueleninkaalia. [1] Kerguelinkaalin pahanhajuisessa öljyssä on tavallista enemmän C-vitamiinia. Saarilla käyneet valaanpyytäjät ja purjehtijat ovat syöneet tätä lajia välttääkseen keripukin.[2]

Hylkeet ovat palanneet saarille, mutta enimmän osan eläimistöstä muodostavat linnut, liitäjät, albatrossit ja pingviinit, saarella pesii yhteensä 30 lintulajia. Kerguelenilla elää myös oma tiiralajinsa, kerguelenintiira, joka on lapintiiran lähisukulainen.

Vesieläimistö on runsasta, Kerguelenin lähivesillä tapahtuu kumpuamista, jossa sekoittuvat ravinneköyhät trooppiset vedet ja länsituulten virran ravinteikkaat vedet. Alueella tapahtuu myös laitonta kalastusta.

Pääsaarelle on istutettu kaniineja. Saarella elää myös laivakissoista alkunsa saanut kissapopulaatio, joka selviytyy kaniineilla ja paikallisilla linnuilla ja niiden poikasilla, kuten laivojen mukana saarille alun perin tulleet rotat. Saarella elää myös villiintyneitä poroja ja lampaita.

Paikkoja saarella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Anse Betsy (entinen geomagneettinen asema)
  • Armor (Base Armor)
  • Baie de l'Observatoire (entinen geomagneettinen asema)
  • Cabane Port-Raymond (tutkimusleiri)
  • Cap Ratmanoff (geomagneettinen asema)
  • La Montjoie (tutkimusleiri)
  • Molloy (Pointe Molloy) (entinen amerikkalainen observatorio)
  • Port Bizet (seismografiasema)
  • Port Christmas (entinen geomagneettinen asema)
  • Port Couvreux (entinen valaanpyyntiasema, entinen kokeellinen lammasfarmi, geomagneettinen asema)
  • Port Curieuse (satama)
  • Port Douzième (maja, geomagneettinen asema)
  • Port Jeanne d'Arc (entinen valaanpyyntiasema, entinen geomagneettinen asema)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kerguelen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Stonehouse Bernard. 1972 Suom. Karttunen Klaus: Etelämeren eläimiä. Kirjayhtymä, 1981. ISBN 951-2056-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Etelämeren eläimiä 1982, sivut 60-67
  2. Tropicos.org. Missouri Botanical Garden. TROPICOS. Viitattu 24.1.2011. (englanniksi)