Kenji Mizoguchi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kenji Mizoguchi
Kenji Mizoguchi 1.jpg
Syntymäaika 16. toukokuuta 1898
Syntymäpaikka Tokio, Japani
Aktiivisena 1923–1956
Kuolinaika 24. lokakuuta 1956 (58 vuotta)
Kuolinpaikka Kioto, Japani
Ammatti elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja
Tunnetuimmat ohjaukset O’Haru – naisen tie (1952)
Ugetsu – kalpean kuun tarinoita (1953)
Lääninherra Sansho (1954)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Palkinnot

Hopeinen leijona (1953, 1954)

Ehdokkuudet

Kultainen leijona (1952, 1953, 1954, 1955, 1956),
Kultainen palmu (1955)

Kenji Mizoguchi (jap. 溝口健二, Mizoguchi Kenji, 16. toukokuuta 1898 Tokio24. lokakuuta 1956 Kioto) oli japanilainen elokuvakäsikirjoittaja ja -ohjaaja.

Kenji Mizoguchi on Akira Kurosawan ohella yksi kansainvälisesti arvostetuimmista japanilaisista elokuvantekijöistä. Hän aloitti elokuvauransa mykkäelokuvien näyttelijänä 1920-luvulla. Ennen äänielokuvaa hän ehti ohjata yli 90 elokuvaa. Kansainvälistä nimeä hän alkoi saada vasta toisen maailmansodan jälkeen. Hän kuoli leukemiaan 1956.

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kenji Mizoguchi syntyi 16. toukokuuta 1898 Tokiossa. Hän oli yksi keskiluokkaisella Hongōn alueella asuneen perheen kolmesta lapsesta. Perheen talous romahti, kun isän yritys myydä Venäjän–Japanin sodan aikana sadetakkeja armeijalle. He joutuivat muuttamaan köyhemmälle Asakusan asuinalueelle ja antamaan adoptoitavaksi 14-vuotiaan Suzu-tyttärensä, joka myytiin vielä eteenpäin geishaksi. Mizoguchi arvosti kovasti siskoaan ja äitiään, joka kuoli, kun Kenji oli 17-vuotias. Isäänsä hän sen sijaan alkoi tapahtumien takia vihata. Kensji sai samoihin aikoihin myös ensimmäiset nivelreumaoireensa. Sairaus vaikutti hänen loppuelämäänsä ja muun muassa hänen kävelytapaansa.[1][2]

Kenji aloitti peruskoulun 1907, mutta kuuden vuoden koulunkäynnin jälkeen hänet lähetettiin Moriokaan farmaseuttisetänsä oppipojaksi. Hän palasi kotiinsa vuonna 1912, jolloin hänen olisi pitkänyt jatkaa koulutusta, mutta hänen isänsä kieltäytyi lähettämästä häntä kouluun. Perheen äidin kuoltua vuonna 1915, Suzu otti molemmat veljensä huolettavakseen. Kenji kiinnostui tuona aikana taiteesta ja teattereista ja muutti 1918 Kōbeen työskentelemään sanomalehden mainossuunnitteljana.[1]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alusta ensimmäisiin arvostettuihin elokuviin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kōbesta Mizoguchi palasi pian koti-ikävän takia Tokioon. Hän sai työpaikan Mukojiman elokuvastudioilta. Hän aloitti näyttelijänä, mutta alkoi pian kirjoittaa puhtaaksi käsikirjoituksia ja järjestellä lavastuksia. Mizoguchi sai ensimmäisen mahdollisuutensa ohjata vuonna 1923 lakon aikana. Elokuvaa Ai-ni yomigaeru hi seurasi vielä saman vuoden aikana yli 10 elokuvaa, jotka kaikki ovat kuitenkin hävinneet. Mizoguchin studio hyllytti hänet hetkellisesti vuonna 1925 puhelintytön kanssa tapahtuneen skandaalin takia.[1] Mizoguchi teki kymmeniä mykkäelokuvia, mutta niistä on pääasiassa säilynyt vain katkelmia. Hänen ainoa kokonainen elokuva 1920-luvulta on Furusato no Uta (1925).[3]

Mizoguchin ja samalla koko Japanin ensimmäinen ensimmäinen äänielokuva oli vuonna 1930 ensi-iltansa saanut Kotikaupunki.[1] Hän teki vielä 1930-luvulla mykkäelokuvia, mutta erityisesti hänen ennen toista maailmansotaa tekemänsä äänielokuvansa nostivat hänen huipulle.[3] Vuoden 1936 Osakan elegiaa pidetään Mizoguchin ensimmäisenä merkittävänä elokuvana.[1] Hän itse piti sitä ensimmäisenä elokuvanaan, jossa oppi näyttämään elämän sellaisena kuin sen näki.[2] Se oli myös hänen ensimmäinen elokuvansa käsikirjoittaja Yoshikata Yodan kanssa, jonka kanssa teki yhteistyötä uransa loppuun asti.[1] Samana vuonna valmistunut Gionin sisarukset käsitteli hänen hyvin tuntemaansa geishojen maailmaa.[2]

Vuonna 1939 ensi-iltansa saanut elokuva Taru viimeisestä krysanteemista vahvisti Mizoguchin asemaa feministisena ohjaajana.[2] Se kertoo naisesta, joka uhraa itsensä, jotta hänen kabuki-näyttelijämiehensä pystyy saamaan ammatillisen täyttymyksensä.[3]

Toisen maailmansodan kansalliset elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kohtaus elokuvasta 47 Roninia.

Sota-aikana Mizoguchi ohjasi useita samuraielokuvia hallinnon propagandatarpeisiin. Hänen tuon ajan elokuviaan ovat muun muassa 47 Roninia (1951 ja 1952), Miyamoto Musashi (1944) ja Meitō Bijomaru (1945).[2] 47 Roninia oli pitkä, Japanin historiasta inspiraationsa saanut elokuva, joka julkaistiin kahdessa osassa. Se oli aikansa kallein elokuva, ja sen tekeminen maksoi 53 000 jeniä.[1] Mizoguchi ilmottautui vapaaehtoisena tekemään elokuvan, jotta hän pystyisi näin estämään studionsa Shochikun hajottamisen.[3]

Mizoguchi ei hylännyt sodan aikana naisten asiaa ja käsitteli sitä elokuvissa Naisten voitto (1946) ja Yön naiset (1948).[2] Hänen 1940-luvun merkittävin elokuvansa oli vuonna 1949 ensi-iltansa saanut Rakkauteni polttaa. Mizoguchin 1950-luvun ensimmäisiä elokuviaan ei arvostettu Japanissa. Niihin kuuluivat muun muassa Yuki fujin ezu (1950) ja Rouva Oyu (1951). Mizoguchin ura näytti olevan pahassa lamakaudessa siinä vaiheessa, kun hän oli varmistanut elokuvan O’Haru – naisen tie rahoituksen.[3]

Maailmanlaajuinen suosio 1950-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mizoguchi 1950-luvun alussa elokuvan kuvauksissa.

Mizoguchi ei ollut täysin sopeutunut toisen maailmansodan jälkeen Japanin elokuva-alaan, sillä eskapistisen viihteen suosio oli huipussaan ja Mizoguchi uskoi, että hänen elokuvatyylinsä oli vanhentunut. Akira Kurosawan Rashomon – paholaisen portti -elokuvan on sanottu yllytäneen Mizoguchia kuvaamaan O’Haru – naisen tien. Se tehtiin kokonaan ilman studioiden rahoitusta, mutta se palkintoehdokkaana Venetsian elokuvajuhlilla.[1]

O’Harussa ja seuraavissa elokuvissaan Ugetsu – kalpean kuun tarinoita (1953) ja Lääninherra Sansho (1954) Mizoguchi loi kypsän tyylinsä, jonka mise-en-scènessä hän käytti vaikutteita perinteistaä japanilaisesta maalaustaiteesta.[3] Ugetsu on kummitustarina, joka luotii sodanjälkeisen Japanin psyykettä. Se perustui kahteen 1700-luvun tarinaan, ja elokuva palkittiin Venetsian elokuvajuhlilla Hopeisella leijonalla. Myös Lääninherra Sansho sai Hopeisen leijonan.[1]

Lääninherra Sanshon jälkeen Mizoguchi teki vielä viisi elokuvaa. Viimeisenä valmistunut Punaisten lyhtyjen katu (1956) oli hänen taloudellisesti menestynein elokuva.[1] Hän kuoli leukemiaan vain muutamia kuukausia myöhemmin.[4] Mizoguchilla oli tuolloin keskeneräisenä omaan käsikirjoitukseensa perustanut elokuvan. Osaka Monogatari -elokuvan ohjasi seuraavana vuonna Kōzaburō Yoshimura.[3]

Suomessa ilmestyneitä elokuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Gale Encyclopedia of Biography. The Gale Group, Inc, 2006. Answers (viitattu 23.6.2014). (englanniksi)
  • Jacoby, Alexander: Kenji Mizoguchi. Senses of Cinema, 10/2002, nro 22. Senses of Cinema Inc. Artikkelin verkkoversio Viitattu 23.6.2014. (englanniksi)
  • Morris, Gary: The Spirit Moves. Bright Lights Film Journal, 9/1998, nro 22. Artikkelin verkkoversio Viitattu 23.6.2014. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j Gale Encyclopedia of Biography.
  2. a b c d e f Morris.
  3. a b c d e f g Jacoby.
  4. The Tales and Tragedies of Kenji Mizoguchi Harvard Film Archive. President and Fellows of Harvard College. Viitattu 23.6.2014. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]