Ken Norton

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ken Norton
Kenny Norton.jpg
Tiedot
Oikea nimi Kenneth Howard Norton
Painoluokka Raskassarja
Pituus 191 cm
Maa Flag of the United States.svg Yhdysvallat
Syntymäaika 9. elokuuta 1943
Syntymäpaikka Jacksonville, Illinois, Yhdysvallat
Kuolinaika 18. syyskuuta 2013 (70 vuotta)[1]
Kuolinpaikka Yhdysvallat
Otteluasento Oikeakätinen, eli nyrkkeilytermein Orthodox
Ammattilaistilastot
Ottelut 50
Voitot 42
Tyrmäysvoitot 33
Tappiot 7
Ratkaisemattomat 1

Kenneth Howard ”Ken” Norton (9. elokuuta 1943 Jacksonville, Illinois18. syyskuuta 2013 Henderson, Nevada) oli yhdysvaltalainen raskaansarjan nyrkkeilijä ja WBC-liiton maailmanmestari.

Maailmanmestaruuden lisäksi Norton muistetaan toisena nyrkkeilijänä, joka onnistui voittamaan Muhammad Alin. Hän kohtasi Alin kolme kertaa otteluissa, joista hän voitti ensimmäisen niukasti tuomariäänin murrettuaan ottelun aikana Alin leuan. Uusintaottelussa vähän myöhemmin Ali voitti Nortonin niukasti pistein. Tämän jälkeen pari kohtasi kolmatta kertaa Alin ollessa maailmanmestari. Ali voitti ottelun, jonka tuomareiden on myöhemmin väitetty suosineen häntä.

Norton nousi WBC-nyrkkeilyliiton raskaansarjan maailmanmestariksi, kun maailmanmestari Leon Spinks kieltäytyi puolustamasta mestaruuttaan häntä vastaan. Hän menetti mestaruutensa jo ensimmäisessä tittelin puolustuksessaan Larry Holmesille.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruus ja amatööriura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kenneth Howard Norton syntyi 9. elokuuta 1943 Jacksonvillessä Illinoisin osavaltiossa keskiluokkaiseen perheeseen. Hänen isänsä oli palokunnan konemestari ja äitinsä sairaanhoitaja. Nortonin omien sanojen mukaan he ”hemmottelivat häntä aika pahasti”. Hän oli lapsesta pitäen monipuolinen urheilulahjakkuus ja herätti huomiota voitettuaan kultaa viidessä lajissa juniorien olympialaisissa ollessaan toisella luokalla. Käydessään koulua Jacksonvillen lukiossa hänestä tuli paikallinen urheilulegenda oltuaan vuosikurssinsa paras niin amerikkalaisessa jalkapallossa kuin koripallossa ja yleisurheilussakin. Nuorempana hän pelasi kahden vuoden ajan Koillis-Missourissa collegessa amerikkalaista jalkapalloa saamansa stipendin turvin ennen lähtöään merijalkaväkeen.[2][3] Vasta siellä hän aloitti nyrkkeilemisen, koska ei viihtynyt enää yhtä hyvin jalkapallojoukkueensa harjoituksissa ja toisaalta välttyäkseen aikaisilta aamuherätyksiltä.[2] Nortonin vaimo Jackie Norton on vuonna 1987 antamassaan haastattelussa sanonut hänen aloittaneen nyrkkeilyn myös välttyäkseen Vietnamin sotaan joutumiselta.[4]

Norton nousi amatööriuransa aikana merijalkaväen mestariksi ja voitti Pan-Amerikan kisojen karsinnat vuonna 1967. Hänelle kuitenkin ilmoitettiin, että kilpailuihin lähetettäisiin toinen nyrkkeilijä, koska Nortonin tyyliä ei pidetty tarpeeksi ”kansainvälisenä”. Ilmoitus lopetti hänen amatööriuransa.[2]

Ammattilaisuran alku: Alin voittaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Norton ryhtyi ammattilaiseksi vuonna 1967 toivoen solmivansa ammattilaisottelujen kautta arvokkaita tuttavuuksia.[2] Hän nousi julkisuuteen vuonna 1973 kohdattuaan NABF:n kansallisessa mestaruusottelussa entisen maailmanmestari Muhammad Alin. Norton oli kohdannut Alin aiemmin vuonna 1969 San Diegossa, kun tämä oli sattumalta astunut samalle kuntosalille. Norton oli nolannut Alin nostamalla tämän kulmaukseensa muutaman kerran ja teilattuaan tämän iskullaan toisessa erässä, saaden Alin perääntymään. Ali tuli takaisin salille seuraavana päivänä luvaten näyttää Nortonille, jolloin Futch sanoi hänelle tämän kohtaavan Nortonin seuraavan kerran vasta, kun pelissä on suuri palkkio. Hän tienasi kamppailustaan Alia vastaan 50 000 dollaria, mikä oli huomattava muutos aiemmasta ottelustaan Charlie Renoa vastaan saamaansa 300 dollarin palkkioon.[5]

Nortonin voiton mahdollisuudesta ei edes puhuttu ennen ottelua: Howard Cosell kuvaili kamppailua nyrkkeilyhistorian epätasaisimmaksi ja ottelun promoottori Bob Arum pelkäsi, ettei Norton kestäisi kehässä Alia vastaan edes kahta erää.[5]

Ottelu kesti 12 erää, joiden jälkeen Norton julistettiin voittajaksi jaetulla pistetuomiolla.[3] Norton ei yllättynyt tuloksesta, sillä hän oli myös omasta mielestään ollut koko ajan voitolla.[6] Ottelu tunnetaan erityisesti siitä, miten Norton onnistui ottelun aikana murtamaan Alin leuan. Muhammad Ali on itse kertonut huomanneensa murtuman toisen erän jälkeen, jossa Norton oli päässyt iskemään voimakkaan koukun hänen suojauksensa läpi. Ali kuitenkin jatkoi ottelua, koska oli kuvitellut voivansa vielä voittaa, mutta vastustajan välttely ja leuan suojaaminen maksoivat lopulta kamppailun voiton. Harjoittelun puutettakin on syytetty tappiosta, sillä manageri Herbert Muhammad oli jo ennen ottelua huomauttanut, että Ali oli otteluun valmistautuessaan rikkonut hyvän harjoittelun periaatteita.[7] Voitonvarmuutensa vuoksi hän oli treenannut ainoastaan kolme viikkoa.[5]

Norton ja Ali kohtasivat uusintaottelussa 10. syyskuuta 1973, jolloin Ali oli paremmin valmistautunut ja otti NABF:n mestaruuden takaisin haltuunsa. Tuloksena oli jälleen jaettu pistetuomio jaetuin pistein.[3][8]

Nousu maailmanmestariksi ja uran lopettaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Norton otteli ensimmäistä kertaa maailmanmestaruudesta kohdatessaan yksityiselämänsä ja raha-asioidensa kanssa ongelmiin joutuneen nuoren George Foremanin Venezuelan pääkaupungissa Caracasissa käydyssä ottelussa 26. maaliskuuta 1974.[9][10] Kaksi viikkoa ennen ottelua nyrkkeilijöiden välillä puhkesi riita kehätuomarista: Foremanin leiri halusi tuomariksi kokeneen yhdysvaltalaisen Jim Rondeaun, kun taas Nortonin leiri tahtoi otteluun venezuelalaisen tuomarin. Kun sopua ei ollut saatu aikaiseksi ottelupäivään mennessä, Foreman alkoi valitella jalkaansa ja joutui menemään sairaalaan. Ottelun peruuttamisesta huhuttiin, kunnes Nortonin leiri suostui Rondeaun valintaan.[9]

Foremanin ja Nortonin välinen ottelu päättyi nopeasti, kun Rondeau keskeytti ottelun jo toisessa erässä Nortonin käytyä kolmatta kertaa kanveesissa. Ottelun jälkeen Venezuelan hallitus päätti yllättäen verottaa ottelijoiden palkkioista 18 %, joka heidän piti maksaa voidakseen poistua maasta. Foremanilla oli tämän kanssa enemmän ongelmia ja hän joutui jäämään Venezuelaan pidemmäksi aikaa kuin Norton.[9]

Maaliskuussa 1975 Norton voitti Jerry Quarryn ottelussa avoinna olleesta NABF:n raskaansarjan tittelistä. 28. syyskuuta 1976 hän kohtasi Bronxissa Yankee Stadiumilla kolmannen kerran urallaan Alin, joka oli nyt hallitseva raskaansarjan maailmanmestari, WBA- ja WBC-liittojen mestaruusottelussa. Ottelu kesti 15 erää ja Ali julistettiin kamppailun voittajaksi tuomarien yksimielisellä päätöksellä. Vuonna 1977 Norton tyrmäsi Duane Bobickin ensimmäisessä erässä ja voitti Jimmy Youngin WBC-liiton eliminaattori-ottelussa, jossa valittiin haastaja liiton maailmanmestarille. Kun WBA:n ja WBC:n mestaruuksia hallinut Leon Spinks kieltäytyi puolustamasta titteliään Nortonia vastaan, WBC päätti jälkikäteen Youngin ja Nortonin välisen ottelun ratkaisseen liiton uuden maailmanmestarin.[3] Ken Nortonista tuli näin ensimmäinen raskaansarjan maailmanmestari, joka on voittanut mestaruutensa ottelematta siitä. Samana vuonna Yhdysvaltain nyrkkeilytoimittajat valitsivat hänet vuoden nyrkkeilijäksi.[3]

Norton puolusti mestaruuttaan Larry Holmesia vastaan 10. kesäkuuta 1978 ja hävisi täydet 15 erää kestäneen kamppailun, jota pidetään tasoltaan yhtenä vuosikymmenen parhaista otteluista, jaetuin tuomaripistein.[11] Tämän jälkeen Norton otteli vielä Earnie Shaversia, Scott LeDoux'ta, Tex Cobbia ja Gerry Cooneya vastaan, joista Shaversille ja Cobbille hän hävisi tyrmäyksellä ensimmäisessä erässä. Hän lopetti uransa vuonna 1981. Vuonna 1992 Norton valittiin International Boxing Hall of Fameen.[3]

Uran jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jo uransa aikana Norton esiintyi monissa elokuvissa ja jatkoi elokuvauraansa myös nyrkkeilyuran päätyttyä.[12]

23. helmikuuta 1986 hän joutui vakavaan auto-onnettomuuteen, jossa hänen kallonsa, leukansa ja jalkansa vaurioituivat. Onnettomuus vaikutti hänen puhekykyynsä muuttaen sen epäselväksi. Hänellä itsellään ei ollut muistikuvaa onnettomuudesta.[4] Norton kärsi viimeisinä vuosinaan sydämen vajaatoiminnasta. Hän kuoli syyskuussa 2013 arizonalaisessa sairaalassa, jossa oli ollut kuntoutettavana saatuaan edellisenä vuonna aivoinfarktin.[13]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nortonin poika Ken Norton Jr. on menestynyt amerikkalaisen jalkapallon pelaaja ja Super Bowl -voittaja.[3]

Ottelutilastot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

42 voittoa (33 tyrmäystä/teknistä tyrmäystä, 9 pistevoittoa), 7 tappiota, 1 tasapeli
KO = Tyrmäys, TKO = Tekninen tyrmäys, PTS = Pisteillä, DRAW = Tasapeli
Tulos Vastustaja Tuomio Erä Päivä Paikka Huomio
Voitto Grady Brazell KO 5 6 14.11.1967 Yhdysvaltain lippu San Diego, Kalifornia Debyyttiottelu ammattilaisena.
Voitto Sam Wyatt PTS 6 6 16.1.1968 Yhdysvaltain lippu San Diego, Kalifornia
Voitto Harold Dutra KO 3 6 6.2.1968 Yhdysvaltain lippu Sacramento, Kalifornia
Voitto Jimmy Gilmore KO 7 8 26.3.1968 Yhdysvaltain lippu San Diego, Kalifornia
Voitto Wayne Kindred TKO 6 10 23.7.1968 Yhdysvaltain lippu San Diego, Kalifornia
Voitto Cornell Nolan KO 6 10 25.12.1968 Yhdysvaltain lippu Los Angeles, Kalifornia
Voitto Joe Hemphill TKO 3 10 11.2.1969 Yhdysvaltain lippu San Diego, Kalifornia
Voitto Wayne Kindred TKO 9 10 20.2.1969 Yhdysvaltain lippu Los Angeles, Kalifornia
Voitto Pedro Sanchez TKO 2 10 31.3.1969 Yhdysvaltain lippu San Diego, Kalifornia
Voitto Bill McMurray TKO 7 10 29.5.1969 Yhdysvaltain lippu San Diego, Kalifornia
Voitto Gary Bates KO 8 10 25.7.1969 Yhdysvaltain lippu San Diego, Kalifornia
Voitto Julius Garcia KO 3 10 21.10.1969 Yhdysvaltain lippu San Diego, Kalifornia
Voitto Aaron Eastling KO 2 10 4.2.1970 Yhdysvaltain lippu Las Vegas Nevada
Voitto Stamford Harris TKO 3 10 13.3.1970 Yhdysvaltain lippu San Diego, Kalifornia
Voitto Bob Mashburn KO 4 10 7.4.1970 Yhdysvaltain lippu Cleveland, Ohio
Voitto Ray Junior Ellis KO 2 10 8.5.1970 Yhdysvaltain lippu San Diego, Kalifornia
Tappio Jose Luis Garcia KO 8 10 2.7.1970 Yhdysvaltain lippu Los Angeles, Kalifornia
Voitto Roy Wallace KO 4 10 29.8.1970 Yhdysvaltain lippu San Diego, Kalifornia
Voitto Chuck Leslie PTS (yksimielinen) 10 10 26.9.1970 Yhdysvaltain lippu Woodland Hills, Kalifornia
Voitto Robie Harris KO 2 10 16.10.1970 Yhdysvaltain lippu San Diego, Kalifornia
Voitto Steve Carter TKO 3 10 24.4.1971 Yhdysvaltain lippu Woodland Hills, Kalifornia
Voitto Vic Brown KO 5 10 12.6.1971 Yhdysvaltain lippu Santa Monica, Kalifornia
Voitto Chuck Haynes KO 7 10 7.8.1971 Yhdysvaltain lippu Santa Monica, Kalifornia
Voitto James J. Woody PTS (yksimielinen) 10 10 ..1971 Yhdysvaltain lippu San Diego, Kalifornia
Voitto Charlie Harris KO 3 10 17.2.1971 Yhdysvaltain lippu San Diego, Kalifornia
Voitto Jack O'Halloran PTS (yksimielinen) 10 10 17.3.1972 Yhdysvaltain lippu San Diego, Kalifornia
Voitto Herschel Jacobs PTS (yksimielinen) 10 10 5.6.1972 Yhdysvaltain lippu San Diego, Kalifornia
Voitto James J. Woody TKO 8 10 30.6.1972 Yhdysvaltain lippu San Diego, Kalifornia
Voitto Henry Clark KO 9 10 21.11.1972 Yhdysvaltain lippu Stateline, Kalifornia
Voitto Charlie Reno PTS (yksimielinen) 10 10 13.12.1972 Yhdysvaltain lippu San Diego, Kalifornia
Voitto Muhammad Ali PTS (jaettu) 12 12 31.3.1973 Yhdysvaltain lippu San Diego, Kalifornia Voitti NABF:n mestaruuden.
Tappio Muhammad Ali PTS (jaettu) 12 12 10.9.1973 Yhdysvaltain lippu Inglewood, Kalifornia Menetti NABF:n mestaruuden.
Tappio George Foreman KO 2 15 26.3.1974 Venezuelan lippu Caracas, Venezuela Ottelu oli WBA:n/WBC:n maailmanmestaruudesta.
Voitto Boone Kirkman TKO 7 10 25.6.1974 Yhdysvaltain lippu Seattle, Washington
Voitto Rico Brooks KO 1 10 4.3.1975 Yhdysvaltain lippu Oklahoma City, Oklahoma
Voitto Jerry Quarry TKO 5 12 24.3.1975 Yhdysvaltain lippu New York City, New York Voitti avoimen NABF:n mestaruuden.
Voitto Jose Luis Garcia KO 5 10 14.8.1975 Yhdysvaltain lippu Saint Paul, Minnesota
Voitto Pedro Osvaldo Lovell TKO 5 10 10.1.1975 Yhdysvaltain lippu Las Vegas, Nevada
Voitto Ron Stander TKO 5 12 30.4.1976 Yhdysvaltain lippu Landover, Maryland
Voitto Larry Middleton TKO 10 10 10.7.1976 Yhdysvaltain lippu San Diego, Kalifornia
Tapio Muhammad Ali PTS (yksimielinen) 15 15 28.9.1976 Yhdysvaltain lippu Bronx, New York
Voitto Duane Bobick TKO 1 12 11.5.1977 Yhdysvaltain lippu New York City, New York
Voitto Lorenzo Zanon KO 5 10 14.9.1977 Yhdysvaltain lippu Las Vegas, Nevada
Voitto Jimmy Young PTS (jaettu) 15 15 5.11.1977 Yhdysvaltain lippu Las Vegas, Nevada Ottelu oli WBC:n maailmanmestarin haastajuudesta.
WBC teki ottelusta jälkikäteen maailmanmestaruusottelun, koska maailmanmestari Leon Spinks kieltäytyi kohtaamasta Nortonia, vaikka hän oli ykköshaastaja.
Tappio Larry Holmes PTS (yksimielinen) 15 15 9.6.1978 Yhdysvaltain lippu Las Vegas, Nevada Menetti WBC:n mestaruuden.
Voitto Randy Stephens KO 3 10 10.11.1978 Yhdysvaltain lippu Las Vegas, Nevada
Tappio Earnie Shavers KO 1 12 23.3.1979 Yhdysvaltain lippu Las Vegas, Nevada
Tasan Scott LeDoux DRAW 10 10 19.8.1979 Yhdysvaltain lippu Bloomington, Minnesota
Voitto Randall Cobb PTS (jaettu) 10 10 7.11.1980 Yhdysvaltain lippu San Antonio, Texas
Tappio Gerry Cooney TKO 1 10 11.5.1981 Yhdysvaltain lippu New York City, New York Viimeinen ottelu.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sun Times, 18.9.2013, Ken Norton, former heavyweight boxing champion, dead at 70
  2. a b c d Pat Putnam: The Bugle Call Champion Sports Illustrated. 12.6.1978. Viitattu 31.10.2010. (englanniksi)
  3. a b c d e f g Ken Norton IBHF.com: International Boxing Hall of Fame. Viitattu 3.1.2011. (englanniksi)
  4. a b Rich Roberts: Ken Norton Is Now Fighting Back: Former Champ Is Learning to Talk Again After 1986 Car Accident Los Angeles Times. 26.12.1987. Viitattu 31.10.2010. (englanniksi)
  5. a b c Goldstein, s. 98
  6. Goldstein, s. 101.
  7. Suurin ja kaunein, s. 15-16
  8. Jim Amato, Ken Norton – Should He Really Be In The Hall Of Fame? SaddoBoxing.com. Viitattu 15.9.2010. (englanniksi)
  9. a b c Sport: Five-Minute Massacre Time. 8.4.1974. Viitattu 18.12.2010. (englanniksi)
  10. Lounasheimo, s. 400.
  11. Lounasheimo, s. 467
  12. Ken Norton Internet Movie Databasessa (IMDb.com) (englanniksi)
  13. Noland, Claire: Former heavyweight boxer Ken Norton Sr. dies at 70 Los Angeles Times. 18.9.2013. Viitattu 19.9.2013. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]