Keltatalvikki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Keltatalvikki
Pyrola chlorantha 260507a.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Ericales
Heimo: Kanervakasvit Ericaceae
Suku: Talvikit Pyrola
Laji: chlorantha
Kaksiosainen nimi
Pyrola chlorantha
Sw.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Keltatalvikki Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Keltatalvikki Commonsissa

Keltatalvikki (Pyrola chlorantha) on kangasmetsissä kasvava talvikkilaji. Sitä tavataan laajoilla alueilla Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa. Laji on yleinen myös Suomessa.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keltatalvikin lehtiä.
Keltatalvikin kukinto.

Muiden talvikkien tapaan myös keltatalvikki kasvattaa rönsyilevän maavarren. Maavaresta nousee 10–25 cm korkeita lehdettömiä, tavallisesti punaisia kukkavarsia. Lehdet kasvavat kukkavarsien juurella ruusukkeina lähellä maanpintaa. Ruusukelehdet talvehtivat vihreinä. Lehdet ovat 1,5–2,5 cm pitkiä, pyöreitä ja väriltään tummanvihreitä. Lehden ruoti on lapaa pidempi ja siipipalteeton. Kukinto on pysty terttu. Leveän kellomaiset, kellanvihreät kukat ovat nuokkuvia. Verhiönliuskat ovat kolmiomaisia. Kukkien vihertävä emi on osittain näkyvillä. Keltatalvikki kukkii kesä-heinäkuussa.[1]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keltatalvikin päälevinneisyysalue ulottuu Alpeilta Saksan läpi Fennoskandiaan, idän suunnassa läpi keskisen Itä-Euroopan aina Keski-Siperiaan saakka. Satunnaisemmin lajia esiintyy muun muassa Romaniassa, Kreikassa, Turkissa ja Kaukasuksen alueella. Lajia tavataan yleisesti myös Pohjois-Amerikan pohjoisosissa ja vuoristoalueilla.[2]

Suomessa keltatalvikkia tavataan paikoitellen lähes koko maassa. Yleisimmillään laji on Etelä- ja Itä-Suomessa. Laji puuttuu suurimmasta osasta Pohjois-Lappia.[1][3]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keltatalvikki viihtyy kuivissa ja tuoreissa kangasmetsissä sekä harjuilla.[1] Erityisesti laji suosii sammaleisia, vanhoja metsiä.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Ålands flora. Toim. Hæggström, Carl-Adam & Hæggström, Eeva. Ålandstryckeriet, Mariehamn 2008.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Retkeilykasvio 1998, s. 213.
  2. Den virtuella floran: Grönpyrola (ruots.) Viitattu 8.6.2010.
  3. Lampinen, R. & Lahti, T. 2010: Kasviatlas 2010. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Kasviatlas 2009: Keltatalvikin levinneisyys Suomessa Viitattu 8.6.2010.
  4. Ålands flora 2008, s. 167.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]