Keltamo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Keltamo
Chelidonium majus bgiu.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Ranunculales
Heimo: Unikkokasvit Papaveraceae
Suku: Keltamot Chelidonium
Laji: majus
Kaksiosainen nimi
Chelidonium majus
L.
Levinneisyyskartta
Keltamon levinneisyys maailmanlaajuisesti.
Keltamon levinneisyys maailmanlaajuisesti.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Keltamo Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Keltamo Commonsissa

Keltamo (Chelidonium majus) on unikkokasveihin kuuluva monivuotinen keltakukkainen ruohokasvi, jonka varresta erittyy oranssia maitiaisnestettä. Se luetaan yleensä Chelidonium-suvun ainoaksi edustajaksi. Keltamoa tavataan varsinkin Euroopassa, mutta melko laajasti myös muissa maanosissa pohjoisella pallonpuoliskolla. Myrkyllisyydestään huolimatta lajia on käytetty muinoin rohtokasvina.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keltamon kukkia.
Keltamon hedelmä on pitkä kota.

Monivuotinen keltamo kasvaa 40–85 cm korkeaksi. Onton varren tyviosa ja lehtiruodit ovat harvaan pitkäkarvaisia, mutta muuten kasvi on lähes kalju. Unikkokasveille tyypilliseen tapaan kasvin varteen syntyneestä vauriokohdasta vuotaa paksua maitiaisnestettä, joka keltamolla on punakeltaista, oranssia. Isokokoiset lehdet ovat parilehdykkäisiä, lehdykät ovat pyöreähköjä ja väriltään päältä kellanvihreitä, alta siniharmaita ja harvaan siirottavasti karvaisia. 3–6-kukkaiset kukintosarjat sijaitsevat lehtihangoissa. Kirkkaankeltaisissa kukissa on neljä terälehteä. Verhiö on kaksilehtinen, ja verholehdet varisevat varhain. Heteitä on runsaasti. Keltamo kukkii Suomessa kesä-elokuussa. Hedelmänä toimii 3–5 cm pitkä, hoikka kota, joka avautuu tyvestä alkaen.[1][2] Siemeniä levittävät muurahaiset, joita houkuttavat siementen mehevät, öljymäiset lisäkkeet.[3]

Keltamoa pidetään usein keltamoiden (Chelidonium) suvun ainoana lajina.[4] Siitä tunnetaan kahta alalajia, ssp. majus sekä ssp. asiaticum.[5] Toinen alalajeista erotetaan joissain lähteissä omaksi lajikseen Chelidonium asiaticum.[6]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keltamoa tavataan koko Euroopassa lukuun ottamatta Islantia, Fennoskandian pohjoisosia, Pohjois-Venäjää ja Etelä-Kreikkaa. Aasian puolella lajia kasvaa paikoitellen Turkissa, Iranissa, Keski-Aasiassa sekä Etelä-Siperiassa, Kiinassa, Korean niemimaalla ja Japanissa. Muutamin paikoin lajia kasvaa myös Pohjois-Afrikassa. Lisäksi kasvi on levinnyt ihmisen mukana Pohjois-Amerikkaan, jossa sitä tavataan mantereen itä- ja keskiosissa. Alalajeista ssp. major on vallitseva, ssp. asiaticum -alalajia tavataan vain Itä-Aasiassa.[5] Suomessa keltamoa tavataan yleisesti Etelä-Suomessa Ahvenanmaalta Satakuntaan, Hämeeseen ja Kymenlaaksoon saakka. Pohjoisempana laji on satunnaisempi, mutta sitä voi tavata aina Etelä-Lappia myöten.[7][8]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keltamo on Suomen eteläosissa muinaistulokas, jonka arvellaan tulleen maahan viimeistään keskiajalla munkkien mukana. Laji mainitaan jo Kustaa Vaasan kirjeessä Viipurin varuskunnalle vuodelta 1556.[9] Keltamo kasvaakin lähes aina vanhoilla kulttuurivaikutteisilla paikoilla kuten asutuksen raunioilla, pihoilla, kivimuureilla, kivikoissa, hautausmailla ja puistoissa. Laji viihtyy myös erilaisilla joutomailla asutuksen liepeillä.[2][7] Kasvupaikat ovat usein varjoisia.[10]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keltamo on hyvin vanha lääkekasvi, jota on tämän takia aikaisemmin myös viljelty yleisesti.[3] Kasvia on käytetty keitettynä, voiteena, puristemehuna tai jauheena muun muassa syylien ja känsien poistoon, silmäsairauksiin, virtsaamisvaivoihin, maksatauteihin, hammassärkyyn ja hinkuyskään. Sitä on käytetty myös pisamien poistamiseen.[3][10]

Katkaistusta keltamon varresta vuotavaa oranssia maitiaisnestettä.

Keltamon kaikki osat ovat myrkyllisiä, ja sen maitiaisneste voi aiheuttaa kosketusihottumaa. Se sisältää alkaloideja, esimerkiksi kelidoniiniä ja kelerytriiniä, joista jälkimmäinen vaikuttaa muun muassa lamauttavasti keskushermostoon ja sitä kautta myös verenkiertoon ja hengitykseen. Keltamon tiedetään aiheuttaneen lapsilla myrkytyksiä, jotka ovat johtaneet kuolemaan.[10][11]

Keltamoa on käytetty myös värikasvina.[7]

Kansanperinne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monin paikoin Euroopassa tunnetaan tarina, jossa sokeita poikasia saaneet pääskyset katkaisevat keltamon varren ja puristavat siitä maitiaisnestettä poikasten silmiin, jolloin nämä saavat näkönsä takaisin. Tähän myyttiin viittaa esimerkiksi lajin tieteellinen nimi Chelidonium majus eli "isompi pääskyn kasvi", tai lajin vanha ruotsinkielinen nimi, svalört.[9][10] Vanhaan ruotsinkieliseen nimeen perustunee myös lajin vanha suomenkielinen nimi, päskyisen ruoho, jolla keltamoa kutsuttiin Turun tienoon kasviluettelossa vuodelta 1683.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Helsingin kasvit – Kukkivilta kiviltä metsän syliin. Toim. Kurtto, Arto & Helynranta, Leena. Helsingin kaupungin ympäristökeskus. Yliopistopaino, Helsinki 1998.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet. Toim. Huovinen, Marja-Leena & Kanerva, Kaarina. Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, Tampere 1982.
  • Suuri Pohjolan kasvio. Toim. Mossberg, Bo & Stenberg, Lennart. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 2005 (2003).
  • Ålands flora. Toim. Hæggström, Carl-Adam & Hæggström, Eeva. Toinen laajennettu painos. Ekenäs Tryckeri, Ekenäs 2010.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Retkeilykasvio 1998, s. 92, 94.
  2. a b Suuri Pohjolan kasvio 2005, s. 201.
  3. a b c Suomen terveyskasvit 1982, s. 287.
  4. Den virtuella floran: Skelörter (Chelidonium L.) (ruotsiksi) Viitattu 7.2.2012.
  5. a b Den virtuella floran: Skelört (Chelidonium majus L.) (myös levinneisyyskartat) (ruotsiksi) Viitattu 7.2.2012.
  6. The Plant List: Chelidonium Viitattu 13.2.2012. (englanniksi)
  7. a b c Retkeilykasvio 1998, s. 94.
  8. Lampinen, R. & Lahti, T. 2013: Kasviatlas 2012: Keltamon levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. Viitattu 16.9.2013.
  9. a b c Helsingin kasvit 1998, s. 294.
  10. a b c d Ålands flora 2010, s. 127.
  11. Suomen terveyskasvit 1982, s. 328–329.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]