Keltahapero
Sivulta puuttuu | Keltahapero | ||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||
| Russula claroflava Grove[1] |
||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||
Keltahapero (Russula claroflava) on haperoihin kuuluva ruokasieni.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Koko ja ulkonäkö
Keltahaperon lakki on 4–10 cm leveä ja laakeneva. Väriltään se on kirkkaankeltainen, lakin keskeltä joskus hieman oranssinsävyinen. Sienen vanhetessa väri haalistuu. Malto ja jalka ovat valkeat, mutta ne harmaantuvat murtumakohdista ja sienen iän mukana. Heltat ovat vaaleankeltaiset, vanhemmiten nekin muuttuvat harmahtaviksi.[2][3]
[muokkaa] Samankaltaiset lajit
Keltahaperoa muistuttavia lajeja n muutamia. Munahapero (Russula lutea) on pieni ja kellertävä laji, jonka heltat ovat tumman keltaiset ja jonka jalka ei harmaannu. Sinappihapero (R. ochroleuca) on puolestaan helppo erottaa keltahaperosta polttavan kirpeän makunsa ja ruskean keltaisen värinsä avulla. Myös kangashapero (R. decolorans) voi toisinaan olla kellertävä, mutta sen kasvupaikat ovat huomattavasti karumpia.[2][3]
[muokkaa] Kasvuaika ja -paikka
Sieni kasvaa koivun seuralaisena, ranta- ja korpimetsissä kosteilla paikoilla heinä-syyskuussa. Suomessa sitä tavataan yleisenä koko maassa.[2][3]
[muokkaa] Käyttö ravinnoksi
Sienen maku on mieto. Sen voi syödä raakana tai paistaa, mutta laji soveltuu myös kuivattavaksi.[2]
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Taksonomian lähde: Index Fungorum Luettu 17.8.2008
- ↑ a b c d Eriksson, K. & Kotiranta, H.: Käytännön sieniopas, s. 111. Kirjayhtymä, 1985. ISBN 951-26-2809-0.
- ↑ a b c Keltahapero Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Viitattu 18.10.2009.
