Kellokanerva
Sivulta puuttuu | Kellokanerva | ||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||||||||
| Erica tetralix L. |
||||||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||||||
 Kellokanerva Wikispeciesissä |
Kellokanerva eli nummikellokanerva (Erica tetralix) on Euroopassa tavattava, kanervakasveihin kuuluva varpu. Se on Suomessa erittäin harvinainen, rauhoitettu kasvi.[1]
Sisällysluettelo |
Ulkonäkö ja koko [muokkaa]
Kellokanerva kasvaa noin 20 cm korkeaksi. Varsi on koheneva tai pysty, nuoret varren haarat ovat karvaisia. Pienet, ikivihreät lehdet ovat nelittäin ja säteittäisesti pitkin vartta. Kukinnon alla lehdet ovat varrenmyötäisesti, muualla ne ovat sirottavia. Kukinto on vähäkukkainen latvasarja. Kukat ovat vaaleanpunaisia, kellomaisia ja nuokkuvia. Kellokanerva kukkii Suomessa elokuussa.[2]
Juuri lehtien muoto ja asento auttavat varmimmin erottamaan kellokanervan hyvin yleisestä kanervasta (Calluna vulgaris). Muista saman suvun jäsenistä kellokanervan erottaa siitä, että kellokanervan heteet eivät tule terälehtien muodostaman kellon ulkopuolelle.
Levinneisyys [muokkaa]
Kellokanervaa tavataan yleisenä Länsi-Euroopassa meren rannikoilla ja lähellä niitä sisämaassa Norjasta Trondheimin tasalta etelään Portugaliin asti. Levinneisyysalue kattaa Länsi-Ruotsin läntisen puoliskon ja Tanskan, mutta ei juurikaan ulotu Itämerelle. Länsi- ja Keski-Euroopan sisämaassa esiintyminen on paikoittaista ja ulottuu idässä Transilvanian ja Latvian tasalle. Myös pohjoisessa Skandinavian sisämaassa ja Pohjois-Norjassa on erillisiä esiintymiä. Se on levinnyt myös Pohjois-Amerikkaan ihmisen mukana.[3]
Kellokanervan ainoa tunnettu nykyesiintymä Suomessa on muusta levinneisyysalueesta erillään Kuhmossa. Esiintymä löydettiin vuonna 1964. Siitepölytutkimuksilla on osoitettu lajin kasvaneen paikalla edellisen jääkauden jälkeiseltä lämpökaudelta asti. Kellokanerva on todennäköisesti kasvanut 1800-luvulla myös Hämeenkyrössä.[4]
Elinympäristö [muokkaa]
Pääesiintymisalueellaan merellisessä ilmastossa, missä ei esiinny talvella routaa, kellokanerva kasvaa aukeiden nummien valtakasvina. Kuhmossa kellokanervan pääesiintymä kasvaa lammen rantasuolla. Pienemmät esiintymislaikut ovat kuivahtaneella suolla. Lajin esiintymisalueet ovat nykyisin pääosin suojelualueilla.[4]
Käyttö [muokkaa]
Kellokanervasta on jalostettu lajikkeita koristekasveiksi.
Lähteet [muokkaa]
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
- Ulvinen, Tauno: Kellokanerva. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 149–150.
Viitteet [muokkaa]
- ↑ Luonnonsuojeluasetuksessa rauhoitetut lajit www.ympäristö.fi. 4.4.2008. Valtion Ympäristöhallinto. Viitattu 19.8.2008.
- ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 208.
- ↑ Anderberg, Arne: Erica tetralix (levinneisyyskartta) Den virtuella floran. 1997. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 19.8.2008. (ruotsiksi)
- ↑ a b Ulvinen 1997, s. 149.
