Keishin Yoshida

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Keishin Yoshida
Keishin Yoshida
Maa:  Japani
Miesten hiihto
Aasian kisat
Kultaa Kultaa Almaty 2011 15 km
Kultaa Kultaa Almaty 2011 10 km
Hopeaa Hopeaa Almaty 2011 4 × 10 km
Pronssia Pronssia Almaty 2011 30 km

Keishin Yoshida (jap. 吉田 圭伸; s. 12. tammikuuta 1987 Otoineppu) on japanilainen hiihtäjä.[1]

Yoshida on kilpaillut maailmancupissa vuodesta 2006 lähtien.[2] Kymmenen parhaan joukkoon hän sijoittui ensimmäisen kerran oltuaan kymmenes Ulricahamnin 15 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa tammikuussa 2017. Parhaimmillaan hän on sijoittunut kuudenneksi Pyeongchangin yhdistelmäkilpailussa helmikuussa 2017.[3]

Yoshida saavutti nuorten MM-kilpailuissa hopeaa 10 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa 2005. Universiadeissa hän sai viestihopeaa 2009. Hän voitti Aasian kisoissa 2011 neljä mitalia, joista kaksi oli kultaisia, yksi hopeinen ja yksi pronssinen.[4] Hän kilpaili samana vuonna MM-kisoissa, joissa hän oli 30 kilometrillä 42:s, 15 kilometrin matkalla 12:s, 50 kilometrillä 36:s ja hiihti maansa kuudenneksi sijoittuneessa viestijoukkueessa. Val di Fiemmen MM-kilpailuissa 2013 hän oli yhdistelmäkilpailussa 22:s, 50 kilometrillä 12:s ja viestissä kahdeksas. Sotšin olympialaisissa 2014 hän oli viestissä kuudestoista. Falunin MM-kilpailuissa 2015 hän sijoittui 50 kilometrillä 17:nneksi, yhdistelmäkilpailussa 20:nneksi ja viestissä 12:nneksi. Lahden MM-kilpailuissa 2017 hän oli yhdistelmäkilpailussa kahdestoista ja 50 kilometrillä 20:s. Pyeongchangin olympialaisissa 2018 hän sijoittui 15 kilometrillä 13:nneksi, yhdistelmäkilpailussa 25:nneksi ja 50 kilometrillä 23:nneksi.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. FIS-Ski - biographie FIS. Arkistoitu 14.11.2012. Viitattu 5.3.2011. (englanniksi)
  2. FIS-Ski - biographie FIS. Arkistoitu 28.2.2017. Viitattu 5.3.2011. (englanniksi)
  3. FIS-Ski - biographie FIS. Arkistoitu 1.3.2017. Viitattu 28.2.2017. (englanniksi)
  4. Info System info.astana-almaty2011.kz. Arkistoitu 4.2.2011. Viitattu 5.3.2011. (englanniksi)
  5. FIS-Ski - biographie FIS. Arkistoitu 28.2.2017. Viitattu 4.3.2013. (englanniksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.