Guangxu
| Guangxu 光绪帝 | |
|---|---|
 | |
| Kiinan keisari | |
| Valtakausi | 25. helmikuuta 1875 – 14. marraskuuta 1908 |
| Edeltäjä | Tongzhi |
| Seuraaja | Xuantong (Pu Yi) |
| Syntynyt |
14. elokuuta 1871 Peking, Kiina |
| Kuollut |
14. marraskuuta 1908 (37 vuotta) Zhongnanhai, Peking, Kiina |
| Puoliso | Longyu |
| Suku | Aisin-Gioro |
| Isä | Yixuan |
| Äiti | Wanzhen |
Keisari Guangxu (myös Kuang-su[1], kiin. 光绪帝, 14. elokuuta 1871 – 14. marraskuuta 1908), alkuperäiseltä nimeltään Aisin-Gioro Zaitian (mantšuksi Aisin-Gioro Dzai-Tiyan), oli mantšulaisen Qing-dynastian yhdestoista keisari ja yhdeksäs tähän sukuun kuulunut Kiinan hallitsija. Hän oli keisarina vuosina 1875–1908, mutta hallitsi käytännössä vain vuosina 1889–1898, ja silloinkin leskikeisarinna Cixillä oli huomattava vaikutusvalta. Vuonna 1898 Guangxu pani toimeen sadan päivän uudistukset, mutta ne keskeytyivät, kun Cixi kaappasi vallan, minkä jälkeen Guangxu joutui elämään lopun elämänsä kotiarestissa. Hänen hallitsijanimensä merkitsee "kunniakasta vallanperimystä".
Nousu valtaistuimelle ja kasvatus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Zaitianin vanhemmat olivat Yixuan eli prinssi Chun ja hänen ensisijainen puolisonsa Wanzhen, leskikeisarinna Cixin nuorempi sisar. Zaitianin serkku, keisari Tongzhi, kuoli 12. tammikuuta 1875, eikä hänellä ollut poikaa. Leskikeisarinna Ci'an ehdotti, että yksi prinssi Gongin pojista kruunattaisiin seuraavaksi keisariksi, mutta Cixi hylkäsi ehdotuksen. Sen sijaan Cixi nimitti veljenpoikansa keisariksi, ja keisariperhe hyväksyi hänen valintansa. Tämä kuitenkin merkitsi poikkeamista keisarikunnan tavanomaisesta käytännöstä, jonka mukaan uuden keisarin tuli aina kuulua edellistä hallitsijaa seuraavaan sukupolveen,
Zaitiania ei kuitenkaan nimitetty serkkunsa ja edeltäjänsä, keisari Tongzhin, vaan setänsä, keisari Xianfengin perilliseksi ja seuraajaksi. Tällä tavoin voitiin selittää, että vanhasta säännöstä pidettiin nytkin kiinni. Valtaistuimelle noustessaan Zaitian oli vasta nelivuotias. Hän otti hallitsija- ja aikakausinimen Guangxu. Leskikeisarinna Cixi adoptoi hänet pojakseen, omaksui arvonimen "Pyhä äiti Leskikeisarinna" ja toimi sijaishallitsijana keisarin ollessa alaikäinen.
Vuodesta 1876 lähtien Guangxun opettajana toimi Weng Tonghe, joka oli jo osallistunut Tongzhin onnettomaan kasvatukseen mutta onnistui välttymään kaikilta syytöksiltä.[2] Weng teroitti nuoren keisarin mieleen, että hänen oli osoittava pojalta edellytettävää kunnioitusta leskikeisarinnaa kohtaan.[3]
Vuonna 1881, Guangxun ollessa yhdeksänvuotias, leskikeisarinna Ci'an kuoli odottamatta ja Cixi jäi pojan ainoaksi sijaishallitsijaksi. Cixi oli kuitenkin kärsinyt pitkäaikaisesta sairaudesta. Siihen aikaan keisarihovin eunukit usein väärinkäyttivät vaikutusvaltaansa lapsikeisariin.[4] Guangxu oli myös alkanut itse pitää välttämättöminä pidettyjä audiensseja.[5]
Tulo täysi-ikäiseksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1887 keisari Guangxun katsottiin saavuttaneen riittävän iän, jotta hän saattoi ryhtyä itse hallitsemaan. Edellisenä vuonna kuitenkin jotkut hovin jäsenet, muun muassa prinssi Chun ja Weng Tonghe, olivat pyytäneet leskikeisarinnaa vielä toistaiseksi jatkamaan sijaishallitsijana. Vaikka Cixi suostuikin pyyntöön, Guanxu oli vuonna 1886 alkanut kirjoittaa kommentteja palatsin muistioihin.[5] Keväällä 1887 hän osallistui ensimmäiseen pellonkyntöseremoniaan, ja vuoden lopulla hän oli alkanut hallita Cixin valvonnan alaisena.
Helmikuussa 1889, samaan aikaan kuin Cixin vetäytymistä vallasta valmisteltiin, Guangxu solmi avioliiton. Cixi oli vastoin Guangxun mielipidettä valinnut hänelle puolisoksi ja keisarinnaksi oman veljenpoikansa, Guangxun serkun Jingfenin, joka tuli tunnetuksi nimellä keisarinna Longyu. Cixi valitsi Guangxulle myös kaksi jalkavaimoa, sisarukset, joista tuli keisarin puolisot Jin ja Xhen. Guangxun avioitumista seuraavalla viikolla Cixi luovutti hänelle valtaoikeutensa.
Guangxu vallassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vielä Guangxun alettua hallita leskikeisarinna Cixillä oli huomattava vaikutus hänen päätöksiinsä ja toimenpiteistään, vaikka hän viettikin useita kuukausia vuodesta kesäpalatsissa. Weng Tonghe pani merkille, että samaan aikaan kun keisari hoiti valtion jokapäiväisiä asioita, vaikeammissa asioissa hän ja suuri neuvosto kysyivät neuvoa leskikeisarinnalta.[6] Itse asiassa keisari matkusti varsin usein kesäpalatsiin osoittaakseen kunnoitusta tädilleen ja keskustellakseen valtion asioista hänen kanssaan.
Maaliskuussa 1896 Guanxu kutsui ulkomaisia ministerejä Kiinaan "Purppuravalon paviljongissa", nykyisessä Zhongnanhaissa pidettyyn audienssiin. Samankaltaisen audienssin oli hänen edeltäjänsä, Tongzhi, pitänyt vuonna 1873. Kesällä 1897, ulkomaisten lähettiläiden painostuksesta ja vastatoimena Jangse-joen varrella puhjenneisiin, kristittyihin lähetyssaarnaajiin kohdistuviin levottomuuksiin, Guangxu antoi säädöksen, jolla kristityt saivat oikeuden keisarikunnan suojelukseen.[7]
Kasvaessaan Guangxu oli selvästi tullut tietoiseksi säästäväisyyden merkityksestä. Tämän taipumuksensa vuoksi hän yritti vuonna 1892 antaa ankarat määräykset, joiden mukaan hovin kuluista oli säästettävä, ja tämä osoittautuikin yhdeksi hänen harvoista onnistuneista hallitustoimistaan.[8] Siinäkin hän silti onnistui vain osittain, sillä hänen oli suostuttava suurempiin menoihin kuin olisi halunnut voidakseen tyydyttää leskikeisarinnan vaatimukset.
Vuonna 1894 alkoi ensimmäinen Kiinan–Japanin sota.[1] Vaikka Guangxu oli keisari, sodan aikana hovin jäsenet usein sivuuttivat hänen mielipiteensä ja kuuntelivat sen sijaan leskikeisarinnaa. Lopulta päädyttiin laatimaan kaksi sarjaa Suuren neuvoston muistioita, toinen keisaria ja toinen Cixiä varten, ja näin jatkettiin syksyyn 1898 saakka. Shimonosekin rauhassa vuonna 1895 Kiina joutui luovutattamaan Japanille Liaotungin, Taiwanin ja Peskadorit sekä maksamaan suuret sotakorvaukset, minkä lisäksi Kiinassa asuville japanailaisille oli myönnettävä suosituimman kansan kauppaoikeudet.[1] Tämän nöyryyttävän tappion vuoksi Guangxu ilmaisi haluvansa luopua valtaistuimesta.[9] Vuoden 1897 lopulla Guangxu ja Qing-hallitus joutuivat kärsimään vielä lisää nöyryytyksiä, kun saksalaiset käyttivät kahden papin murhaa Shandongin maakunnassa tekosyynä Jiaozhoun lahden miehitykseen, minkä jälkeen muutkin vieraat vallat alkoivat vaatia myönnytyksiä.
Sodan ja nöyryytysten jälkeen Guangxu alkoi ajatella, että Kiinan oli otettava oppia Japanin kaltaisista perustuslaillisista monarkioista tullakseen poliittiseksi ja taloudellisesti vahvemmaksi. Kesäkuussa 1898 Guangxu aloitti sadan päivän uudistukset, joiden tarkoitus oli saada aikaan nopeita poliittisia, lainsäädännöllisiä ja yhteiskunnallisia muutoksia. Jonkin aikaa, kun leskikeisarinna Cixin oletettiin luopuneen vallankäytöstä, Guangxu antoi eräiden edistyksellisten ministerien kuten Kang Youwein ja Liang Qichaon avustuksella joukon säädkösiä, joiden nojalla piti toteuttaa pitkälle meneviä modernisoivia uudistuksia.
Uudistusten tavoitteena oli muun muassa rautateiden rakentaminen, sanomalehtien perustaminen ja länsimaisten tietojen vaatiminen valtion tutkinnoissa.[1] Guangxu määräsi Pekingiin perustettavaksi ajanmukaisen ja että valtion budjetti oli laadittava samaan tapaan kuin Kiinasta piti tehdä nykyaikainen perustuslaillinen keisarikunta, joka samalla kuitenkin yhä pitäisi kiinni parhaista perinteistään, samaan tapaan kuin Japanissa oli tehty Meiji-restauraatiossa.
Uudistukset olivat kuitenkin liian äkillisiä Kiinassa, jossa uuskungfutselaisuudella oli vahva asema, ja lisäksi leskikeisarinna Cixi, jolla yhä oli suuri vaikutusvalta, asettui niitä vastustamaan. Monet virkamiehet, jotka pelkäsivät menettävänsä asemansa, pyysivät Cixiltä apua. Vaikka Cixi ei aluksi tehnytkään mitään sadan päivän uudistusten lopettamiseksi, hän tiesi, että hänen ainoa keinonsa pysyä vallassa oli sotilasvallankaappaus. Guangxu sai hankkeen tietoonsa ja pyysi apua Kang Youweita ja muita uudistusten kannattajia sen torjumiseksi. He päättivät käyttää apunaan Yuan Shikaita, jolla oli uudenaikainen armeija, vaikkakin vain 6000 miehen vahvuinen. Cixi puolestaan tukeutui Tianjinissa toimineeseen Ronglun armeijaan.
Rongulla oli myös liittolainen, kenraali Dong Fuxiang, joka komensi keisarikunnan sotajoukkojen 10 000 islamilaista Kansun urhoolista, joihin kuuluivat myös kenraalit Ma Fuxiang ja Ma Fulu. Heidän asemapaikkansa oli Pekingin kaupunkiseudulla, he jatkuvasti hyökkäsivät ulkomaalaisia ja länsimaalaisia vastaan, ja he olivat Cixin johtamien vanhoillisten puolella vallankaappauksen tullessa. Heidät oli myös aseistettu länsimaisilla rihlatulla kivääreillä ja nykyaikaisella tykistöllä, joka osoittaa, että keisarinna Cixin vanhoillinen puoluekin oli halukas käyttämään hyväkseen länsimaista teknologiaa.[10][11]
Taiwanilainen professori Lei Chia-sheng (雷家聖) on tutkinut vallankaappaushanketta tarkemmin. Kang Youwein johtamat uudistusten kannattajat johdattivat mahdollisesti keisari Guangxun ansaan. Muuan brittiläinen lähetyssaarnaaja ja Japanin entinen pääministeri Itō Hirobumi huijasivat Kangin mukaan hankkeeseen, jolla korkein valta Kiinassa olisi luovutettu Itōlle. Brittiläinen suurlähettiläs Sir C. MacDonald sanoi, että uudistusten kannattajat olivat itse asiassa tehneet vahinkoa Kiinan nykyaikaistumiselle. Leskikeisarinna Cixi sai tämän salahankkeen tietoonsa ja päätti tehdä siitä lopun pelastaakseen Kiinan joutumasta vieraiden valtojen alaisuuteen.[12]
Yuan Shikai kuitenkin osasi epäillä tällaista hanketta. Päivää ennen kuin vallankaappauksen oli määrä tapahtua, Yuan paljasti kaikki Ronglun hankkeet ja esitteli keisari Guangxun suunnitelmat. Tämä sai Cixin luottamaan Yuaniin, josta sen vuoksi tuli keisari Guangxun ja myöhemmin myös hänen nuoremman velipuolensa, prinssi Chunin elinikäinen vihamies. Kun hanke oli esitelty, keisari ja leskikeisarinna tapasivat, ja keisari vetäytyi Yingtain paviljonkiin, joka nykyään on osa Xhongnanhain rakennusryhmää.
Keisari Guangxu vuoden 1898 jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keisari Guangxun tehtävät vuoden 1898 jälkeen olivat jokseenkin rajoitetut hänen aikaisempaan asemaansa verrattuna. Käytännössä hän menetti tällöin keisarinvaltansa, vaikka saikin pitää keisarin arvonimen, ja hänet asetettiin kotiarestiin, mutta osittain hän silti säilytti asemansa.
Hänelle annettiin tarpeelliset tiedot valtiollisista asioista, joista hän sai yhdessä leskikeisarinna Cixin kanssa lukea ennen audiensseja[13] ja oli itsekin läsnä audiensseissa istuen Cixin vasemmalla puolella, kun taas Cixi istui päävaltaistuimella. Hän myös suoritti yhä eräitä seremoniallisia tehtäviä kuten keisarilliset uhrit. Hän ei kuitenkaan enää koskaan hallinnut yksin.
Vuonna 1898, pian "sadan päivän uudistusten" loputtua, keisari Guangxun terveydentila alkoi heiketä, minkä vuoksi leskikeisarinna nimitti vallanperijäehdokkaaksi Pujunin, joka oli Guanxun serkun, prinssi Duanin poika. Boksarikapinan vuoksi kuitenkin sekä Pujun että Duan sittemmin menettivät asemansa. Guangxun terveydentilaa tutki Ranskan lähetystön lääkäri, ja hänellä todettiin Brightin tauti, minkä lisäksi hän oli impotentti.
Vuonna 1900 puhkesi boksarikapina.[1] Keisari Guangxu, hänen tätinsä ja muutamat muut hovin jäsenet pakenivat Pekingistä 14. elokuuta 1900, kun ulkomaiset sotajoukot marssivat kaupungissa vapauttaakseen maidensa lähettiläät, jotka kapinalliset olivat piirittäneet.
Guangxu palasi pääkaupunkiin tammikuussa 1902 sen jälkeen, kun vieraiden maiden sotilaat olivat poistuneet. Sen jälkeen hänen tiedetään työskennelleen eristetyssä palatsissa kellojen kanssa, joista hän oli ollut lapsuudesta lähtien suuresti kiinnostunut. Hän myös luki paljon ja opiskeli englantia leskikeisarinna Cixin Euroopassa koulua käyneen kamarirouvan, prinsessa Der Lingin johdolla.
Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Guangxu kuoli 14. marraskuuta 1908, vain 37 vuoden ikäisenä, päivää ennen kuin leskikeisarinna Cixi. Pitkät ajat Guangxun kuolinsyystä oli liikkeellä useita teorioita, joista yhtäkään historioitsijat eivät ole täysin hyväksyneet. Useimmat ovat olleet taipuvaisia olettamaan, että Cixi, joka itsekin oli hyvin sairas, olisi myrkyttänyt Guangxun, koska pelkäsi, että tämä peruuttaisi hänen poliittiset aikaansaannoksensa hänen kuoltuaan ja halusi tällä tavoin estää sen. Onkin merkittävää, että he kuolivat peräkkäisinä päivinä. Toinen mahdollisuus on, että Guangxun olisi myrkyttänyt Yuan Shikai, joka tiesi, että jos Guangxu vielä pääsisi uudestaan valtaan, Yuan todennäköisesti teloitettaisiin maanpetoksesta.[14] Mitkään luotettavat lähteet eivät riitä sen todistamiseen, kuka murhasi keisari Guangxun. Vuonna 1911 murhattiin Cixin palveluksessa ollut eunukki Li Lianying, murhaajana mahdollisesti Yuan, mikä viittaa siihen, että hän olisi ollut mukana salajuonessa keisarin murhaamiseksi. Teorian esitti Pu Yi omaelämäkerrassaan ja väitti kuulleensa sen eräältä vanhalta eunukilta.
Keisari Guangxun lääkärin lausunnoissa sanotaan, että keisari kärsi "ajoittaisista vakavista vatsakivuista" ja että hänen kasvonsa muuttuivat sinisiksi, mitkä ovat tyypillisiä arsenikkimyrkytyksen oireita.[14] Kumotakseen sitkeät huhut, että keisari olisi myrkytetty, Qing-hovi laati asiakirjoja ja lääkärinlausuntoja, joiden mukaan Guangxu olisi kuollut luonnollisista syistä, mutta nämä eivät ole saaneet epäilyksiä hälvenemään.
Oikeuslääketieteelliset tutkimukset osoittivat 4. marraskuuta 2008, että keisari Guangxun ruumiin arsenikkipitoisuus oli 2 000 kertaa suurempi kuin ihmisillä normaalisti. Tieteilijät päättelivät, että myrkky oli täytynyt annostella kerralla suurena annoksena. China Daily -lehdessä on kerrottu historioitsija Dai Yin arvelleen, että Cixi oli tietoinen lähestyvästä kuolemastaan ja huolissaan siitä, että sen jälkeen Guangxu ryhtyisi jatkamaan välillä keskeyttämiään uudistuksia.[15]
Edeltäjänsä keisari Tongzhin tavoin Guangxu jäi ilman jälkeläisiä. Hänen kuoltuaan keisariksi tuli hänen silloin vasta kaksivuotias veljenpoikansa Pu Yi, hallitsijanimeltään Xuantong, mutta käytännössä valtaa käyttivät hänen isänsä, Guangxun velipuoli Xaifeng eli prinssi Chun, ja leskikeisarinna Longyu. Xuantong jäi Kiinan viimeiseksi keisariksi, sillä Guangxun leski, leskikeisarinna Longyu, allekirjoitti vallastaluopumisasiakirjan Xinhai-vallankumouksen jälkeen vuonna 1912, mihin päättyi Kiinan yli kaksituhatta vuotta kestänyt keisarinvalta. Longyu kuoli lapsettomana vuonna 1913.
Vallankumouksen jälkeen Kiinan tasavalta kustansi Guangxun mausoleumin rakentamisen Läntisten Qing-hautojen alueelle. Kiinan sisällissodan aikana hauta ryöstettiin. Maanalainen hautakammio on nykyisin yleisölle avoinna.
Jälkimaine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1912 Sun Yat-Sen ylisti ohjelmaa, jonka keisari Guangxu oli käynnistänyt koulutuksen uudistamiseksi niin, että Kiina olisi voinut oppia enemmän länsimaisesta kulttuurista. Kiinan kansantasavallan tultua perustetuksi historioitsija Fan Wenlan (范文瀾) nimitti keisaria "mantšuylimykseksi, joka kykeni omaksumaan länsimaisia aatteita." Jotkut historioitsijat ovat pitäneet häntä ensimmäisenä Kiinan johtajana, joka ryhtyi maan nykyaikaistamisen ja kapitalismin edellyttämiin toimenpiteisiin. Guangxun aikana keisarin valta oli kuitenkin vähäisempi kuin se oli ollut koskaan ennen Qing-dynastian aikana, ja hän oli dynastian ainoa hallitsija, joka joutui kotiarestiin valtakautensa aikana.
Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keisari Guangxulla oli yksi keisarinna ja hänen lisäkseen kaksi puolisoa. Hänen pääasiallinen puolisonsa oli keisarinna Xiaodingjing, sittemmin leskikeisarinna Longyu, kun taas hänen kaksi muuta puolisoaan olivat Jin ja Zhen.
Leskikeisarinna Cixi pakotti Guanxgun avioitumaan serkkunsa Jingfenin (Longyun) kanssa, joka oli häntä kaksi vuotta vanhempi. Jingfenin isä Guixiang, joka oli Cixin nuorempi veli, ja Cixi valitsivat hänet Guangxun keisarilliseksi puolisoksi vahvistaakseen oman perheensä valtaa. Kun avioliitto oli solmittu, Jingfen sai keisarinnan arvon, ja keisarin kuoltua hän sai kunnianimen "Longyi", joka tarkoittaa "suopeaa ja menestyksellistä" (kiin. 隆裕). Guangxu kuitenkin vihasi keisarinnaa ja vietti enimmän aikansa suosikkijalkavaimonsa Xhenin seurassa. Huhujen mukaan Xhen olisi vuonna 1900 heitetty kaivoon Cixin käskystä sen jälkeen, kun hän oli pyytänyt Cixiltä, että keisari Guangxu olisi saanut jäädä Pekingiin neuvottelemaan ulkovaltojen kanssa. Tämä olisi tapahtunut ennen kuin leskikeisarinna Cixi valmistautui poistumaan Kielletystä kaupungista Pekingin ollessa vuonna kahdeksan maan sotajoukkojen miehittämänä.
Keisari Guangxulla ei ollut jälkeläisiä.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e ”Kiina”, Otavan iso Fokus, 3. osa (Ip-Kp), s. 1812. Otava, 1973. ISBN 951-1-00051-9.
- ↑ Luke S. K. Kwong: A Mosaic of the Hundred Days: Personalities, Politics and Ideas of 1898, s. 45. Harvard University Press, 1984.
- ↑ Kwong, s. 52-53
- ↑ Kwong, s. 47-48
- ↑ a b Kwong, s. 54
- ↑ Kwong, s. 26-27
- ↑ Seagrave, Sterling Dragon Lady: the Life and Legend of the Last Empress of China (Knopf, 1992), sivu 291
- ↑ Kwong, s. 56
- ↑ Kwong, s. 186
- ↑ Ann Heylen: Chronique du Toumet-Ortos: looking through the lens of Joseph Van Oost, missionary in Inner Mongolia (1915–1921), s. 203. Leuven, Belgia: Leuven University Press, 2004. ISBN 90-5867-418-5. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Han-Mongol encounters and missionary endeavors: a history of Scheut in Ordos (Hetao) 1874–1911, s. 514. Leuven, Belgia: Leuven University Press, 2004. ISBN 90-5867-365-0. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Liwan kuanglan: Wuxu zhengbian xintan 力挽狂瀾：戊戌政變新探 [Sisältäen raivoisat aallot: uusi näkemys vuoden 1898 vallankaappauksesta]. Taipei: Wanjuan lou, 2004.
- ↑ Princess Derling: Two Years in the Forbidden City, s. 69-70. New York: Moffat Yard & Company, 1911. Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b Reformist Emperor Guangxu was Poisoned, Study Confirms. Danwei, 3.11.2008. Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Arsenic killed Chinese emperor, reports say. CNN, 4.11.2002. Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Guangxu Wikimedia Commonsissa
| Edeltäjä: Qing Tongzhi |
Kiinan keisari 1875–1908 |
Seuraaja: Qing Xuantong (Pu Yi) |
| ||||||||||||||||||||||
