Keinotekoinen kieli

Wikipedia

Keinotekoinen kieli eli tekokieli (harrastajien kesken joskus myös conlang, englannin sanoista constructed language) on kieli, joka ei ole kehittynyt luonnollisesti osana kulttuuria, vaan jonka fonologian, kieliopin ja sanaston on luonut yksittäinen henkilö tai pieni ryhmä.

Useat keinotekoiset kielet on suunniteltu ihmisten käytettäväksi, useimmiten toimimaan kansainvälisinä apukielinä, mutta niille on muitakin käyttötarkoituksia. Jotkut on luotu kirjallisuudessa käytettäväksi, kielitieteellisiin kokeiluihin, salailuun, tai harrastuksena pelkästään tekemisen ilon vuoksi. Tällaisia kieliä käytetään usein keinotekoisissa maailmoissa. Joskus keinotekoista kieltä varten luodaan myös keinotekoinen kirjoitusjärjestelmä. Muun muassa J. R. R. Tolkien on tehnyt keinotekoisia kirjoitusjärjestelmiä haltiakieliään varten.

Myös keinotekoisella kielellä voi olla synnynnäisiä puhujia, jos lapsi oppii sen kielen oppineilta vanhemmiltaan varhaisessa vaiheessa. Esperantolla on eri arvioista riippuen 200–2000 synnynnäistä puhujaa. Klingonin kieli-instituutin jäsen d'Armond Speers taas yritti kasvattaa poikansa kaksikielisesti englanniksi ja klingoniksi.

Keinotekoisia kieliä on luotu satojen vuosien aikana tuhansia, mutta yksikään niistä ei ole saavuttanut suurta läpimurtoa. Koska kuka tahansa voi luoda keinotekoisen kielen, on niiden määrää mahdotonta laskea.

Sisällysluettelo

1 Keinotekoisten kielten luokittelu
- 1.1 Kielellisten ominaisuuksien perusteella
- 1.2 Käyttötarkoituksen perusteella
2 Aiheesta muualla

[muokkaa] Keinotekoisten kielten luokittelu

[muokkaa] Kielellisten ominaisuuksien perusteella

Keinotekoiset kielet jaetaan usein kahteen päälajiin, jotka ovat aprioriset ja aposterioriset kielet. Aprioriset kielet on lähes kokonaan luotu tyhjästä. Aposterioriset kielet sen sijaan pohjautuvat yhteen tai useampaan olemassa olevaan kieleen muun muassa äänneopin, kieliopin ja sanaston osalta.

Aposterioristen kielten eräs alalaji on naturalistiset kielet, joiden tarkoitus on kuulostaa ja vaikuttaa luonnolliselta. Koska nämä kielet eivät yleensä ole tarkoitettu helposti opittaviksi tai ylipäätänsä käytettäväksi kommunikoinnissa, naturalistiset kielet ovat yleensä vaikeampia ja monimutkaisia. Naturalistisissa kielissä voi muun muassa olla paljon epäsäännöllisyyksiä, vaikea ääntämisoppi, ja niin edelleen.

[muokkaa] Käyttötarkoituksen perusteella

Esperanton lippu

Toinen yleisesti käytetty jakoperuste on kielen laatimisen tarkoitusperä, jonka perusteella keinotekoiset kielet jakautuvat seuraaviin ryhmiin:

kansainväliset apukielet– mahdollisimman helpoiksi luodut kielet, joiden tarkoituksena on toimia kansainvälisen kommunikoinnin käyttökielenä esimerkiksi englannin, ranskan ja espanjan tilalla
- volapük (1880)
- esperanto (1887)
- latino sine flexione (1903)
- ido (1907)
- occidental (1922)
- novial (1928)
- interlingua (1951)
- gestuno (1951)
- lingua franca nova (1966)
- fasile (1999)
taidekielet – tekijän omaksi iloksi, tai esimerkiksi fantasia- ja scifi- maailmoja varten luodut kielet, joita ei aina ole tarkoitettu ihmisten puhuttaviksi
- quenya ja sindar – Keski-Maassa puhuttuja kieliä
- klingon – Star Trek -kieli
- ewok ja hutt – Star Wars -kieliä
- toki pona (2001)
suunnitelmakielet (tai loogiset kielet) – tiettyä logiikkaa tai filosofiaa tutkivat ja kokeilevat kielet, jotka yleensä ovat hyvin säännönmukaisia
- loglan (1955)
- lojban (1987)
huumorikielet – puhtaasti huumoritarkoituksiin luodut kielet
- europanto (1996)

Tällaisen luokittelun rajat ovat hyvin hämärtyviä. On esimerkiksi olemassa keinotekoisia maailmoja varten luotuja apukieliä, ja joidenkin kielten osalta on vaikea sanoa ovatko ne taidekieliä vai suunnitelmakieliä, tai suunnitelmakieliä vai apukieliä.