Keimolan moottorirata

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ratakartta.
Maalisuora Nesteen kaarelta etelään päin syksyllä 2005
Nesteen kaaren palasia radan reunassa syksyllä 2005
Valvontatorni syksyllä 2005
Tornin kyljessä näkyvät vanhat mainostekstit syksyllä 2005

Keimolan moottorirata (1966–1978) oli Vantaan Keimolassa sijaitseva moottorirata ja -stadion.

Radan perusti kilpa-autolegenda Curt Lincoln. Ratkaiseva tekijä radan perustamiseen oli suomalaisten tuolloin suuri kiinnostus autourheilua kohtaan, vaikka Eläintarhan ajoja Helsingissä ei vuoden 1963 jälkeen enää voitu järjestää. Ratahankkeen tärkeimpiä tukijoita olivat Yleisradio, Neste ja Sanoma Oy ja radan rakentaminen maksoi noin kolme miljoonaa markkaa. Rataa alettiin rakentaa metsäiseen maastoon, silloiseen Helsingin maalaiskuntaan syyskuun alussa 1965[1], ja avajaispäivä oli 12. kesäkuuta 1966.[2] Radan omisti aluksi Curt Lincolnin oma yhtiö. Vuonna 1968 sen osti Wihuri-yhtymä, [3] jonka toimitusjohtaja Antti Aarnio-Wihuri oli innokas autourheilun harrastaja. Wihuri perusti radan toiminnan pyörittämistä varten tytäryhtiön, jonka toimitusjohtajana oli Wihuri-yhtymän Volkswagen-osaston markkinointipäällikkö Lasse Laakso. Jouduttuaan talousvaikeuksiin Wihuri myi radan vuonna 1982 Sanoma Oy:lle, jonka omistuksessa rata on edelleen.[4]Nykyisin rata sijaitsee metsän sisään hautautuneena Hämeenlinnanväylän länsipuolella runsaat kaksi kilometriä Kehä III:lta pohjoiseen vastapäätä Kivistön omakotialuetta. Rataa ei ole virallisesti käytetty 1970-luvun lopun jälkeen. Harrastajien luvatta järjestämät "kuutamoajelut" radalla loppuivat 1980-luvun lopulla.[5]

Formula 1 -kisaa radalla ei koskaan nähty, vaikka radan profiili soveltuu sellaiseen käyttöön hyvin, mutta F2-kilpailuja Keimolassa järjestettiin usein. Koska niihin aikoihin F1-kuljettajat saivat osallistua myös F2-kisoihin, on Keimolassa ajanut myös monia F1-legendoja kuten Jim Clark, Graham Hill, Jack Brabham, Jochen Rindt ja Denny Hulme. Keimolassa aloittelivat uraansa myös myöhemmät suomalaiset F1-kuljettajat Keijo Rosberg, Jyrki Järvilehto, Mika Häkkinen ja Mika Salo, kolme viimeksimainittua mikroautoilla, Rosberg myös suuremmilla ajokeilla.

Radan pituus on noin 3,3 kilometriä ja pelkkä pääsuora on kilometrin mittainen. Radan leveys on vaihdellen 9−15 metriä. Kaarteita on kahdeksan ja radalla on myös selviä korkeuseroja. Rata-alueen kokonaispinta-ala on 52 hehtaaria. Rata voitiin tarvittaessa jakaa valvontatornin kohdalta kahteen osaan. Radan reunoilla oli alun perin 15 metrin levyiset tasoitetut turva-alueet ja katsomot oli eristetty radasta panssariverkkoaidoin. [6] Rata on jo aikaa sitten mennyt ajokelvottomaksi. Kasvillisuus on vallannut radan ja reuna-alueet, mutta rata on edelleen siinä kunnossa, että se voitaisiin mahdollisesti kunnostaa ja ottaa uudelleen käyttöön periaatteellisesti. Kirjan nimeltä "Keimola, Moottoristadion joka melkein katosi" lopussa mainitaan, että käytännössä radan osittainenkaan uudelleenavaaminen olisi liiketaloudellisesti ja ympäristösyistä täysin epätodennäköistä.[7] Lisäksi radan alue on nykyisin kaavoitettu ja tunnetaan Marja-Vantaan alueena, sekä Ratahallintokeskus on suunnitellut myös Kehäradan alueelta kulkevaksi. Ratahankkeessa Keimolan alueelle on suunniteltu kaksi asemaa, Petas ja Kivistö. Junaradalla olisi yhteys Klaukkalaan sekä Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Ratavaraus Klaukkalaan kulkisi entisen kilparadan pääsuoraa. Miltei varmaa kuitenkin lienee, että kilpureita Keimolassa ei enää tulla näkemään.

Radan varikkorakennelmat ja katsomot on purettu aikoja sitten, samoin rata-alueen kiertänyt lauta-aita, mutta valvontatorni on edelleen pystyssä. Se tosin paloi vuoden 2004 Keimolan rengasvaraston palossa pahasti. Torni sisältyy vuoden 2002 Vantaan kaupunginmuseon laatimaan suojeltavien kohteiden luetteloon.

Vuonna 1996 tai 1997 Lassila & Tikanoja perusti varikolle käytettyjen renkaiden kierrätyskeskuksen, jossa rengasmateriaalia rouhittiin uusiokäyttöön. Rengasvarasto sijaitsi verkkoaidan suojaamana valvontatornin edessä. Renkaiden määrä kasvoi vuosi vuodelta, ja lopulta vuonna 2002 kasa alkoi valua aidan yli. Vuoden 2004 uudenvuoden päivää seuraavana päivänä rengasvarasto syttyi palamaan. Varaston 150 000 rengasta paloivat päiväkausia. Palon lopullinen sammuttaminen onnistui vasta, kun sulava rengasvuori peitettiin maansiirtokoneiden avulla hiekan alle. Palon alkuvaiheessa rengaspalon kuumuus levisi myös valvontatorniin ja tuhosi varikonpuoleiset ulkoseinien puukehikot. Kehikkojen ympärillä olleet lasit ja tornin ovi on rikottu jo 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa. Tornin puurakenteiden jäännökset purettiin vuonna 2005.

Radan paikalle rakennetaan Keimolanmäen asuntoalue.

Interserie[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Prototyyppien EM-sarjan, Interserien osakilpailu ajettiin Keimolassa vuosina 1970-1972. AAW-tallin Leo Kinnunen ajoi täyden sarjan kausina 1971-1973 ja voitti mestaruuden joka vuosi. Leo Kinnusella on hallussaan myös Keimolan moottoriradan kierrosennätys, jonka hän ajoi viimeisessä Keimolan Interserie-osakilpailussa 1972 Porsche 917/10 TC:lla. Kinnusen kierrosaika 1 min 11,74 sek, vastaa keskinopeutta 165,4 km/h.[8]

Rallicross[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen Keimolan RC -osakilpailu ajettiin 9. kesäkuuta 1974. ja se oli EM-osakilpailu. Seuraavana kisana EM-osakilpailun lisäksi ajettiin myös suomalainen Teboil-cross-kilpailu. Vuonna 1974 ajettiin täysimittaisella radalla, mutta jo vuodeksi 1975 rataa oli lyhennetty.[9]

Kiihdytysajot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen ensimmäinen kiihdytyskilpailu ajettiin Keimolassa vuonna 1975, ja sen järjesti Finnish Hot Rod Association. Varttimailin pätkä rakennettiin Keimolan radan pääsuoralle mutta sitä ajettiin eri suuntaan kuin normaalisti, lähtöviiva oli radan eteläpäässä ja maaliviiva normaalin starttiviivan kohdilla. Nopeimman ajan kilpailussa ajoi Jorma Päivärinta Kawasaki 750 -moottoripyörällä (11,16 s). Nopein katurekisterissä oleva auto oli Urpo Lahtisen ohjaama Mercedes Benz Waxenberger automaatti (14,42 s) ja nopein jenkkiauto Kai Svenssonin Dodge Charger (14,89 s).[10]

Peruuttamisen maailmanennätys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tekniikan Maailma- ja Vauhdin Maailma -lehtien toimittajat päättivät vuonna 1978 rikkoa silloin tanskalaisten hallussa olleen yhtäjaksoisen peruuttamisen maailmanennätyksen, joka oli 386 kilometriä. Keimolaan tuotiin 20. lokakuuta neljä kuljettajaa, mekaanikot ja Volvo 343 -henkilöauto, jossa oli Variomatic-automaattivaihteisto. Sen ansiosta autolla pystyi ajamaan yhtä kovaa etu- ja takaperin. Rataa kierrettiin yhden vuorokauden aikana 533 kertaa ja kilometrejä kertyi miltei 1770, mikä ylitti aikaisemman ennätyksen yli nelinkertaisesti. Keimolan moottoriradan toiminta päättyi tämän ennätyksen tekoon.[11]

Tekniikan Maailma- ja Tuulilasi-lehdet suorittivat Keimolan radalla sen toiminta-aikana runsaasti uusien auto- ja moottoripyörämallien testiajoja.

Keimolan viimeinen kesä - 1978[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesäkuussa 1978 Keimolassa järjestetyt Autourheiluliiton Vauhtikisat olivat viimeiset viralliset Keimolassa ajetut kisat.

Wihuri-Yhtymä joutui lopettamaan investoinnit Keimolaan, koska autokilpailutoiminnalla ei saatu tarpeeksi tuottoja radan ylläpitoon. Sittemmin ilmoitettiin toiminnan painopisteen siirtyvän pois autourheilusta mm. koeajotoimintaan, ajoharjoitteluun sekä esittelyihin.[12]

Muuta toimintaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keimolassa järjestettiin myös juhannusjuhlia. Vuonna 1969 juhlilla esiintyi Beach Boys. Osa Risto Jarvan elokuvan Bensaa suonissa kohtauksista kuvattiin Keimolan moottoriradalla.[13] Vuosina 1972 ja 1973 Keimolassa järjestettiin rock-konsertti Keimola Rock, mutta sen menestys jäi ennakoitua vaatimattomammaksi. Eräänä syynä tähän oli sääolosuhteet sekä järjestäjän luomat huonot puitteet. Myös lipun hintaa suhteessa ohjelmaan ja tapahtumajärjestelyihin pidettiin kalliina. The Hurriganes esiintyi molemmissa Keimola-Rockeissa. Keimolassa nähty yhtyeen hurja lavashow teki vaikutuksen Love Recordsin tuotantopäällikköön, ja syntyi levytysopimus ja yhtye nousi Suomen rockin eturiviin.[14]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Siltala - Alkio - Debner: Keimola − Moottoristadion joka melkein katosi, s. 6−7. Teekkarien Autopalvelu 1999, Helsinki.
  2. Siltala ym., 1999, s. 10.
  3. Siltala ym., 1999, s. 86.
  4. Siltala ym., 1999, s. 87.
  5. Siltala ym., 1999, s. 74.
  6. Siltala ym., 1999, s. 6−7.
  7. Siltala ym., 1999, s. 83.
  8. Siltala ym., 1999, s. 35−41.
  9. Siltala ym., 1999, s. 54−58.
  10. Siltala ym., 1999, s. 64−65.
  11. Siltala ym., 1999, s. 67−68.
  12. Siltala ym., 1999, s. 66.
  13. Keimola leffakameran takaa
  14. Siltala ym., 1999, s. 46−48.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Heikki Siltala − Martti Alkio − Jari Debner: Keimola − Moottoristadion joka melkein katosi. Helsinki: Teekkarien Autopalvelu, 1999. ISBN 952-5089-47-9.
  • Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1967, s. 256−257. Helsinki: Otava, 1966.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koordinaatit: 60°19′08.4″N, 24°49′55.2″E