Kehittävä työntutkimus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kehittävä työntutkimus on Suomessa kehitetty kulttuurihistorialliseen toiminnan teoriaan pohjautuva työn tutkimisen ja kehittämisen metodologia. Lähestymistapaa on kehitelty 1980-luvun alkupuolelta lähtien.[1] Sitä on sovellettu työyhteisöjen toiminnan kehittämiseen useilla aloilla eri organisaatioissa ja siitä on tehty lukuisia väitöskirjoja sekä muita tutkimuksia ja raportteja.

Kehittävä työntutkimus toteuttaa organisaation toimintatapoihin vaikuttavia interventioita, joita kutsutaan laboratorioiksi. Keskeinen periaate organisaation toiminnan kehittämisessä on tämän metodologian mukaan organisaation toimintatapojen historiallinen analyysi. Metodologiaa toteuttava Muutoslaboratorio-toimintamalli on rekisteröity tavaramerkiksi Suomessa vuonna 1998.[2] Muutoslaboratorion pohjalta on kehitelty edelleen uusia saman lähestymistavan sovelluksia ja laajennuksia.

Kehittävä työntutkimuksen keskuspaikka Suomessa on Helsingin yliopiston Toiminnan, kehityksen ja oppimisen tutkimusyksikkö, englanniksi Center for Research on Activity, Development and Learning, CRADLE. Se on muodostettu yhdistämällä kehittävän työntutkimuksen aikaisempi tyyssija Toiminnan teorian ja kehittävän työntutkimuksen yksikkö kasvatustieteen laitokselta sekä Verkko-oppimisen ja tiedonrakentelun tutkimuskeskus psykologian laitokselta. [3]

Lähestymistavan taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kehittävän työntutkimuksen perustana on kulttuurihistoriallinen toiminnan teoria. Siinä sovelletaan neuvostoliittolaisten kulttuurihistoriallisen psykologian edustajien, erityisesti Lev Vygotskin, Aleksandr Lurijan ja Aleksei Leontjevin 1920-luvulla alkanutta pyrkimystä yhdistää tuolloin käyttäytymis- ja yhteiskuntatieteissä erillisinä nähdyt yksilön ja yhteiskunnan näkökulmat. Lähtökohtana olivat Karl Marxin ns. Feuerbach-teesit. Yhdistävänä linkkinä yksilön ja yhteiskunnan tasojen välillä on toiminnan kuvaaminen ns. toimintajärjestelmän avulla. [1]

Toimintajärjestelmän käsite on kehittynyt vaiheittain analysoitaessa ihmisen toiminnan historiallista kehittymistä. Toimintajärjestelmän mallin kehittymisessä keskeisiä oivalluksia ovat olleet Vygotskin tekemä ärsyke-reaktio-mallin laajennus työkalun tai merkin avulla välittynyttä tekoa kuvaavaksi rakenteeksi ja Leontjevin kolmitasoinen kuvaus toiminnan rakenteesta. Työkalun käsite tuo kuvaukseen toiminnan säätelyn ja toiminnan jakaminen eritasoisiin osiin auttaa kuvaamaan sellaisia tekoja, jotka ovat mielekkäitä vain laajemman kokonaisuuden osina. Tarkastelu tavoittaa siis toiminnan tiedostettuja merkityksiä, tavoitteita ja suunnitelmia.[4]

Kehittävän työntutkimuksen yhteyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kehittävä työntutkimus on monitieteinen lähestymistapa. Sillä on yhteyksiä erilaisiin toiminnan ja organisaatioiden kehittämispyrkimyksiin sekä oppimisen tarkasteluihin. Sen yhteydet tieteenaloihin ja tutkimussuuntauksiin eivät ole yksinkertaisia. Työpsykologiaa on arvosteltu liian suppeista analyysiyksiköistä, teon tai tehtävän käsittämisestä perusyksiköksi.[5] Myös suhde toimintatutkimukseen on jännitteinen.

Hannu L.T. Heikkisen ja Jyrki Jyrkämän tulkinnan mukaan toimintatutkimuksen eri suuntauksia ei yhdistä mikään tietty teoria. Kehittävää työntutkimusta voidaan pitää yhtenä toimintatutkimuksen lajina ainakin siinä mielessä, että sillä pyritään muutokseen tai muutoksiin tutkimuskohteessa.[6] Engeström on korostanut kehittävän työntutkimuksen pyrkimystä kohteen historialliseen analyysiin ja eroavan sillä toimintatutkimuksesta. Samaa tavoitetta korostetaan Heikkisen ja Jyrkämän sekä Huttusen ja Heikkisen mukaan kuitenkin myös esimerkiksi Stephen Kemmisin edustamassa suuntauksessa pyrittäessä "emansipatoriseen toimintatutkimukseen". [7]

Suomalaiset oppimisen tutkijat Kai Hakkarainen, Kirsti Lonka ja Lasse Lipponen ovat oppimisesta käytettyjen vertauskuvien pohjalta kirjassaan Tutkiva oppiminen: järki, tunteet ja kulttuuri oppimisen sytyttäjinä tulkinneet toiminnan teorian ja sitä soveltavan ekspansiivisen oppimisen mallin käsittävän oppimisen uuden tiedon luomiseksi. [8]

Kehittävän työntutkimuksen sovellutuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kehittävän työntutkimuksen ensimmäinen toteutunut käytännön sovellutus oli vuosina 1983–1985 tehty tutkimus siivoustyön hallinnasta, jossa kohdeyrityksenä oli ServiSystems Oy.[9] Sittemmin kehittävää työntutkimusta on sovellettu lukuisilla aloilla ja kehittävän työntutkimuksen otetta on käytetty ja muokattu useissa väitöstutkimuksissa.

Pirjo Lambert kehitti väitöstutkimuksessaan (1999) ns. oppimisstudiota, uudenlaista koulutus- ja kehittämistilaisuutta, jossa opettajankoulutuksessa luotuja välineitä muunneltiin ja kehitettiin edelleen terveys- ja sosiaalialan oppilaitosten, ammatillisen opettajankoulutuksen ja työelämän organisaatioiden vuorovaikutuksessa. Oppimisstudio soveltaa mm. kehittävän siirtovaikutuksen käsitettä. [10]

Janne Lehenkarin väitöskirjassa (2006) tarkastellaan teknisten tuoteinnovaatioiden syntyä vakiintuneiden osaamisalueiden ulkopuolella. Esimerkkeinä ovat Benecol-margariini, NMT-matkapuhelinjärjestelmä ja ProWellness-diabeteshoitotietojärjestelmä. Työ käsittelee tällaisessa innovaatiotoiminnassa tarvittavia oppimis- ja yhteistyöprosesseja. Toiminnan teorian käsitteitä käyttäen arvioidaan kriittisesti ja kehitetään edelleen oppimisen verkon käsitettä, joka on organisaatiotutkija Walter Powellin tutkimusryhmän aiemmin kehittelemä. [11] [12]

Marianne Teräksen väitöskirjassa (2007) tarkastellaan kulttuurienvälistä oppimista kohderyhmänä ammatillisessa koulutuksessa olevat maahanmuuttajaopiskelijat. Tutkimuksessa kehitettiin muutoslaboratoriomenetelmän pohjalta kulttuurilaboratorio, jossa käydyt keskustelut ovat tutkimuksen aineistoa. Tutkimuksessa tarkasteltiin osallistujien tekemiä ehdotuksia koulutuksen kehittämiseksi. Suomalaisessa koulutuksessa vallitseva työnjako ja työvälineet poikkesivat opiskelijoiden aiemmista kokemuksista. Työskentelyssä tuli esille mm. erilaisten papereiden tärkeä rooli suomalaisessa opiskelu- ja työkulttuurissa verrattuna opiskelijoiden aiempiin kokemuksiin.[13][14]

Sijoitusasiantuntijoiden työn kehittäminen varallisuudenhoitoyksikössä oli vuonna 2003 toteutetun hankkeen kohteena. Hankkeessa tehtiin kehittämisinterventio muutoslaboratoriomenetelmällä kohteena sijoitussuunnitelman käyttöönotto. Tutkijoita kiinnosti se, millaisia merkityksiä eri toimijat antoivat sijoitussuunnitelmalle ja miten sen käyttöönotto vaikutti. Hankkeessa tutkittiin myös yhteiskehittelyn ideaa ja sen soveltamista.[15]

Ammattikorkeakouluissa kehittävää työntutkimusta on suositeltu yhdeksi ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetöissä hyödynnettäväksi metodologiaksi "tutkimuksen ja kehittämisen välimaastoon" kuuluvana lähestymistapana. Samassa yhteydessä on mainittu toimintatutkimus, arviointitutkimus, käytäntötutkimus ja tulevaisuudentutkimus.[16]  

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ahonen, Heli: Oppimisen kohteen ja oppijan vastavuoroinen kehitys: teleyrityksen asiakaspalvelun työyhteisöjen oppimiskäytäntöjen uudistaminen osana teknologistaloudellista kumousta (pdf) Kasvatustieteen laitoksen tutkimuksia 218. 2008. Helsinki: Helsingin yliopisto. (suomeksi)
  • Engeström, Yrjö: Kehittävä työntutkimus: perusteita, tuloksia ja haasteita. Helsinki: Edita, 1995. ISBN 952-9592-41-8. (suomeksi)
  • Hakkarainen, Kai & Lonka, Kirsti & Lipponen, Lasse: Tutkiva oppiminen - Järki, tunteet ja kulttuuri oppimisen sytyttäjinä, s. 386. 6. uudistettu painos. Porvoo: WS Bookwell, 2004. ISBN 951-0-28186-7. (suomeksi)
  • Heikkinen, Hannu L. T. & Jyrkämä, Jyrki: ”Mitä on toimintatutkimus?,”, Siinä tutkija missä tekijä: toimintatutkimuksen perusteita ja näköaloja, s. 25-62. toimittaneet Hannu L.T. Heikkinen, Rauno Huttunen & Pentti Moilanen. Jyväskylä: Atena kustannus, 1999. ISBN 951-796-164-2. (suomeksi)
  • Huttunen, Rauno & Heikkinen, Hannu L. T.: ”Kriittinen teoria ja toimintatutkimus”, Siinä tutkija missä tekijä: toimintatutkimuksen perusteita ja näköaloja, s. 155-186. toimittaneet Hannu L.T. Heikkinen, Rauno Huttunen & Pentti Moilanen. Jyväskylä: Atena kustannus, 1999. ISBN 951-796-164-2. (suomeksi)
  • Lambert, Pirjo: Rajaviiva katoaa : innovatiivista oppimista ammatillisen opettajankoulutuksen, oppilaitosten ja työelämän organisaatioiden yhteistyönä. Helsinki: Helsingin ammattikorkeakoulu, 1999. ISBN 952-5158-07-1. (suomeksi)
  • Lehenkari, Janne: The Networks of Learning in Technological Innovation:The Emergence of Collaboration Across Fields of Expertise. Helsinki: University of Helsinki, Department of Education, Center for Activity Theory and Developmental Work Research, 2006. ISBN 952-10-2683-9. (englanniksi)
  • Pasanen, Auli, Haavisto, Vaula, Toiviainen, Hanna & Engeström, Yrjö: ”Kohti yhteiskehittelyä? Sijoitussuunnitelman käyttöönotto työyhteisön oppimisprosessina”, Rajanylitykset työssä: yhteistoiminnan ja oppimisen uudet mahdollisuudet, s. 165-200. toimittaneet Hanna Toiviainen & Hannu Hänninen. , 2006. ISBN 952-451-140-1. (suomeksi)
  • Teräs, Marianne: Intercultural Learning and Hybridity in the Culture Laboratory. University of Helsinki, Department of Education, 2007. ISBN 978-952-10-3652-1. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Engeström, Yrjö: From Teams to Knots: Activity-theoretical Studies of Collaboration and Learning at Work. New York, N.Y.: Cambridge University Press, 2008. ISBN 978-0-521-86567-8. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kehittävä_työntutkimus&oldid=20876772”