Kauppakeskus Cantti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kauppakeskus Cantti, Kartanonkatu 4:n risteys Kuopion Leväsen kaupunginosassa.
Leväsentietä Leväsentie 2:n kohdalla Kuopion Leväsen kaupunginosassa. Keskellä Kauppakeskus Cantin mainostolppa, kuvan oikeassa laidassa yksi Kauppakeskus Cantin rakennuksista. Kuvan keskiosan rakennukset kuuluvat Kauppapaikka Hermanniin.

Kauppakeskus Cantti on usean huonekalu- ja sisustusalan yrityksen ja näiden tyyliltään erilaisten toimitilarakennusten keskittymä Kuopion Leväsen kaupunginosassa. Markkinoinnissaan Cantti käyttää katuosoitetta Leväsentie 2,[1] mutta osa rakennuksista sijaitsee käytännössä osoitteessa Kartanonkatu 4b.[2][3]

Kauppakeskuksen koko on 23 700 neliömetriä.selvennä Kauppakeskuksen ensimmäinen vaihe valmistui helmikuussa 2006, toinen syyskuussa 2006 ja kolmas vaihe marraskuussa 2007. Kauppakeskuksen on rakentanut Skanska.[4]

Osa Kauppakeskus Cantin kiinteistöistä on ollut vuodesta 2006 lähtien ulkomaalaisomistuksessa. Tuolloin kaksi osaa myytiin 22 miljoonalla eurolla tanskalaisomistukseen. Sieltä rakennukset ovat siirtyneet edelleen muille kansainvälisille kiinteistösijoittajille.[5] Maaliskuussa 2016 uutisoitiin puolestaan Cantin Kartanonkadun puoleisten Iskun ja Vepsäläisen kiinteistöjen myynnistä luxemburgilaiselle kiinteistösijoittaja Sirius Capital Parnersille.[6]

Kauppakeskittymän pohjoispuolella toimii Kauppapaikka Herman, jonka liikkeistä K-Rauta Naumanen on aivan Cantin suurimman yksikön pohjoispuolella.[2] Naapurustossa (Kartanonkatu 4a) toimii myös sisäleikkipuistoyritys HopLop.[7]

Liikkeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Arkistoitu kopioSaapuminen Canttiin cantti.fi. Arkistoitu 2.4.2016. Viitattu 12.8.2016.
  2. a b Kuopion karttapalvelu (Aluejaot-kohdasta tehdään valinta Kaupunginosat. Monesta rakennuksesta koostuva "Kauppakeskus Cantti" löytyy osoitehaulla osoitteilla Leväsentie 2 (eteläisin rakennus) ja Kartanonkatu 4a (tai 6). Viereinen Kauppapaikka Herman on katuosoitteen Leväsentie 2 suurin rakennus) Kuopion kaupunki, kuopio.fi. Viitattu 12.8.2016.
  3. Vepsäläinen - Kuopio vepsalainen.com. Viitattu 12.8.2016.
  4. http://www.suomenkauppayhtiot.fi/tpl_site_01.asp?lang=1&sua=1&s=12&q=a4kee4a1jakj%2B64dii7 (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. Jouko Juutilainen: Carlson sai IsoCeestä 18,8 miljoonaa euroa 5.7.2014. Savon Sanomat, savonsanomat.fi. Viitattu 12.8.2016.
  6. Vuokko Nissinen: Jättikaupat kauppatiloista Savossa 4.3.2016. Savon Sanomat, savonsanomat.fi. Viitattu 12.8.2016.
  7. HopLop Kuopio hoplop.fi. Viitattu 12.8.2016.
  8. Arkistoitu kopioLiikkeet Kauppakeskus Cantti. Arkistoitu 2.4.2016. Viitattu 12.8.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]