Katja Kassin

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Katja Kassin
Katja Kassin 20070624.JPG
Syntynyt 24. heinäkuuta 1979 (ikä 32)
Muut nimet Katja Kassim / Katja Kassan / Katja Kassen / Katja / Katya
Kotoisin Leipzig, Saksa
Seksuaalinen suuntaus heteroseksuaali
Silmien väri vihreät
Hiusten väri punainen
Pituus 155 cm
Paino 55 kg

Katja Kassin (s. 24. syyskuuta 1979, Leipzig) on saksalainen pornonäyttelijä.

Hän syntyi entisen Itä-Saksan Leipzigissä vanhempiensa esikoisena saaden myöhemmin kaksi sisarusta. Hänen ollessaan kymmenen ikäinen Berliinin muuri murtui ja Saksat yhdistyivät. Hänen ensimmäinen työpaikkansa 15-vuotiaana oli myydä jäätelöä italialaisravintolassa koulun jälkeen. Hän jatkoi tarjoilijan uraansa kuusi vuotta opiskelujensa ajan.

Vuonna 2000 hän aloitti esiintymisensä paikallisten amatöörikuvaajien alastonkuvissa ja internet-sivuilla. Kolmessa vuodessa hän siirtyi esiintymään softcore-pornotuotannoissa. Kassin esiteltiin tuottaja Mark Spieglerille, jolle hän työskenteli sittemmin kolmen ja puolen vuoden ajan. Ennen muuttoaan vuonna 2004 pysyvästi Yhdysvaltoihin Kassin opiskeli Leipzigin yliopistossa. Vuoden 2006 syyskuussa Kassin allekirjoitti sopimuksen LA Direct Modelsin kanssa. Hänen ensimmäinen roolinsa Yhdysvalloissa oli vuonna 2003 elokuvassa "Straight to the A 4". Tätä ennen hän oli näytellyt Euroopassa kahdessa elokuvakohtauksessa. Hän avioitui tammikuussa 2004. Kesäkuussa 2007 Kassin laitatti 3,5 desin silikoni-implantit rintoihinsa.

Kassin tunnetaan suoraviivaisista ja rajuista anaaliseksikohtauksistaan.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä