Kate ja Anna McGarrigle

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kate (6. helmikuuta 194618. tammikuuta 2010)[1] ja Anna (s. 4. joulukuuta 1944) McGarrigle oli kanadalainen laulaja-lauluntekijäduo, joka esiintyi yhdessä 1960-luvun puolestavälistä Kate McGarriglen kuolemaan 2010 saakka.

Jane, Anna ja Kate McGarrigle vuonna 1948.

Sisarukset Anna ja Kate syntyivät irlantilais-kanadanranskalaiseen muusikkoperheeseen Montrealissa, mutta viettivät lapsuutensa Laurentidien vuoriston kylässä nimeltä Saint-Sauveur-des-Monts Montrealin luoteispuolella. Heidän isänsä ja kylän katoliset nunnat opettivat heitä soittamaan pianoa, ja myöhemmin he opettelivat soittamaan myös harmonikkaa, banjoa ja kitaraa. 1960-luvulla Kate McGarrigle opiskeli tekniikkaa McGill Universityssä ja isosisko Anna taidetta Montrealin École des Beaux-Arts -koulussa, ja iltaisin he alkoivat esiintyä yhdessä klubeilla ja kirjoittaa omia laulujaan. Vuosina 1963–1967 he esiintyivät Jack Nissensonin ja Peter Weldonin kanssa folk-yhtyeenä nimeltä Mountain City Four.[1] Kate ja Anna McGarrigle jatkoivat lauluntekoa ja esiintymisiä duona aina 2000-luvulle asti, säestäjinään muiden muassa Gerry Conway, Pat Donaldson, Ken Pearson, Michel Pépin, Chaim Tannenbaum ja Joel Zifkin.

McGarriglen sisarusten tunnetuimpia kappaleita on Anna McGarriglen ensimmäinen julkaistu laulu,[2] Linda Ronstadtin tunnetuksi tekemä ”Heart Like a Wheel”, jonka on suomeksi levyttänyt Liisa Tavi nimellä ”Uuteen aamuun taas”.[3] Heidän laulujaan ovat ottaneet ohjelmistoonsa myös muiden muassa Maria Muldaur, Nana Mouskouri, Emmylou Harris, Billy Bragg, Chloé Sainte-Marie, Judy Collins ja Anne Sofie von Otter. Oman levytyssopimuksen sisarukset saivat vuonna 1974, kun monet heidän lauluistaan olivat jo nousseet suosioon muiden esittäminä. Brittiläinen popmusiikkilehti Melody Maker nimesi heidän esikoislevynsä vuoden albumiksi 1975.[4] He levyttivät sittemmin kymmenen albumia, viimeisen vuonna 2008. Englannin kielen lisäksi he ovat levyttäneet ja esiintyneet kotiprovinssinsa Québecin pääkielellä, ranskaksi. Kokonaan ranskankielisiä heidän albumeistaan ovat Entre la jeunesse et la sagesse ja La vache qui pleure.[1]

Kate ja Anna McGarrigle ovat vierailleet myös muiden artistien levyillä. Heihin lukeutuvat The Chieftains, Nick Cave and the Bad Seeds (albumi No More Shall We Part), Emmylou Harris, Lou Reed (albumi The Raven), Joan Baez (Ring Them Bells, Gilles Vigneault (C’est ainsi que j’arrive à toi) ja Robin Holcomb (The Big Time).[1]

Sisarukset saivat Order of Canada -kunniamerkit 1994[1] ja Kanadan kenraalikuvernöörin palkinnon 2004.[5]

Sisarusparven kolmas, Jane McGarrigle, on elokuva- ja televisiosäveltäjä ja esiintynyt silloin tällöin yhdessä Katen ja Annan kanssa. Kate McGarrigle oli vuosina 1971–78 naimisissa laulaja-lauluntekijä Loudon Wainwright III:n kanssa. Heidän poikansa Rufus ja tyttärensä Martha Wainwright jatkavat vanhempiensa jalanjäljissä laulajina ja lauluntekijöinä.[1][4][6]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1975: Kate and Anna McGarrigle
  • 1977: Dancer with Bruised Knees
  • 1978: Pronto Monto
  • 1981: Entre la jeunesse et la sagesse
  • 1982: Love Over and Over
  • 1990: Heartbeats Accelerating
  • 1996: Matapédia
  • 1998: The McGarrigle Hour
  • 2003: La vache qui pleure
  • 2005: The McGarrigle Christmas Hour
  • 2010: Odditties
  • 2011: Tell My Sister (3-CD, sisältää aiemmin julkaisematonta materiaalia ja uudelleenmasteroidun version albumista Dancer with Bruised Knees)[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Tony Russell: Kate McGarrigle obituary, The Guardian 19.1.2010. Viitattu 6.1.2014.
  2. a b Anna McGarrigle: On Life Without Her Sister, National Public Radio 11.5.2011. Viitattu 6.1.2014.
  3. Lehtonen Esko, Suomalaisen rockin tietosanakirja. Fanzine Oy, Tampere 1983, ks. artikkeli verkossa. Viitattu 6.1.2014.
  4. a b Kate McGarrigle: Singer-songwriter and head of a musical dynasty, who was treasured for her elegant and elegiac records, The Telegraph 20.1.2010. Viitattu 6.1.2014.
  5. [1], Governor General's Performing Arts Awards
  6. Robert Everett-Green: Goodbye Sweet Harmony, The Globe & Mail 19.1.2010. Viitattu 6.1.2014.}}