Katariina Lillqvist

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Katariina Lillqvist (s. 24. toukokuuta 1963 Tampere) on erityisesti animaattorina tunnettu suomalainen elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja, leikkaaja, kirjailija, kolumnisti ja kuunnelmien tekijä.[1]

Lillqvist on Suomen kansainvälisesti tunnetuin animaatiotaiteilija.[2] Hänet tunnetaan parhaiten nukkeanimaatioistaan, mutta hän on tehnyt myös dokumenttielokuvia ja radiodokumentteja. Lillqvist on opiskellut sekä Suomessa että Tšekin tasavallassa, ja hän on tehnyt osan elokuvistaan yhdessä tšekkiläisten animaattorien kanssa. Lillqvist tunnetaan rajoja rikkovana taiteilijana, joka on tuonut Suomessa nukkeanimaation taiteenlajina suuren yleisön tietoisuuteen.lähde?

Sisällysluettelo

Uran alku [muokkaa]

Katariina Lillqvist teki Tampereella nukkeja harrastajateattereille ja toimi dokumenttielokuvaleikkaajana, kunnes Tampereen elokuvajuhlilla 1987 näki tsekkiläisen Jan Švankmajerin animaatioita ja päätti yrittää hakeutua opiskelemaan silloiseen Tšekkoslovakiaan. Vuoden kestäneen prosessin jälkeen Lillqvistin kärsivällisyys palkittiin, ja opinnot saattoivat alkaa. Parhaana osana niistä Lillqvist pitää käytännön harjoittelua Jiří Trnkan (1912–1969) perustamassa studiossa. Siellä valmistuneista teoksista laajin oli Franz Kafkan novelleista ja juutalaisten klezmer-musiikista syntyneet Tarinoita ullakolta -trilogia: Hiilisangolla ratsastaja 1992, Kamarihaikara 1993 ja Maalaislääkäri 1996.[3]

Katariina Lillqvistin lyhyt animaatio Tyttö ja sotamies (1995) voitti Tampereen lyhytelokuvajuhlien kotimaisen kilpailun pääpalkinnon vuonna 1996. Samana vuonna hän sai Hopeisen karhun Berliinin elokuvajuhlilla. Lillqvistille myönnettiin taiteen valtionpalkinto vuonna 2006.

Vuonna 1999 Lillqvist palasi kymmenen Prahan-vuoden jälkeen kotikaupunkiinsa Tampereelle, jonne perusti elokuvaosuuskunta Camera Cagliostron (”Silmänkääntäjät”).[3]

Lillqvistin animaatio Uralin perhonen (2008) herätti keskustelun C. G. E. Mannerheimin seksuaalisesta suuntautumisesta ja sananvapauden rajoista Suomessa. Uralin perhonen sai parhaan kotimaisen animaation palkinnon Tampeen kansainvälisillä elokuvajuhlilla maaliskuussa 2008.

Filmografia [muokkaa]

  • Marie, 1991
  • Hiilisangolla ratsastaja, 1992
  • Kamarihaikara, 1993
  • Tyttö ja sotamies, 1995
  • Maalaislääkäri, 1996
  • Ksenia Pietarilainen, 1999
  • Ukkosrumpu, 2001
  • Romanien peili, 2001
  • Mire Bala Kale Hin, 2001–2003
  • Laulu Hirsipuusta, 2002
  • Mustan Saaran legenda, 2002
  • Balthasarin koira, 2003
  • Arvoisa herra Tarzan, 2003
  • Uralin perhonen, 2008
  • Eihän tämä maa minun omani ollut, 2008
  • Faruza, 2011
  • Saatana saapuu Moskovaan (pitkä; tekeillä, valmistuu 2011)[4]

Palkinnot [muokkaa]

Aiheesta muualla [muokkaa]

Lähteet [muokkaa]

  1. http://www.kinokaiku.com/tapaamiset.html
  2. http://www.yle.fi/lauantaivekkari/index.php/aiheet/132/
  3. a b Outi Heiskanen: Katariina Lillqvist, teoksessa Eila Anttila (toim.): Lyhyttä ja pitkää, Kotimaisia elokuvantekijöitä. Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu Oy, 2000. ISBN 951-692-474-3.
  4. Harri Römpötti, Katariina Lillqvist ohjaa jo Saatanaa, Helsingin Sanomat 14.10.2011 sivu C 2
Tämä elokuvaohjaajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.