Karl Taylor Compton

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Karl Taylor Compton
Karl Taylor Compton vuonna 1940.
Karl Taylor Compton vuonna 1940.
Syntynyt 14. syyskuuta 1887
Wooster, Ohio
Kuollut 22. heinäkuuta 1954 (66 vuotta)
New York
Tutkimusala fysiikka
Instituutti Massachusetts Institute of Technology
Tutkinnot Princetonin yliopisto

Karl Taylor Compton (14. syyskuuta 1887 Wooster, Ohio, Yhdysvallat22. heinäkuuta 1954 New York, New York, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen fyysikko ja Massachusetts Institute of Technologyn rehtori 1930–1948. Toisen maailmansodan aikana hän oli merkittävä tiedevaikuttaja, ja hän oli mukana muun muassa tutkan ja atomipommin kehittämisessä.

Nuoruus ja opiskeluaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karl Compton syntyi Ohiossa vuonna 1887. Hänen vanhempansa olivat Elias ja Otelia Augspurger Compton. Karl oli vanhin lapsista, ja hän sai myöhemmin kolme nuorempaa sisarusta: Maryn, Wilsonin ja Arthurin. Elias Comptonin isovanhemmat olivat tulleet Yhdysvaltoihin jo ennen vapaussotaa. Otelia Augspurgerin perhe oli tullut Ohioon vasta 1800-luvun alussa, ja he olivat Alsacen ja Hessenin mennoniittoja.[1]

Compton valmistui College of Woosterista filosofian kandidaatiksi vuonna 1908. Opiskelujen ohessa hän työskenteli laboratoriossa ja tätä kautta kiinnostui fyysiikasta. Vuonna 1909 hän valmistui maisteriksi.[2] Hänen gradunsa julkaistiin seuraavana vuonna Physical Review -lehdessä.[3]

Compton sai valmistumisensa jälkeen tarjouksen Koreasta lähetyskoulun tiedeopettajana, mikä olisi ollut hänen isänsä mielestä paras paikka pojalleen. Compton ei ollut kuitenkaan vielä valmis opettajaksi, ja isänsä kannustamana hän päätyi kuitenkin vuonna 1910 Princetonin yliopistoon jatkamaan opintojaan. Princetonissa hän sai osa-aikaisen apulaisopettajan paikan. Tohtorin tutkintoa Compton alkoi suorittaa Owen Willans Richardsonin alaisuudessa. He julkaisivat useita artikkeleita, ja Richardson sai myöhemmin Nobel-palkinnon tutkimuksista, joissa Compton oli ollut apuna. Compton valmistui tohtoriksi vuonna 1912.[4]

MIT:n rehtoriksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1913 Compton aloitti työt Reed Collegen fysiikan opettajana. Princetoniin hän palasi kaksi vuotta myöhemmin fysiikan apulaisprofessoriksi.[4] Ensimmäisen maailmansodan aikana Compton lähetettiin Pariisiin Yhdysvaltain suurlähetystön tieteelliseksi apulaisattaseaksi.[5] Sota-aikana hän tajusi tieteen merkityksen sotatantereella ja loi useita tulevaisuuden kannalta merkittäviä kontakteja.[2]

Kesäkuussa 1919 Comptonista tuli professori opettajan- ja fyysikontaitojensa ansiosta.[5] Hänen maineensa kasvoi Princetonissa, ja vuonna 1927 hänet nimettiin Palmer Laboratoryn johtajaksi ja hänelle myönnettiin Cyrus Fogg Brackett -professuuri. Hän siirtyikin uuden nimityksen myötä valvomaan laitoksen lopputöitä. Vuoden 1930 alkupuolella Comptonille tarjottiin Massachusetts Institute of Technologyn (MIT) rehtorin paikkaa.[6] Compton astui virkaan vaikeaan aikaan heinäkuussa 1930, jolloin 1930-luvun lama vaikeutti rahoituksen saantia ja tiedettä syytettiin monista yhteiskunnan epäkohdista.[7] Compton oli kuitenkin rohkea tieteen puolestapuhuja ja MIT:n uudistaja. Hänellä oli suuri vaikutus yliopiston maailmanmaineen kehittymiselle. Viiden vuoden aikana Compton oli uudistanut hallinnon ja opetuksen sekä tehnyt useita muita muutoksia.[8]

Compton edisti MIT-aikanaan myös yliopistojen ja hallituksen välistä yhteistyötä.[2] Yhteiskunnallista työtä hän teki monissa järjestöissä. Jo vuonna 1923 hänet oli valittu American Philosophical Societyyn ja seuraavana vuonna kansalliseen tiedeakatemiaan, jonka fysiikan osaston puheenjohtajana hän toimi 1927–1930. Vuonna 1925 Comptonista tuli American Physical Societyn varajohtaja ja kaksi vuotta myöhemmin sen johtaja.[9]

Tiedevaikuttajana toisessa maailmansodassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen maailmansodan aikana Compton nimettiin National Defense Research Committeen (NDRC) jäseneksi ja komitean D-osaston johtajaksi. Osaston tieteilijät tutkivat erityisesti erilaisia havaintomenetelmiä, kuten tutkaa ja lämpösäteilyä.[2] Vuonna 1941 NDRC sulautettiin Office of Scientific Research and Developmentiin (OSRD), jota johti NDRC:n tavoin Vannevar Bush.[10] Sodan aikana hän palveli useassa eri komiteassa, jotka käsittelivät asetekniikkaa ja aseiden kehitystä.[2] Vuonna 1945 hän oli kenraali Douglas MacArthurin tieteellinen neuvonantaja ja Manilassa sijainneen OSRD:n Tyynenmeren-osaston johtaja.[11]

Compton oli merkittävässä asemassa myös atomipommin kehittämisessä. Hän oli mukana sotaministerin atomipommia koskevassa erityiskomiteassa, ja presidentti Harry S. Truman nimitti hänet puolustushaarakomentajien neuvoston lautakuntaan, joka arvioi atomipommien testaamista. Manhattan-projektissa hän oli jäsenenä Interim Committeessa. Sodan jälkeen hänet palkittiin Medal for Meritillä, joka oli Yhdysvaltain armeijan korkein siviiliarvomerkki. Hän sai sen vihamielisyyksien lopettamisen nopeuttamisesta erityisesti tutkajärjestelmien tutkimuksen ansiosta.[2]

Viimeiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

MIT:n rehtorin virasta Compton erosi vuonna 1948. Tämän jälkeen hän toimi kuitenkin yliopiston hallintoneuvoston puheenjohtajana vuoteen 1954.[12] Kesäkuussa 1954 Compton sai New Yorkissa sydänkohtauksen kesken kokouksen. Kuusi päivää myöhemmin hän kuoli veritulppaan.[13]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Stratton, Julius A.: Karl Taylor Compton 1887-1954: A Biographical Memoir, s. 39-57. National Academy of Sciences (toim.): Biographical Memoirs. Washington D.C.: National Academies Press, 1992. Comptonin elämäkertäosuus kirjasta (pdf) (viitattu 10.12.2010). (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Stratton, s. 39.
  2. a b c d e f Karl Taylor Compton Nuclear Files. Nuclear Age Peace Foundation. Viitattu 10.12.2010. (englanniksi)
  3. Stratton, s. 42
  4. a b Stratton, s. 43–44.
  5. a b Stratton, s. 45.
  6. Stratton, s. 46.
  7. Stratton, s. 47
  8. Stratton, s. 48.
  9. Stratton, s. 49.
  10. Stratton, s. 50.
  11. Stratton, s. 51.
  12. Karl Taylor Compton, 1887-1954 MIT Institute Archives. Viitattu 13.1.2011. (englanniksi)
  13. Stratton, s. 53.