Karkuri (vuoden 1937 elokuva)
|
|
|
|---|---|
|
|
|
| Ohjaaja | Fritz Lang |
| Käsikirjoittaja | C. Graham Baker, Gene Towne |
| Tuottaja | Walter Wanger |
| Säveltäjä | Alfred Newman |
| Kuvaaja | Leon Shamroy |
| Leikkaaja | Dan Mandell |
| Pääosat | Sylvia Sidney, Henry Fonda |
|
|
|
| Valmistusmaa | |
| Tuotantoyhtiö | Walter Wanger Productions |
| Ensi-ilta | 29. tammikuuta 1937 |
| Kesto | 86 min |
| Alkuperäiskieli | englanti |
|
|
|
| IMDb | |
| Elonet | |
| Allmovie | |
Karkuri (You Live Only Once) on Fritz Langin ohjaama yhdysvaltalainen rikoselokuva vuodelta 1937. Elokuvan pääosissa ovat Sylvia Sidney ja Henry Fonda.
Elokuva perustuu löyhästi rikoskaksikko Bonnie ja Clyden tositarinaan ja se on käytännössä edeltäjä monille myöhemmille elokuville, jotka käyttävät samaa rakastavaiset karkumatkalla -teemaa. Sitä voidaan pitää myös film noirin edeltäjänä. Karkurissa on ajalleen poikkeuksellisen paljon viittauksia väkivaltaan.[1]
Karkuri kuvattiin marras-joulukuussa 1936.[2] Ensi-iltansa se sai tammikuussa 1937, ja yleisön reaktio oli hyvä, vaikkei aivan yhtä loistava kuin Langin ensimmäisen ja edellisen Yhdysvaltain elokuvan Kiihkon.[3] Elokuva oli merkittävä näyttelijä Henry Fondalle, josta tuli myöhemmin suuri tähti, ja tuottaja Walter Wangerille. Lang aiheutti käytöksellään kuvauksissa ja huonolla suhtautumisellaan huonoa mainetta, jota hän oli saanut jo Kiihkon jälkeen.[4]
Sisällysluettelo |
Rooliluettelo[muokkaa]
| Sylvia Sidney | ... Joan "Jo" Graham |
| Henry Fonda | ... Eddie Taylor |
| Barton MacLane | ... Stephen Whitney |
| Jean Dixon | ... Bonnie Graham |
| William Gargan | ... Father Dolan |
| Warren Hymer | ... Mugsy |
| Charles Sale | ... Ethan |
| Margaret Hamilton | ... Hester |
| Guinn "Big Boy" Williams | ... Rogers |
| Jerome Cowan | ... Tri Hill |
Lähteet[muokkaa]
- McGilligan, Patrick: Fritz Lang: The Nature of the Beast. New York: St Martins Press, 1997. ISBN 0-571-19175-4.
Viitteet[muokkaa]
- ↑ Justice, Christopher: You Only Live Once Senses of Cinema. Viitattu 10. huhtikuuta 2009. (englanniksi)
- ↑ McGilligan, s. 242
- ↑ McGilligan, s. 246
- ↑ McGilligan, s. 247