Kari Tuomisaari

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kari Kustaa Tuomisaari (16. huhtikuuta 1934 Helsinki) on suomalainen iskelmämusiikin sanoittaja, säveltäjä ja muusikko. Hänen laaja tuotantonsa kattaa toistatuhatta sanoitusta ja sävellystä levytyksinä ja kertaluonteisina tuotantoina radioon, television ja ravintolashow'hin.[1]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuomisaari asui muun muassa Malmössä sotalapsena 19431944 ja sittemmin Haminassa ja Varkaudessa[1]. Hän oli Jaakko Salon koulukavereita[2] ja tuli ylioppilaaksi vähän tämän jälkeen Varkauden yhteislyseosta[1]. Ekonomiksi Helsingin kauppakorkeakoulusta hän valmistui 1955. Nuorena hän soitti mandoliinia, kitaraa ja pianoa[2].

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sanoituksien tekemisen Tuomisaari aloitti 1940-luvun lopulla omien laulujen muodossa[2]. Hänen varsinainen sanoitusuransa alkoi 1956 hänen voitettuaan Musiikki Fazerin sanoituskilpailun teksteillään Malaguena ja Hyväillen[1], Pärre Förarsin ja Maynie Sirénin esittäminä[2]. Jo tätä ennen hän oli ollut myös suosittu esiintyjä Heikki Malmbergin tanssiyhtyeen laulusolistina ja voittanut muun muassa Iskelmäkuningas-tittelin 1955. Omia laululevytyksiä hänellä on kuitenkin vain Scandia-yhtiölle 1966 tehty single Yksin-laulu / Kysymystä kaksi.[2]

Sanoituskilpailun voitto avasi tien ammattimaiseksi sanoittajaksi ja säveltäjäksi. Muun muassa kielitaitonsa ansiosta hän profiloitui pian käännöstekstien tekijänä[2]. Ensimmäisiä levytettyjä suomennoksia olivat Olavi Virran Zambezi sekä Pärre Förarsin ja Vieno Kekkosen duetto Kaksi unista ihmistä (Two Sleepy People)[1]. 1960-luvun alussa hän siirtyi Scandia-yhtiön palkkalistoille ja työtahti oli tiivis. Vuonna 1962 syntyi hänen menestyksekkäin sävellyksensä Tipi-tiiMarion Rungin esittämä Suomen edustuskappale Euroviisuissa. Laulu sijoittui seitsemänneksi ja siitä tuli yksi suosituimpia suomalaisia iskelmiä kautta aikojen.[2]

1960-luvun jälkeen Tuomisaaren sävellys- ja sanoitustoiminta jäi sivutoimiseksi hänen keskittyessään päivätyöhön viestintäalalla, muun muassa AGAn ja Wärtsilän tiedotuspäällikkönä sekä oman videotuotantoyrityksensä parissa. Hän tuotti yrityksensä kautta dokumentteja muun muassa Toivo Kärjestä, Harry Bergströmistä, Georg Malmstenista ja Rauno Lehtisestä.[1]

Hän kuitenkin jatkoi muun muassa partio- ja tunnuslaulujen[2] sekä lastenlaulujen tekemistä. Esimerkiksi Katri Helenan levytykset Puuhevonen ja Kakarakestit sekä Mari Laurilan levyttämä suomennos Peppi Pitkätossu ovat peräisin Tuomisaaren kynästä[1]. Hänen yhtiönsä julkaisi viisi nuottivihkoa kattavan sarjan Lauluja kaikenikäisille hänen omia sävellyksiään.[1]

Vuonna 1997 hänen sanoittamansa, Reino Markkulan säveltämä ja Eino Grönin esittämä laulu Vähemmän kiirettä, enemmän aikaa voitti Syksyn Sävel -laulukilpailun ja nosti hänet uudelleen esiin.[2] Parhaana sävellyksenään hän pitää itse Four Catsin levyttämää Mulla on muistoja liikaa -foksia, mikä valittiinkin edustamaan hänen tuotantoaan Elvis Ry:n 50-vuotisjuhlakonsertissa 2004[1].

Edellä mainittujen artistien lisäksi Tuomisaaren teoksia ovat levyttäneet muun muassa Carola, Danny, Kirka, Brita Koivunen, Pirkko Mannola, Jussi Raittinen ja Reijo Taipale. Hän on myös kirjoittanut useita kertakäyttöiseksi tarkoitettuja teoksia radioon ja televisioon sekä tehnyt käsikirjoituksen Arthur Fuhrmannin Lössi-musikaaliin.[2]

Tuomisaari on myös toiminut aktiivisesti viihdemusiikkialan järjestöissä, kuten ELVIS Ry:n johtokunnan jäsenenä 19711979 sekä Teoston johtokunnassa sanoittajien edustajana 19701980. Hän on ELVIS Ry:n kunniajäsen ja korostanut usein lauluntekijöiden merkitystä viihdemusiikin saralla, joka hänen mukaansa liian usein unohdetaan musiikkitoimittajien keskittyessä vain esittäjiin.[1]

Muutamassa suomennoksessaan ja esiintyessään laulusolistina Fennia-ravintolassa Tuomisaari on käyttänyt myös salanimeä "Tommy Tuomas"[1].

Tuomisaarelle myönnettiin Kullervo Linna -palkinto 2010.[3]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kari Tuomisaaren puoliso on ollut 26. kesäkuuta 1955 lähtien Tarja o.s. Ovaskainen[1].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l Jari J. Marjanen ja Petri Grönstrand: Kari Tuomisaari pomus.net. VYS ry. Viitattu 11. tammikuuta 2008.
  2. a b c d e f g h i j Pale Saarinen: Kari Tuomisaari luottaa lyhyeen fraasiin 2004. Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus. Viitattu 11. tammikuuta 2008.
  3. Kullervo Linna -palkinnot Maria Lundille ja Kari Tuomisaarelle, 24.11.2010

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]