Kari Riipinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kari Riipinen (taiteilijanimi Riipinen, s. 9. lokakuuta 1952 Helsinki) on suomalainen kuvataiteilija ja valokuvaaja.

Riipinen opiskeli Taideteollisessa korkeakoulussa 1974–1976. Hän on myös julkaissut musiikkia ja runoja.[1] Vuodesta 1977 lähtien Riipinen on suunnitellut satoja levynkansia muun muassa Tuomari Nurmiolle, Pelle Miljoonalle, Hanoi Rocksille, Hectorille ja Dave Lindholmille, julisteita, etikettejä, mainoksia ja kirjankansia. Suurin osa Riipisen teoksista on valokuvia. Hän on pitänyt kymmeniä näyttelyitä.[1] Teoksia on muun muassa Helsingin kaupungin taidemuseossa ja Suomen valokuvataiteen museossa.

Riipinen teki vuonna 1984 levyn Itäistä pituutta. Levyllä soitti ja avusti moni suomi-rockin kärkinimistä, kuten Pelle Miljoona, Edward Vesala, Tuomari Nurmio, Dave Lindholm ja Jimi Sumén.[2] Hän on ohjannut ja kuvannut Pelle Miljoonan Berliinin matkasta kertovan lyhytelokuvan Matkalla Tuntemattomaan.

Riipinen on saanut valokuvataiteen apurahan sekä laatutuen.

Levynkansia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Riipisen ensimmäinen levynkansi oli Kalevalan levyyn Abraham's Blue Refrain vuodelta 1977.[3] Riipisen kansia on esimerkiksi seuraavissa levyissä:

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Suhonen, Pete: Kari Riipinen City. 2000. Viitattu 5.1.2009.
  2. Riipinen* - Itäistä Pituutta Discogs. Viitattu 1.1.2019. (englanniksi)
  3. http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/LevynkansistaRiipinen+tunnetaan/960730102

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]