Kari Ala-Pöllänen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kari Juhani Ala-Pöllänen (s. 25. elokuuta 1940 Mikkeli) on suomalainen kuoronjohtaja ja musiikkipedagogi.[1]

Ala-Pöllänen valmistui opettajaksi Jyväskylän kasvatusopillisesta korkeakoulusta vuonna 1963 ja työskenteli musiikinopettajana Kiuruvedellä ja Jyväskylässä. Hänet tunnetaan erityisesti Tapiolan kuoron pitkäaikaisena johtajana (1994–2008), mutta hän johti myös Vox Aurea -kuoroa (1978–1994), Mieskuoro Sirkkoja (1986–1994) ja Suomi 75 -nuorisokuoroa (1992). Tapiolan kuoro teki Ala-Pölläsen johtajakaudella yhdeksän levytystä ja sai Unescon esittävän taiteen palkinnon (1996).[2]

Ala-Pöllänen sai Pro Finlandia -mitalin vuonna 2009.[3] Vuonna 1995 Suomen Kuoronjohtajayhdistys palkitsi hänet Vuoden kuoronjohtajana.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pajala, Lasse & Lagerbohm, John (toim.): Kuka kukin on: Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2011, s. 42–43. Helsinki: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-24712-8.
  2. Kari Ala-Pöllänen 1994 – 2008 Tapiolan kuoro. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 13.8.2015.
  3. Pro Finlandia -mitali 13 kulttuurivaikuttajalle Savon Sanomat. 1.12.2009. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 13.8.2015.
  4. Vuoden kuoronjohtaja 1995 Suomen Kuoronjohtajayhdistys. Viitattu 13.8.2015.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Erkkilä, Tuomas: Pedagogiikka Tapiolan kuorossa ja Kari Ala-Pöllänen yhteistoiminnallisena lapsikuoronjohtajana. Väitöskirja. Acta Universitatis Ouluensis, E 134. Oulu: Oulun yliopisto, 2013. ISSN 0355-323X. ISBN 978-952-62-0228-0. Teoksen verkkoversio.
  • Haapakoski, Martti – Heino, Anni – Huttunen, Matti – Lampila, Hannu-Ilari – Maasalo, Katri: Suomen musiikin historia: Esittävä säveltaide, s. 13–14. Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-0-23564-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]