Karhunvatukka

Karhunvatukka
Tieteellinen luokittelu
Domeeni:	Aitotumaiset Eucarya
Kunta:	Kasvit Plantae
Alakunta:	Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari:	Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari:	Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka:	Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko:	Rosales
Heimo:	Ruusukasvit Rosaceae
Suku:	Vatukat Rubus
Laji:	fruticosus
Kaksiosainen nimi
	Rubus fruticosus ; L.
Katso myös
	Karhunvatukka Commonsissa
	Infobox OKNimi-testi OK

Karhunvatukka (Rubus fruticosus) on vatukoihin kuuluva kasvi. Se tuottaa mustia marjantapaisia hedelmystöjä, jotka koostuvat monesta pienestä yhteen kasvaneesta luumarjasta.

Karhunvatukoita on monia eri lajikkeita ja lukuisia eri lajeja, jotka muistuttavat toisiaan. Suomessa useimmat lajikkeet menestyvät vain eteläisessä osassa maata, ja niitä kasvatetaan usein kasvihuoneissa. Siperialainen karhunvatukka löydettiin Venäjältä 1980-luvulla, ja se on otettu lisäykseen, ja sitä on saatavilla. Se menestyy jopa V-vyöhykkeellä taimistojen mukaan. Karhunvatukka on erittäin piikkinen, ja kasvaa korkeammaksi kuin tavallinen vadelma (Rubus idaeus).^[1]

Karhunvatukkaa voidaan kasvattaa sekä aurinkoisella että osittain varjoisella paikalla, mutta paikan tulee olla lämmin ja suojassa kovilta tuulilta. Kasvualustan tulee olla multava, kosteutta pidättävä ja hapan. Karhunvatukan kukat pölyttyvät omalla siitepölyllään, joten sitä voidaan istuttaa vaikkapa vain yksi taimi.^[2] Se muistuttaa köynnöstä, ja se tuetaankin usein esimerkiksi säleikön avulla. Karhunvatukkaa tuetaan sitomalla se paaluihin ja lankoihin siten, että kasvavat uusiutumisversot tulevat erilleen marjovista varsista. Tämä menettely estää tautien leviämistä ja helpottaa hoitoa. Sadonkorjuun päätyttyä kaikki marjoja kantaneet varret leikataan maata myöten.

Karhunvatukan suuret ja makeat marjat sopivat useisiin käyttötarkoituksiin. Karhunvatukan lehdistä tehdään yrttiteetä.

Varsinkin Yhdysvalloissa on kehitetty erilaisia vatukkalajien risteymiä; esimerkiksi ulkomailla paljon viljelty boysenmarja on samaa alkuperää. Vatukoita on tutkittu Suomessakin esimerkiksi 1980-luvulla, kun professori Peter Tigerstedt on koonnut viljelyaineistoa ja tutkinut risteytysmahdollisuuksia.

Vaihtoehtoinen suomenkielinen nimitys on poimuvatukka.