Karhunlaukka
Sivulta puuttuu | Karhunlaukka | ||||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||||||||||
| Allium ursinum L. |
||||||||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||||||||
 Karhunlaukka Wikispeciesissä |
Karhunlaukka (Allium ursinum) on laukkojen sukuun kuuluva monivuotinen kevätkasvi. Lajia tavataan suurimmassa osassa Eurooppaa erityisesti valoisissa lehtimetsissä. Suomessa lajia tavataan vain maan lounaisosissa ja Ahvenanmaalla, jossa se on rauhoitettu.[1]
Sisällysluettelo |
Ulkonäkö ja koko [muokkaa]
Karhunlaukka kasvaa 15–40 cm korkeaksi. Kasvi on juurakoton. Sipuli on valkoinen, pitkä ja kapea. Varsi on särmikäs ja sen tyvellä on kaksi tai kolme lehteä. Lehdet ovat pitkäruotisia ja muistuttavat kielon (Convallaria majalis) lehteä. Lehden suikea ja litteä lapa on kooltaan 10–20 cm pitkä ja 3–4 cm leveä. Kukinnon alla on 1–3 tukilehteä, jotka ovat kukintoa pienempiä ja pian varisevia. Kukinto tiheä latvasarja, joka on 2,5–6 cm leveä ja itusilmuton. Kukkaperät ovat pituudeltaan 10–15 mm. Valkoinen kukka on tähtimäinen ja sen kehälehdet ovat 7–12 mm pitkiä. Karhunlaukka kukkii Suomessa touko-kesäkuussa. Kukinnan jälkeen versot kellastuvat ja kuihtuvat nopeasti.[2][3] Koko kasvi tuoksuu voimakkaasti sipulille. Tuoksu on niin voimakas, että se tarttuu kasvia runsaasti syövien lehmien maitoon.[1]
Levinneisyys [muokkaa]
Karhunlaukka on eurooppalainen sipulikasvi, jota ihminen lienee levittänyt melkoisesti alkuperäisiltä kasvualueiltaan. Sitä tavataan Etelä- ja Keski-Euroopassa Ranskasta ja Italiasta Romaniaan ja edelleen Baltian maihin ja Etelä-Skandinaviaan. Lisäksi karhunlaukkaa tavataan Britteinsaarilla ja Kaukasuksella.[4] Suomessa karhunlaukka kasvaa ainoastaan Ahvenanmaalla ja Lounais-Suomen saaristossa. Erillinen esiintymä Porvoon Pellingin Saaristossa on hävinnyt. Karhunlaukka on vanha hyötykasvi ja sitä pidetään muinaistulokkaana. Tähän viittaa esimerkiksi lajin esiintyminen Saaristomerellä muinaisen viikinkireitin varrella.[3] Myös katolilaisten munkkien arvellaan levittäneen kasvia.[1]
Elinympäristö [muokkaa]
Karhunlaukkaa tavataan pääasiassa rehevissä lehdoissa, mutta myös lehdesniityillä ja hakamailla. Se muodostaa usein laajoja, yhtenäisiä kasvustoja. Suomessa karhunlaukan kasvupaikkoja on aikaisemmin tuhoutunut erityisesti pellonraivauksen takia. Nykyään lajin suurin uhka on kasvupaikkojen kuusettuminen ja umpeenkasvu perinteisen laidunnuksen loputtua.[3]
Käyttö [muokkaa]
Karhunlaukka on vanha maustekasvi. Sitä on syöty myös vihanneksena.[1]
Lähteet [muokkaa]
- Laine, Unto: Karhunlaukka. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Ryttäri, Terhi & Kettunen, Taina. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 54.
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
- Ålands flora. Toim. Hæggström, Carl-Adam & Hæggström, Eeva. Ålandstryckeriet, Mariehamn 2008.
