Karel Tammjärv

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Karel Tammjärv olympialaisissa vuonna 2014.

Karel Tammjärv (s. 25. toukokuuta 1989 Tartto) on virolainen uransa lopettanut maastohiihtäjä.[1][2]

Tammjärv kilpaili aikuisten arvokilpailuissa ensimmäisen kerran Vancouverin olympialaisissa 2010, jossa oli parhaimmillaan yhdistelmäkilpailussa 46:s. MM-kilpailuissa hänen paras sijoituksensa on Oslon 2011 kisojen 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailun 26. sija.[1]

Tammjärv kilpaili maailmancupissa ensimmäisen kerran Lahdessa maaliskuussa 2009. Ensimmäiset maailmancup-pisteensä hän sai oltuaan 22:s Otepään perinteisen hiihtotavan sprintissä tammikuussa 2011. Se oli hänen paras sijoituksensa maailmancupissa joulukuuhun 2017 saakka, jolloin hän sijoittui 13:nneksi Davosin 15 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa.[1]

Tammjärv jäi kiinni veridopingista Seefeldin MM-kilpailuissa 2019. Hän tunnusti aloittaneensa sen jo vuonna 2016 ennen Lahden MM-kilpailuja. Myös hänen valmentajansa Mati Alaver on ollut tietoinen dopingista.[3] Tammjärv sai tapauksesta neljän vuoden kilpailukiellon.[4]

Tammjärv lopetti uransa maastohiihtäjänä dopingkäryynsä vuonna 2019.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Karel Tammjärv Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)
  2. Karel Tammjärv Olympedia. (englanniksi)
  3. Janne Oivio: Virolaishiihtäjältä kova tunnustus: käyttänyt veridopingia jo vuosia Ilta-Sanomat. 1.3.2019. Viitattu 1.3.2019.
  4. Kansainvälinen hiihtoliitto jatkaa Seefeldin dopingiskun tutkintaa yle.fi. 29.11.2019. Viitattu 30.10.2020.
  5. Karel Tammjärv veridopingista: riskiä kiinnijäämisestä ei pitänyt olla, käyttöä ei voi todentaa mitenkään Kestävyysurheilu.fi. Viitattu 11.3.2019. [vanhentunut linkki]