Karatšait

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Karatšait ovat etupäässä Venäjällä Karatšai-Tšerkessiassa asuva karatšai-balkaarin kieltä puhuva kansa.

Asuinalue ja lukumäärä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karatšai-Tšerkessiassa karatšait asuvat lähinnä Karatšain ja Malokaratšain piireissä.[1] Heitä on myös Keski-Aasiassa, Turkissa, Syyriassa ja Yhdysvalloissa.[2] Vuonna 1989 entisessä Neuvostoliitossa oli 155 900 karatšaita, joista 129 400 asui Karatšai-Tšerkessiassa.[3]

Vuonna 2002 Venäjällä laskettiin olevan 192 200 karatšaita,[4] joista 169 200 asui Karatšai-Tšerkessiassa. Kotitasavaltansa väestöstä he muodostavat 38,5 %.[5] Venäjällä 94,7 % kansasta osaa venäjää.[6] Kotitasavallassaan asuvista karatšaista 98,0 % puhuu karatšai-balkaaria.[7]

Etninen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karatšaiden esi-isiä ovat Kaukasian alkuperäiskansat, joihin on sekoittunut alaaneja, bolgaareja ja kiptšakkeja. Ennen mongolivalloitusta karatšait kuuluivat alaanien heimoliittoon. Mongolien hyökkäyksen takia he joutuivat vetäytymään vuoristolaaksoihin. Myöhemmin karatšait kuuluivat Suur-Kabardan yhteyteen. Vuonna 1828 heidän asuinalueensa liitettiin Venäjään. 1870-luvun maareformin seurauksena osa kansasta pakeni Turkkiin. Vuonna 1922 perustettiin Karatšai-Tšerkessian ja vuonna 1926 Karatšain autonominen alue. Vuonna 1943 karatšait karkotettiin Keski-Aasiaan syytettynä yhteistyöstä saksalaisten kanssa. Kotiseudulleen he pääsivät palaamaan vuonna 1957. Vuonna 1991 Karatšai-Tšerkessian autonomisesta alueesta tuli Venäjään kuuluva tasavalta.[2]

Elinkeinot ja kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perinteisiä elinkeinoja ovat karjanhoito ja maanviljely. Asumuksena toimi hirsistä rakennettu maakattoinen talo. Vaatetus oli samanlainen kuin muilla alueen kansoilla. Ruokavalio koostui lihasta sekä maito- ja viljatuotteista.[8]

Yhteiskuntajärjestyksen perustana olivat kylä- ja sukuyhteisöt. Perinteisissä uskomuksissa yhdistyvät kristinusko ja muinaisturkkilaiset animistiset piirteet. 1700-luvun lopussa karatšait omaksuivat sunnalaisen islamin. Rikkaaseen kansanrunouteen kuuluu pohjoiskaukasialaisen Nart-eepoksen sankarirunoja, satuja, kertomuksia, lauluja ja sananlaskuja.[9] Neuvostoaikana syntyi kansallinen kirjallisuus ja ammattitaide.

Nykytilanne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurin osa kansasta asuu maaseudulla, vaikka kaupunkiväestön määrä on viime vuosikymmeninä nopeasti kasvanut. Tärkeimmät työnantajat ovat maatalous ja teollisuus. Syntyvyys on korkea, joskin nykyään laskusuunnassa. Kansallinen itsetunto on vahva, seka-avioliittojen määrä vähäinen ja äidinkielen asema vakaa.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tšto nužno znat o narodah Rossii: Spravotšnik dlja gosudarstvennyh služaštših, s. 229. Moskva: Skriptori, Russki mir, 1999. ISBN (mahdollisesti virheellinen) 95-85810-029-9.
  2. a b Narody Rossii: entsiklopedija, s. 184. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.
  3. Pismennyje jazyki mira: Jazyki Rossijskoi Federatsii. Sotsiolingvistitšeskaja entsiklopedija. Kniga 1, s. 65–66. Moskva: Academia, 2000. ISBN 5-87444-103-4.
  4. Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.1. Natsionalnyi sostav naselenija. Viitattu 4.7.2009. (venäjäksi)
  5. Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.3. Naselenije po natsionalnosti i vladeniju russkim jazykom po subjektam Rossijskoi Federatsii. Viitattu 4.7.2009. (venäjäksi)
  6. Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.2. Naselenije po natsionalnosti i vladeniju russkim jazykom. Viitattu 4.7.2009. (venäjäksi)
  7. Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.6. Vladenije jazykami (krome russkogo) naselenijem otdelnyh natsionalnostei po respublikam, avtonomnoi oblasti i avtonomnym okrugam Rossijskoi Federatsii. Viitattu 4.7.2009. (venäjäksi)
  8. Narody Rossii: entsiklopedija, s. 184–185. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.
  9. Narody Rossii: entsiklopedija, s. 185–186. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.
  10. Tšto nužno znat o narodah Rossii: Spravotšnik dlja gosudarstvennyh služaštših, s. 232. Moskva: Skriptori, Russki mir, 1999. ISBN (mahdollisesti virheellinen) 5-85810-029-9.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]