Kapteeni Kuolio

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kapteeni Kuolio on sarjakuvapiirtäjä P. A. Mannisen luoma parodinen supersankarihahmo, joka asuu Tampereella. Kapteeni Kuolio on mielisairaalassa hoidettavana ollut sairaseläkeläinen. Hän ehkä sairastaa skitsofreniaa tai sitten hänellä on oikeasti yliluonnollisia voimia. Hän puolustaa tai ainakin uskoo puolustavansa kotikaupunkiaan aaveiden, vampyyrien, ihmissusien ja demonien hyökkäyksiltä. Joskus hän suorittaa aikamatkoja Tampereen menneisyyteen, joka osoittautuu varsin salaperäiseksi. Nuhruista hippiä muistuttava Kapteeni Kuolio ei ole ulkoisesti kovin sankarillinen, mutta hänen rohkeudestaan ja velvollisuudentunnostaan ei ole epäilystä. Joskus Kapteeni Kuoliolla on apunaan yhtä omalaatuinen supersankari Kapteeni Kökkö.

Tampereen kuvaus on Kapteeni Kuolio -sarjakuvissa keskeisessä osassa. Kapteeni Kuoliota onkin luonnehdittu ”Suomen ehkä persoonallisimmaksi kotiseutukirjallisuudeksi”. Manninen on kertonut saaneensa sarjakuviinsa innoitusta Tampereen historian hurjista ja kuoliaaksi vaietuista asioista. Esimerkiksi albumissa Kapteeni Kuolio ja Tamperkele esiintyvät muun muassa tehtailijat James Finlayson ja Wilhelm von Nottbeck, minkä lisäksi Kuolio joutuu todistamaan Tampereen taistelua (1918). Kalevankankaan ihmissudessa puolestaan viitataan latvialaisen vallankumouksellisen ja pankkirosvon Jan Tshokken veriseen riehumiseen Tampereen keskustassa vuonna 1906. Manninen sekoittaa edellä mainitun kaltaisiin historiallisiin tositapahtumiin kauhufantasian aineksia luoden tällä tavoin Tampereelle omaa myyttistä historiaansa. Supersankarikertomusten ohella Kapteeni Kuolio parodioi okkultismia ja salaliittoteorioita.

Kapteeni Kuolio esiintyi ensimmäistä kertaa vuonna 1990 Sarjari-lehdessä, jossa hän on jatkanut seikkailujaan näihin päiviin asti. Osa Sarjari-lehdessä ilmestyneistä Kapteeni Kuolio -sarjakuvista on uudelleenjulkaistu valikoimissa Kapteeni Kuolio - Tampereen sankari (2008) sekä Kapteeni Kuolio ja Kapteeni Kökkö (2010). Niiden lisäksi tähän mennessä on ilmestynyt neljä pitkää Kapteeni Kuolio -sarjakuva-albumia, joista ensimmäinen julkaistiin vuonna 2002. Kapteeni Kuolio on esiintynyt myös Tähtivaeltaja-lehdessä ja vuonna 2000 Iltasanomien sarjakuvasivulla. Vuonna 2008 ilmestyi Kapteeni Kuoliosta kertova romaani Suomen salainen kuningas.

Kapteeni Kuolio -julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luettelossa eivät ole mukana Sarjari- ja Tähtivaeltaja-lehdissä julkaistut lyhyet Kapteeni Kuolio -kertomukset tai Iltasanomissa julkaistut Kapteeni Kuolio -stripit.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]