Kaposiivet ja hopeatäplät

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kaposiivet ja hopeatäplät
Eueides isabella
Eueides isabella
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Perhoset Lepidoptera
Alalahko: Glossata
Osalahko: Erilaissuoniset Heteroneura
Yläheimo: Päiväperhoset Papilionoidea
Heimo: Täpläperhoset Nymphalidae
Alaheimo: Kaposiivet ja hopeatäplät Heliconiinae
Tribukset
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Kaposiivet ja hopeatäplät Wikispeciesissä

 Commons-logo.svg Kaposiivet ja hopeatäplät Commonsissa

Kaposiivet ja hopeatäplät (Heliconiinae) on melko laaja täpläperhosten alaheimo. Siihen kuuluu noin 500 lajia pääasiassa maapallon trooppisilla, mutta myös lauhkeilla alueilla. Ryhmän lajit puuttuvat kokonaan Uudesta Seelannista.

Alaheimoa yhdistävät tuntomerkit ovat selvät ja muodostuvat ennen kaikkea toukkien rakenteen yksityiskohdista.[1].[2] Monet perhoslajit ovat siiviltään mustan ja punaisen tai mustan ja oranssin kirjavia ja lajin sisäinen vaihtelu siipikuvioinnissa voi olla huomattavan suurta. Kookkaat, värikkäät ja rauhallisesti lentävät kaposiivet (Heliconius) ovat trooppiselle Amerikalle lähes tunnusomainen päiväperhosryhmä.[3] Myös Afrikassa tavalliset nahkeiset (Acraea)[4] ja etenkin tropiikin ulkopuolella erilaiset hopeatäplät kuuluvat alaheimoon.

Alaheimon lajit ovat myrkyllisiä toukan ravintokasveistaan keräämien yhdisteiden vuoksi. Ryhmänä kaposiipiä ja hopeatäpliä on tutkittu varsin runsaasti, koska suojaava yhdennäköisyys eli mimikry on näillä perhosilla poikkeuksellisen yleistä ja monimuotoista. Sitä esiintyy etenkin Müllerin mimikrynä, jossa myrkylliset perhoset pyrkivät olemaan keskenään samannäköisiä. Lisäksi myös monet muhin perhosryhmiin kuuluvat perhoslajit pyrkivät muistuttamaan alaheimon myrkyllisiä lajeja. Tätä ilmiötä kutsutaan Batesin mimikryksi.[5][1]

Perhosten toukat elävät syöden etenkin passiokasveja (Passifloraceae). Tropiikin ulkopuolella keskeisiä ravintokasveja ovat mm. orvokit (Viola).[1]

Lähteet [muokkaa]

  1. a b c Kristensen (ed.) "Lepidoptera, Moths and Butterflies. Volume 1. Evolution, Systematics and Biogeography". Handbook of Zoology. de Gruyter 1998. ISBN 978-3110157048 s. 288
  2. Kauri Mikkola, Jussi Murtosaari & Kari Nissinen (toim.): Perhosten lumo - Suomalainen perhostieto. Suomen Perhostutkijain Seuran 50-vuotisjuhlajulkaisu. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-3317-6 s. 241
  3. Kauri Mikkola, Jussi Murtosaari & Kari Nissinen (toim.): Perhosten lumo - Suomalainen perhostieto. Suomen Perhostutkijain Seuran 50-vuotisjuhlajulkaisu. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-3317-6 s. 292
  4. Kauri Mikkola, Jussi Murtosaari & Kari Nissinen (toim.): Perhosten lumo - Suomalainen perhostieto. Suomen Perhostutkijain Seuran 50-vuotisjuhlajulkaisu. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-3317-6 s. 290
  5. http://tolweb.org/Heliconiinae/12194

Aiheesta muualla [muokkaa]