Kansatiede Suomessa

Kansatiede eli etnologia tutkii ihmisten elämää, kansankulttuuria ja ilmiöitä. Elinympäristö voi vaihdella työyhteisöstä kyläyhteisöön tai tietyn ammattikunnan sisäiseen yhteisöön. Tutkimuskohteena voi olla maaseutu tai kaupunki eivätkä yhteiskuntaluokat rajoita tutkimuksen tekoa. Kansatieteessä tutkittavaa asiaa lähestytään ihmisen näkökulmasta käsin. Tieteenala ei ole aikasidonnainen, vaikka on erityisesti aikaisempina vuosikymmeninä ollut vahvasti historiapainotteinen. Nykyisin kansatieteellinen tutkimus kohdistuu yhtä hyvin historiaan ja nykyisyyteen, jopa tulevaisuuteenkin.

Kansatiedettä eli etnologiaa voi Suomessa opiskella neljässä yliopistossa:

• Helsingin yliopisto (kansatiede)
• Turun yliopisto (kansatiede)
• Jyväskylän yliopisto (etnologia)
• Åbo Akademi (etnologi)

Suomalaisen kansatieteen tärkeitä henkilöitä

• Axel Olai Heikel oli ensimmäinen kansatieteen dosentti. Hän teki matkoja Volgan suomalaisten keskuuteen 1880-luvulla. Hänestä tuli tohtori julkaistuaan väitöskirjansa vuonna 1887. Axel Olai Heikel valittiin ensimmäiseksi kansatieteen dosentiksi 1890-luvun alussa. Sittemmin Axel Olai Heikel perusti Seurasaaren ulkomuseon.
• Uuno Taavi Sirelius oli seuraava suuri kansatieteen tutkija. Hän aloitti tutkimuksensa matkalla Volgan vartta tutkimaan suomalais-ugrilaisia kansoja. Hän tutki muun muassa Obin-ugrilaisten elämää, tapoja, rakennuksia, ornamentteja ym.
• Ilmar Talve, Turun yliopiston kansatiede, professorina vuodesta 1962 vuoteen 1984.
• Elias Lönnrot
• Toivo Vuorela
• Kustaa Vilkuna

Suomen kansatieteen historia

Sanana kansatiede on peräisin 1830-luvulta. Kansatieteen ensimmäiset tutkimukset suuntautuivat Venäjälle 1800-luvulta lähtien. Tutkijat analysoivat suomalais-ugrilaisia kansoja. Tutkimusta jatkettiin aina ensimmäiseen maailmansotaan asti. Suomen itsenäistyttyä raja Venäjälle sulkeutui vuosikymmeniksi. Rajat avautuivat osittain vasta 1960-luvulla. 1990-luvulla tutkimusmahdollisuudet Venäjällä avautuivat lähes 1800-luvun tasolle, mutta suomalais-ugrilaiset kansat olivat kokeneet merkittävää taantumista.

1920-luvulla tutkimuksen pääpaino siirtyi Venäjän puolella tehtyjen matkojen tuloksien analysointiin sekä oman alueen tarkkaan tutkimukseen. Näin syntyi maaseudun valloitus kansatieteessä. Uransa 1930 luvulla aloittanut Kustaa Vilkuna suuntasi entisenä talonpoikana tutkimuksensa maaseudulle. Samalla osa tutkijoista suuntasi voimavarojaan suomalaisen maaseudun elinkeinoihin. Tutkijoille syntyi pelko menettää tieto ajalta ennen esiteollistumista. Tämän aikakauden tutkimuksesta antaa hyvän kuvan Suomen kansallismuseo, jonka kansatieteellinen kokoelma sisältää muun muassa erinomaisen kokoelman käsityökaluja maan eri kolkilta. Työkaluissa ja käsitöissä esiintyneiden piirteiden tutkimus avasikin erittäin laajoja näköaloja koko maan kulttuurihistorian tutkimukseen.

Tutkimuksen pääpainona maaseutu oli aina 1960-luvulle asti, jolloin Turkuun perustettiin kansatieteen professuuri. Kansatiede Turun yliopistossa sai vaikutusvaltaisen ja oppinsa Ruotsista saaneen professorin Ilmar Talven. Hän suuntasi mielenkiintonsa erityisesti teollistuneeseen yhteiskuntaan. Tutkijoiden keskuudessa virisi pelko menettää muistitietoa teollistuvan yhteiskunnan alkutaipaleelta, sillä ajan henkilökohtaisesti kokeneet alkoivat olla vanhoja. Niinpä Ilmar Talve lähetti tutkijoita ja opiskelijoita ympäri Suomea keräämään tietoa ja valokuvia eri ammattialoilla toimivista ihmisistä.

1970-luvulla kaupunkikansatiede sai alkunsa. Kaupunkikansatiede oli aluksi vaisua sekä hitaasti etenevää tutkimusalaa ja kaupunkia tutkittiin samoin metodein kuin aiemmin maalaiskyliä. Mutta 1980-luvulla osa tutkijoista heräsi ajattelemaan asiaa uudelta kantilta, mikä lisäsi myös kiinnostusta alaan. Syntyi ajatus uusien tutkimusmetodien hyväksi käyttämisestä kaupunkikansatieteessä. Kaupunkikansatieteen suurin ongelma on se, että kaupunki eroaa kyläyhteisöstä sen laajuuden vuoksi; suurta kaupunkia on lähes mahdotonta hahmottaa. Kaupungissa on laaja verkosto erilaisia ihmistyyppejä, tuloerot ovat suuria eikä asuinalueillakaan ole yhteisiä piirteitä. On myös kysytty, voiko kaupunkia pohtia yhtenä yksikkönä vai pitääkö kaupunkia tutkia monella eri tasolla. Tämä tarkoittaa tutkimuksen eritymistä sekä erilaisiin kaupunkityyppeihin että erilaisiin kaupunkien sisäisiin alakulttuureihin. Voidaan keskittyä tutkimaan esimerkiksi pienehköjä "maaseutukaupunkeja" (esimerkiksi Loimaa) tai suurempia kaupunkiyksiköitä, joissa yleismaailmalliset suurkaupungin ilmiöt ovat selvemmin havaittavissa.

Turun yliopisto

Turun yliopiston kansatieteen oppiaine on perustettu vuonna 1958. Vuosina 1957-1990 laitoksella on kerännyt kymmeniä postikyselyjä eri aiheista. Vastauksista on kertynyt yli 400 000 sivua. Tämän lisäksi oppiaineen arkistoissa on noin 30 hyllymetriä haastatteluja, proseminaareja ja pro gradu -tutkielmia, yli 40 000 valokuvaa, 4 000 diaa sekä piirroksia, karttoja, videoita, ääninauhoja ja uusimpina aineistoina myös tuhansia digitaalivalokuvia. Kulttuurien tutkimuksen arkistot on tutkimusarkisto.

Katso myös

• Etnofilosofia
• Kansatiede aiheesta yleisesti

Aiheesta muualla

• Suomen kansatieteilijöiden yhdistys Ethnos ry.
• Perinteen- ja kulttuurintutkimus (Opintoluotsi)
• Perinteen- ja kulttuurintutkimus (Koulutusnetti)