Kansakunta

Wikipedia
Ohjattu sivulta Kansat
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kansakunta on tavallisesti valtiollisesti itsenäisistä kansoista käytetty nimitys.[1]

Valtio-oikeudellisessa merkityksessään kansa tarkoittaa valtion kansalaisten muodostamaa kokonaisuutta heidän kansallisuudestaan riippumatta.

Kansakunnan käsite syntyi 1700- ja 1800-luvun nationalismin seurauksena Euroopassa, kun eri valtiot alkoivat selkeästi eriytyä ja muodostaa omia kulttuureitaan. Kansakunnan käsite onkin ennen kaikkea arvokysymys, kun taas yhteiskunnalla ja valtiolla on enemmän juridinen pohja. Se, että jokin ryhmä on kansa, ei edellytä, että sillä olisi yhteinen geneettinen tausta. Esimerkiksi Yhdysvaltain musta ja valkoinen väestö muodostavat yhden kansan.

Käsitteet valtio, kansakunta ja yhteiskunta sekoitetaan usein. Yhteiskunta muodostuu ihmisten kaikkien (nykyisten ja siihen mennessä institutionalisoituneiden) vuorovaikutussuhteiden verkostoista, josta valtio on vain osa. Yhteiskunta jaetaan muun muassa hegeliläisessä ja liberalistisessa perinteessä valtioon ja kansalaisyhteiskuntaan. Uudemmissa teorioissa yhteiskunta jaetaan usein kolmeen osa-alueeseen: valtiolliseen eli julkiseen sektoriin, (yksityiseen) taloudelliseen toimintaan eli yksityiseen sektoriin ja varsinaiseen kansalaisyhteiskuntaan (kolmas sektori). Vielä uudempi laajennus tähän jaotteluun on neljäs sektori, jolla tarkoitetaan perhettä, sukua ja ystäväpiiriä.

Katso myös [muokkaa]

Lähteet [muokkaa]

  1. Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.