Kansallisuus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kansallisuus merkitsee johonkin kansaan tai jollekin kansalle kuuluvuutta. Kun puhutaan henkilön kansallisuudesta, saatetaan käsitteellä tarkoittaa etnistä ryhmää tai vaihtoehtoisesti kansallisvaltio-aatteesta syntynyttä kansan käsitettä. Muiden kuin henkilöiden kansallisuus viittaa asian suureen merkitykseen tietylle kansalle, jopa siinä määrin että sen voidaan ajatella toimivan osana kyseisen kansan määritystä.

Henkilön kansallisuus ei siis tarkoita samaa kuin kansalaisuus. Mikäli kansallisuutta ajatellaan kansallisvaltion näkökulmasta kansa-käsitteenä, se merkitsee tietynlaista suhdetta valtion ja henkilön välillä, jossa henkilö alistetaan valtion lainsäädännölle, minkä vastineeksi hänelle kuuluu valtion tarjoama suoja ja tavallisesti oikeus asua valtion alueella. Joissakin tapauksissa kansalaisuus tarjoaa enemmän etuja, kuten mahdollisuuden osallistua valtion poliittiseen päätöksentekoon.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Harinen, Päivi: Valmiiseen tulleet : tutkimus nuoruudesta, kansallisuudesta ja kansalaisuudesta. väitöskirja, Joensuun yliopisto, sosiologian laitos. Nuorisotutkimusverkosto, 2000. ISBN 951-98433-0-2.
  • Liikanen, Ilkka: Fennomania ja kansa : joukkojärjestäytymisen läpimurto ja Suomalaisen puolueen synty. Väitöskirja, Joensuun yliopisto. Helsinki: Suomen historiallinen seura, 1995. ISBN 951-710-012-4.