Kansainväliset matematiikkaolympialaiset
Kansainväliset matematiikkaolympialaiset on koululaisille tarkoitettu matematiikkakilpailu. Sääntöjen mukaan osallistujien on oltava alle 20-vuotiaita, eivätkä he ole vielä saaneet aloittaa korkeakouluopintoja.
Kansainväliset matematiikkaolympialaiset järjestetään kerran vuodessa. Jokainen maa saa lähettää kilpailuihin yhden joukkueen ja joukkueeseen kuuluu maksimissaan kuusi kilpailijaa. Jokaisella joukkueella on myös oltava joukkueen johtaja, joka kääntää tehtävät kilpailijoiden haluamille kielille ja tarkastaa joukkueensa kilpailuvastaukset. Kilpailun tehtävät ovat algebrasta, lukuteoriasta, geometriasta ja kombinatoriikasta. Tehtävät on periaatteessa ratkaistavissa lukiotiedoin, mutta ratkaisut vaativat yleensä matemaattista lahjakkuutta ja nerokkaita oivalluksia. Siksi eri maat järjestävätkin matematiikkaolympialaisia varta vasten järjestettyjä valmennustilaisuuksia.
Sisällysluettelo |
Suomi [muokkaa]
Suomi on sijoittunut viimeisinä kymmenenä vuotena noin 80 maan joukossa sijoille 38-74. Olympialaisissa ei vertailla virallisesti maiden paremmuuksia, mutta epävirallinen vertailu perustuu joukkueen kilpailijoiden yhteispisteiden suuruusjärjestykseen. Suomessa valmennus keskittyy Päivölän kansanopistolle joka kuudenneksi viikonlopuksi, kirjevalmennukseen sekä valmennusleiriin. Suomalaiset osallistuvat myös MAOL:in matematiikkakilpailuun, Pythagoraan polkuun, Baltian tiehen sekä pohjoismaiseen matematiikkakilpailuun.
Palkinnot [muokkaa]
Olympialaisissa vertaillaan henkilökohtaisia paremmuuksia. Paras 1/12 osa kilpailijoista saa kultamitalin. Seuraava 2/12 osa saa hopeamitalin, ja seuraava 3/12 osa saa pronssimitalin. Ne kilpailijat, jotka eivät voita mitalia, mutta saavat ainakin yhden tehtävän ratkaistua 7 pisteen arvoisesti, saavat kunniamaininnan. Erikoispalkintoja myönnetään, mikäli joku kilpailija pystyy keksimään tehtävään erityisen elegantin ratkaisun tai yleistyksen. Viimeksi tämä tapahtui vuosina 2005, 1995 ja 1988, mutta ennen 1980-lukua useammin. Suomen mitalisaldo kautta aikojen on yksi kulta, seitsemän hopeaa, 48 pronssia ja 42 kunniamainintaa. Suomen ainoan kultamitalin toi Taneli Huuskonen vuonna 1981.[1] Monista matematiikkaolympialaisissa menestyneistä on tullut merkittäviä matemaatikoita, esimerkkeinä mainittakoon Grigori Perelman ja Terence Tao.
Katso myös [muokkaa]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ IMO-official: International Mathematical Olympiad Viitattu 10. lokakuuta 2008.
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Suomalaisen valmennuksen sivu
- Matematiikkaolympialaisten virallinen sivusto
- Rekisteröinnin jälkeen ilmainen foorumi jossa käsitellään kilpailutyyppisiä tehtäviä