Kansainvälinen polaarivuosi
Wikipedia
Kansainvälinen polaarivuosi (engl. International Polar Year, IPY) on laaja kansainvälinen napa-alueiden tutkimusohjelma. Polaarivuoden pääjärjestäjinä toimivat Maailman ilmatieteen järjestö WMO ja Kansainvälinen tiedeneuvosto ICSU. Neljäs kansainvälinen polaarivuosi alkoi maaliskuussa 2007 ja se kestää maaliskuuhun 2009. Nimestään huolimatta se kestää siis kaksi vuotta. Aikaisemmin polaarivuotta on vietetty vuosina 1882–1883 ja 1932–1933 sekä kansainvälisenä geofysiikan vuonna 1957–1958.
[muokkaa] Polaarivuosi 2007–2008
Polaarivuoden aikana järjestetään runsaasti arktiseen alueeseen ja Etelämantereeseen liittyviä tutkimusprojekteja. Hanke työllistää tuhansia tutkijoita 60 valtiosta eri tutkimusohjelmissa[1]. Tavoitteena on lisätä nykyistä tietämystä muun muassa mannerjäätiköiden ja merijää- sekä lumipeitteen kehityksestä, ilmaston lämpenemisen vaikutuksista napa-alueisiin ja paikallisten ihmisyhteisöjen elämästä.
Suomessa polaarivuoden avausseminaari pidettiin 1. maaliskuuta 2007 Rovaniemen Arktisessa keskuksessa. Vuoden viralliset avajaiset järjestettiin samana päivänä Pariisissa. Monissa maissa, myös Suomessa, on julkaistu postimerkkejä polaarivuoden kunniaksi[2].
EISCAT osallistuuu polaarivuoteen usealla tavalla, esimerkiksi Huippuvuorilla sijaitseva ionosfääritutka tekee mittauksia poikkeuksellisesti koko vuoden ajan.
[muokkaa] Lähteet
- IPY Suomi
- International Polar Year (englanniksi)
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Kansainvälinen polaarivuosi käynnistyy – avausseminaari Rovaniemellä 26.2.2007. Ilmatieteen laitos. Viitattu 27.2.2008.
- ↑ Vuoden 2007 ensimmäiset postimerkit polaarivuodesta, suomalaisesta tv-toiminnasta ja kuorma-autoliikenteestä Suomen Posti. Viitattu 27.2.2008.

